perjantai 8. joulukuuta 2017

Mew ja Lydmor Circuksessa Helsingissä



Tanskalaisyhtye MEW esiintyi 7.12.2017 Circuksessa Helsingin keskustassa.




Keikka oli MEWin Euroopan kiertueen viimeinen, setlist oli sama kuin aiemmin, mutta extrapätkänä kuultiin biisi "She came home for Christmas", ennen päätösbiisiä ...


Joka oli luonnollisesti Conforting Sounds. Laulaja tuli yleisön joukkoon kättelemään, ja halaamaan halukkaita

Hieno keikka ja bändillä oli hieno asenne.




Setlistit olivat haluttua tavaraa, sain yhden käsiini, mutta anoin sen sitä enemmän haluavalle, ettei olisi revennyt, sain yllättäen suuret kiitokset keikan jälkeen Mewin aasialaisfanilta.  Mewin olen nähnyt kahdesti Ullevilla Coldplayn lämppärinä. Mew oli parempi pienemmässä tilassa ja on bändi, joka vetää omia kiertueita. Yhtyeellä on paljon levyjä ja tämä on viimeisimmän kiertue.

MEW oli visuaalisestikin hieno. Lavan takana oli lakana, johon projektorilla heijastettiin hienoja kuvia ja animaatioita.


Tanskalainen Lydmor lämppäröi MEWiä, ja teki sen kovalla asenteella ja hyvin ja Lydmor sai myös yleisön kiinnostumaan. Tunnustan, etten ollut kuullut häntä aiemmin.


Musiikki oli aika henkilökohtaista, matalat äänet korostuvat ja ylläolevassa videossa on ääni vähän särkynyt, kuten se oli rosoinen niiden osalta myös salissa.

The Circus keikkapaikkana oli hyvä, se on Lasipalatsin ja Kampin lähellä.

Kaikki meni rutiinilla eli jonotus, takki narikkaan, ja lavan eteen. Paikkaan on ikäraja 18 vuotta, koska alkoholia myydään, mutta saa myös kahvia!

Henkilökunta ja järjestelyt saavat erityiskiitoksen.

Narikkajonokin meni yllättävän nopeasti. Narikkamaksu oli 3 eur/henkilö.

Setlist oli setlist.fm:n mukaan seuraava (minusta tosiaan oikea).
In a Better Place
Special
The Zookeeper's Boy

Satellites
Candy Pieces All Smeared Out
Introducing Palace Players
Snow Brigade
Twist Quest
Start
Water Slides
Apocalypso / Saviours Of Jazz Ballet
Carry Me to Safety

Encore:
Nothingness and No Regrets
Am I Wry? No
156
She Came Home for Christmas

Comforting Sounds

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)