lauantai 30. joulukuuta 2017

Suunnistuksen harrastelu saa luvan nyt loppua



Suunnistusharrastus on muuttunut viime vuosina satunnaisiksi käynneiksi ja harrasteluksi. Ilmeisesti nyt sekin loppuu tähän vuoteen.

Kunto- ja taitotaso edellytäisi säännöllisempää harrastusta. Metsässä pysyy hyväkuntoisena pystyssä, eli kun on huono kunto, kompastelee. Lisäksi taitotasokin laskee.

Olin yllä olevalla radalla kesällä  mutta kuutos-rasti tuotti päänvaivaa. Ilmeisesti olisi kannattaa tulla kutosrastille tietä juosten, mutta tulla luoteesta, sen sijaan juoksin tietä ja yritin tulla idästä. Vihreä oli lähes läpipääsemätöntä ryteikköä, olen harvoin ollut niin pahassa paikassa, kaaduin monta kertaa ja kokemus oli aivan uskomaton.




Tonttuilin aikani violettia viivaa, mutta en vain löytänyt lippua. Nastarit hiersivät, ja jalat olivat rakoilla, oli pakko juosta eteen päin, en ole koskaan ennen jättänyt rastia etsimättä ja leikkiä kesken.

Kartta oli pientä kokoa, ja huomasin parin kaatumisen jälkeen, että se kartanpala oli vielä ylösalaisin, mitä ei ole sitten junnuvuosien koskaan tapahtunut!



Minun taidoillani olisi pitänyt tulla kutoselle tietä ja kärrypolkua pitkin (punainen reitti), tajusin tämä tiheikössä, mutta se oli silloin jo myöhäistä. Vaihtoehtoja olisi ollut muitakin esimerkiksi suhteellisen suoraan vitoselta lounaaseen valkoisen kautta, näin olisi rastin otto ollut luultavasti helpointa, en tiedä, kun en sitä rastilippua löytänyt.

Minulla on ollut Sportstracker mukana suunnistuksessa, mutta juoksin lyhythihaisella paidalla, joten ei ollut. Sportstracer olisi auttanut aika paljon paikallistamisessa.



Jalat olivat sellaisessa kunnossa, että niillä ei juostu saati kävelty, ja minulla oli maksettuja juoksuja tulossa. Tämä ei mennyt umpeen, mutta sen jälkeen hankin apteekista  Duoderm Extra Thin hydrokolloidisidoksen, sen kanssa paraneminen lähti käyntiin. Vaihdoin sidettä, eikä haava onneksi tulehtunut, lenkkeilyyn tuli komen viikon tauko, mutta juoksi PNM-trailin elokuun alussa, Sakun kisat syyskuussa ja Ruissalon puolimaratonin.

Pohdin, että suunnitukset oli nyt sitten tässä.


Tässä oli viimeinen rata, minkä juoksin 30.12.2017 eli tänään, helppo 3 kilometriä meni hieman alle puoleen tuntiin. Luonnossa liikkumista en lopeta, mutta suunnistamisen "tulosurheiluna".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)