keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Ammatillisen koulutuksen reformi, mitä se todellisuudessa tarkoittaa?



Ammatillisen koulutuksen reformi astuu voimaan vuonna 2018 koko Suomessa.

1. Uusi Laki ammatillisesta koulutuksesta (531/2017), astuu voimaan 1.1.2018 ja lakia täydennetään asetuksin. Laki on jo luettavissa TÄÄLLÄ.

2. Kaikki tutkinnot uudistuvat viimeistään vuoden 2018 aikana, osa tutkinnoista muuttuu,  osa esimerkiksi erikoisammattitutkinnoista lopetetaan.

Esimerkki: Hotelli- ravintola ja catering-alan perustutkinto muuttuu ravintola- ja catering-alan perustutkinnoksi, hotelliala siirretään matkailualan perustutkintoon. Baarimestarin erikoisammattitutkinto lopetetaan, ja osaaminen yhdistetään tarjoilijan erikoisammattitutkintoon. Erillinen näyttötutkinto lopetetaan.

Näistä on seurauksena se, että on vain yksi tapa suorittaa tutkinto, eli aikuiset ja nuoret suorittavat tutkinnon samalla tavalla, eli tutkinnon osat näytetään, ja tutkintoihin  sisältyy 35 osaamispistettä yhteisiä tutkinnon osia eli viestintä ja vuorovaikutusosaamista, matemaattisluonnontieteellistä osaamista sekä yhteiskunta- ja työelämäosaamista.

Jokaiselle opiskelijalle tehdään HOKS, eli Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, johon merkitään suoritettava tutkinto, tutkinnon osat, niiden suoritus tavat, aiempi osaaminen, erityinen tuki, asiasta on säädetty asetuksessa.

Entinen työssäoppiminen ja oppisopimus on yhdistetty työpaikalla järjestettäväksi koulutukseksi, joka voidaan suorittaa koulutussopimuksella (entinen työssäoppiminen) tai oppisopimuksella, josta tehdään lain mukainen sopimus.

Entiset tutkintotoimikunnat ja neuvottelukunnat lopetetaan, ja tilalle tulevat työelämätoimikunnat, joille on asetuksessa määrätty tehtäviä

3. Rahoitus muuttuu
Ennen valtion osuus laskettiin laskentapäivien opiskelijamäärien mukaan, eli syyskuun ja tammikuun laskentapäivien mukaan. Jatkossa  edellä mainitun perusrahoituksen osuus on puolet, suoritusrahoituksen osuus nousee 35 prosenttiin ja vaikuttavuusrahoituksen osuus on 15 prosenttia.

4. Ammatillisen koulutukseen pyritään edelleen peruskoulun jälkeen yhteisvalinnassa, mutta rinnalle tulee jatkuva haku. Koulutuksen järjestäjä päättää opiskelijaksi ottamisesta. Opiskelijalle tehdään HOKS, tunnistetaan ja tunnustetaan osaaminen, tarvittaessa näytöin, ja loput osaamisen hankinnat sovitaan. (entinen HOJKS yhdistetään tähän, vanhan malliset HOJKSit jäävät voimaan siirtymäajaksi? Erityiseen tukeen opiskelijalla on oikeus)

Mikä muuttuu?
- Tilanne selkeytyy, kun on vain yksi laki, ja yksi tapa suorittaa tutkinto
- Luultavasti päällekkäinen koulutus vähenee, kun osaamista tunnistetaan ja tunnustetaan
- Pirstaleisuus jollain tasolla voi lisääntyä, koska ei ole enää yhtä tapaa suorittaa

-Arvaan,
-että suuret koulutuksen järjestäjät isoissa taajamissa hyötyvät, sillä on paikkoja työmarkkinoilla, missä voi hankkia osaamista, ja on volyymia, millä opettaa oppilaitoksessa.

-että hyvät opiskelijat valmistuvat paremmin arvosanoin ja/tai nopeasti.

Pelkään, että
-jotkut opiskelijat tarvitsevat enemmän tukea nykysysteemissä, eivätkä resurssit nouse, tämä haastaa, koska rahamäärä ei nouse, koulutuksen järjestäjät hakemaan sisäisiä tehokkaita ja vaikuttavia toimintatapoja.

-Muutokset maailmassa ja koulumaailmassa vaativat aina paljon, kun kaikki tutkinnon perusteet muuttuvat, on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta se vaatii kunnon suunnittelua, joka on haastavaa, kun koko ajan vanhan muotoinen toiminta pyörii.

Jatkan tätä tilanteen kirkastuessa. Moni muukin asia muuttuu mm. järjestämisluvan myöntämisedellytykset. Perustutkintokoulutuksessa ja valmentavassa koulutuksessa opiskelija on oikeutettu maksuttomaan ruokailuun. Sen sijaan kurinpito säilyy ennallaan, eli kurinpitorangaistuksina on varoitus tai määräaikainen erottaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)