torstai 15. kesäkuuta 2017

Työelämän pelisääntöjä kantapään kautta nuorille


Nuorten kesätöitä on tarjolla, ja yhtä paikkaa kohti voi olla ja on satoja hakijoita. Onnekkaimmat saavat työpaikan, tai jos on joku tuttu ottamassa töihin.

On vastuullisia työnantajia ja vastuullisia työntekijöitä.

Usealla alalla on yleissitova työehtosopimus, joka takaa minimipalkan, siihen pätee AVI:n julkaisema tiedote, joka on TÄÄLLÄ. Tiedotteessa lukee "Palkan suuruus ilmenee yleensä alalla sovellettavasta työehtosopimuksesta. "

Kaikki työpaikan saaneetkaan eivät ole kovinkaan onnekkaita, jos alalla ei ole yleissitovaa työehtosopimusta tai työnanataja ei ole vastuullinen.

Palkka voi olla muutamia euroja päivässä, joinain päivinä jopa 0 euroa
Suomessa ei ole nimittäin minimipalkkaa, lainsäädäntö ei määrää minimipalkasta.

Myyntityössä palkka voi olla pyöreä nolla. Jos provisiota tulee, se maksetaan vasta seuraavan kuukauden puolen välin jälkeen. Eli heinäkuun puolen välin jälkeen ilmenee, että kesäkuun palkka on kokoaikaisessa työssä 80 euroa. Reilua eikö totta?

Työsopimuslaki antaa jotain viitteitä, miten pitäisi toimia.
"Vähimmäispalkka työehtosopimuksen puuttuessa: Jos työsuhteessa ei tule sovellettavaksi työehtosopimuslain noalla sitova työehtosopimus eikä yleissitova työehtosopimus eivätkä työnantaja ja työntekijä ole sopineet työstä maksettavasta vastikkeesta, on työntekijälle maksettava tekemästään työstä tavanomainen ja kohtuullinen palkka"

Mikä tämä palkka on? Myyntialalla se määräytyy provision tai pisteiden mukaan ja on muutamia satasia kuukaudessa 36 tunnin viikoista huolimatta.

Työsopimus ei ole välttämättä lainmukainen
Työsopimus voi olla suullinen, mutta työsopimuslain mukaan kirjallisesti on saatava vähintään tiedoksi:
1) työnantajan ja työntekijän koti- tai liikepaikka;
2) työnteon alkamisajankohta;
3) määräaikaisen työsopimuksen päättymisaika tai sen arvioitu päättymisaika sekä määräaikaisuuden peruste
4) koeaika;
5) työntekopaikka tai jos työntekijällä ei ole pääasiallista kiinteää työntekopaikkaa, selvitys niistä periaatteista, joiden mukaan työntekijä työskentelee eri työkohteissa;
6) työntekijän pääasialliset työtehtävät;
7) työhön sovellettava työehtosopimus;
8) palkan ja muun vastikkeen määräytymisen perusteet sekä palkanmaksukausi;
9) säännöllinen työaika;
10) vuosiloman määräytyminen;
11) irtisanomisaika tai sen määräytymisen peruste;

Mitä jos nuori ei saa kuvatunlaista listaa, esimerkiksi jos työaika on epäselvä? Vuosilomaa ei ole, kaikki palkka on provisiota, työpaikalla ei ole työsuojeluasiasmiestä, eikä luottamusmiestä, olet koko kesän koeajalla, jolloin työnantaja (tai työntekijä) voi purkaa työsuhteen heti

Jos on sairas työsopimuslain mukaan "työntekijällä, joka on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtään, on oikeus sairausajan palkkaan". 

Mikä tämä palkka on puhtaasti provisiopalkkaisessa työssä? Lääkärintodistuksen hankkiminen jo maksaa.

Työstä on maksettava palkkaa, "maksaessaan palkan työnantajan on annettava työntekijälle laskelma, josta käyvät ilmi palkan suuruus ja sen määräytymisen perusteet". 

"Työntekijän on tehtävä työnsä huolellisesti noudattaen niitä määräyksiä, joita työnantaja antaa toimivaltansa mukaisesti työn suorittamisesta". 

Työnantajalla ei minusta voi olla toimivaltaa päättää henkilön vapaa-ajasta, eikä määrätä ilmaiseksi ylitöihin eikä läksyttää työntekijää ruokatauon ajan, että henkilö ei voi ruokailla tai poistua työpaikalla.

Mikä on liikaa, mitä ei kannata sietää?
Sen jokainen sydämessään päättää? Itse en suosita työpaikkaa, jossa vallitsee mielivalta ja jossa ei ole mitää mekanismia, joka valvoisi kohtelua. Minusta pitää sopia työtehtävät. Työnanatajan edustajalla on oikeus määrätä töihin, ja ohjata, mutta ruokatauot ovat työaikalainsäädännön mukaisia, lisäksi ylityöhön ei voi pakottaa, eikä ainakaan ilmaiseen ylitöihin.

Netin keskustelupalstoilla on aika hyvin kerrottu näiden yritysten ongelmakohdat ja ihmetelty, eikö niihin voi mitenkään puuttua.
Lisäys 6.10.2018 Minusta "mielivalta" voi lisääntyä, tai ainakin turvattomuus, jos Sipilän hallituksen henkilöperusteinen irtisanomissuojan alennuslaki pienissä yrityksissä menee läpi, toivottavasti ei mene.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Lukioranking 2017, kärki ja Turun seudun lukiot


YO-rankingit tulivat vuodelta 2017
Ylioppilaskirjoitusten pakollisten aineiden keskiarvo
Paras lukio oli jällen kerran ja taas pakollisten aineiden keskiarvossa että kaikkien kirjoitettujen aineiden keskiarvossa Etelä-Tapiolan lukio. Etelä-Tapiola oli ykkönen myös kolmena viime vuonna 2016. 2015 ja 2016 (olen jättänyt yhden kahden kirjoittajan lukiot pois). Etelä-Tapiolan pakollisten ja kaikkien aineiden keskiarvo oli yli 6:n eli yli eximian, eli loistava tulos

Turusta parhaiten menestyi tänä vuonna kaikissa aineissa  Luostarivuoren lukio

Tulokset pakollisten yo-aineiden puoltoäänien keskiarvo 
1. Etelä-Tapiolan lukio       6,03              
2. Ressun lukio 5,91           5,89
9. Luostarivuoren lukio      5,46              
10. Puolalanmäen lukio      5,39
29. Katedralskolan i Åbo   4,99
32. Mynämäen lukio           4,93
34. Pargas svenska gymnasium 4,93
38. Kerttulin lukio 4,86
41. Nousiaisten lukio 4,84
58. Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio 4,7
107. Paimion lukio 4,51
111. Turun klassillinen lukio 4,5
114. Säkylän seudun lukio 4,49
128. Turun normaalikoulu  4,46
148. Laitilan lukio 4,4
151. Raision lukio 4,4
168. Kaarinan lukio 4,37
172. Naantalin lukio 4,35  
191. Kaarinan lukion aikuislinja  4,3       
224. Paraisten lukio 4,23
369. Turun lyseon lukio  3,81

398. Turun iltalukio 3,61

(L=7, E = 6, M = 5 CL = 4, B = 3 ja A = 2)
***** 

Pakollisten aineiden ainekohtainen keskiarvo 2016
1. Etelä-Tapiolan lukio 6,17 (6,06 vuonna 2015)

Turku ja seutu pakolliset aineet (on parempi tapa vertailla, kun ne on pakko kirjoittaa)
10. Puolalanmäen lukio 5,43 
11. Luostarivuoren lukio 5,41
19. Katedrals Skolan i Åbo  5,17
47. Turun klassillinen lukio 4,81
49. Mynämäen lukio 4,8
58,  Paimion lukio 4,74
60. Kerttulin lukio 4,73
75. Naantalin lukio 4,67
75. Nousiaisten lukio 4,67
118. Turun Normaalikoulu 4,51
118. Pargas svenska gymnasium 4,51
154. Paraisten lukio 4,4
203. Kaarinan lukio 4,31
209. Raision lukio 4,29
231. Elisenvaaran lukio 4,24
350. Liedon lukio 3,96
370. Turun Lyseon lukio 3,88
384. Turun iltalukio 3,77

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Pyöräilyn Ranskan ympäri ajo Tour de France 2017: Froomelle neljäs voitto




Pyöräilyn Ranskan ympäriajo Tour de France 2017 

(Last edit 24.7.2017 klo 8:55)

Lyhyesti (kuluvasta etapista enemmän sitten alempana)

21:s etappi sunnuntaina 23.7.2017


Froome lähti päätösetapille keltaisessa, kuva aika-ajosta. .. Pariisissa ajetaan ja irtiotto yrittää välikirin vei Michael Schär.
Loppukirissä nopein oli hollantilainen NL Jumbon Dylan Groenenwegen, ennen Andre Greipeliä.
Froomelle neljäs Tourin voitto, yrittääkö hän viidettä ensi vuonna!
Froome ei voittanut yhtään etappia, ja tämä Tour oli SKY:n joukkueen voimaa, ja myös herrasmiesten kilpailu, sillä toisten haaverien aikaan ei lähdetty omiin irtiottoihin.

Tour 2017 lopputulokset 21/21 
Keltainen paita: 
1. Chris Froome, Britannia SKY 86h 20min 55s
2. Rigoberto  Uran, Kolumbia, Cannondale  + 54 s 
3. Romain Bardet Ranska, AG2R + 2 min 20 s 
4. Mikel Landa Espanja, SKY 2 min 24 s 
5. Fabio Aru, Italia, Astana +3 min 05 sek  

Vihreä paita: 
1. Michael Matthews 370p 
2. Greipel 220p.

Pallopaita:  
1.Warren Barquil, Ranska, Sunweb 169 p  
2. Primoz Roclic 80 p
3.Thomas de Gendt 64 p

Valkoinen paita: 
1. Simon Yates, Britannia, Orica-Scott 86h 27min 9s 
2.  Louis Meintjes, Etelä-Afrikka, UAE +2 min 06 s

Tiimit: SKY

Ennakko
Pyöräilyn Ranskan ympäriajo 2017 Tour de France alkaa lauantaina 1.7.2017, kisa päättyy sunnuntaina 23.7.2017. Etappeja on 21, ja kokonaismatka on 3540 km. Etapeista 9 on tasamaan etappia, 5 mäkistä, 5 vuoristoetappia ja 2 henkilökohtaista aika-ajoa. Matka alkaa Saksasta ja Belgiasta tullaan Ranskaan ja lopulta Pariisiin. (Etapeistaalla enemmän).

Tallit
Talleja on ainakin seuraavat: ranskalainen AG2R La Mondiale, kazaksatanilainen Astana, Bahrain Merida, yhdysvaltalainen BMC, saksalainen – Hansgrohe, yhdysvaltalainen Cannondale Drapac, ranskalainen FDJ, belgialainen Lotto Soudal, espanjalainen Movistar, australialainen  Orica Scott,  belgialainen Quick-Step Floors, Etelä-Afrikasta on  Team Dimension Data, Katusha -Alpecin on rekisteröity Sveitsiin, Lotto NL-Jumbo on Hollannista, brittitalli Team SKY on yleensä pärjännyt hyvin, saksalaisen Sunwebin ajaja Tom Dumoulin voitti Italian ympäriajon 2017, yhdysvaltalainen Trek Segafredo  sekä UAE Abu Dhabi.

Ajajat
Kesäkuun alussa ajetaan aina  Criterium du Dauphine 8-etappien kilpailu


Kuva on seitsemänneltä etapilta keltapaidassa ajaa australialainen BMC:n Richie Porte, mutta perässä vaaniva Astanan tanskalainen Jacob Fugsang voitti etapin, ja vielä päätösetapin ja koko kisan. Yhteistilanteessa Richie Porte oli toinen. kolmas oli Quick Stepin irlantilainen Dan Martin, neljäs oli SKY:n britti Chris Froome, italialainen Astanan Fabio Aru oli viides, AG2R:n ranskalainen Romain Bardet oli kuudes espajalainen Movistarin Alejandro Valverde oli yhdekssäs, Trekin espanjalainen Alberto Contador yhdestoista.

Ranskan ympäriajosta on veikkailtu ennakkoon kaksintaistelua Chris Froomen ja Nairo Quintanan välille, mutta pitkän etappiajon voi voittaa monikin kärkitallin kapteeni tai kärkiajaja, esimerkiksi Richie Porte , Alejandro Valverde (keskeyttivät kaatumiseen), Fabio Aru tai Jacob Fuglsang (keskeytti). Quintana jäi kakkoseksi Girossa ja Froome sekä Contador olivat vaisuja Criteriumissa eli olisiko jonkun muun vuoro.

Yhteistilanteen johtaja pitää Ranskassa keltaista paitaa, mutta myös sprintterit taistelevat vihreästä paidasta ja mäkimiehet pallopaidasta.

Le Tour 2015 ja 2016 Lopputilanne

Le Tour 2016 
Keltainen paita: Chris Froome, Britannia, SKY
Vihreä paita: Peter Sagan, Slovakia, Tinkoff
Pallopaita:  Rafal Majka, Puola, Tinkoff
Valkoinen paita: Adam Yates, Britannia, Orica
Tiimit: Movistar

Le Tour 2015 
Tourin 2015 voitti SKY-tallin britti Christopher Froome ennen Movistarin kolumbialaista Nairo Quintanaa, joka voitti nuorten kilpailun. Kirikilpailun voitti Tinkoff-Saxon slovakialainen Peter Sagan. Mäkikirikilpailussa paras oli Christopher Froome ennen Quintanaa. Neljään etappivoittoon ylsi Lotto-Soudalin saksalainen Andre Greipel.

Le Tourin 2017 etapit (alla tiivistelmäni)

1. Lauantai 1.7  Henkiökohtainen aika-ajo Düsseldorfissa 14 km
Aika-ajo käynnissä ja sataa.

Nopein on toistaiseksi SKY:n valkovenäläinen Vasili Kiryienka 16:11 (valo kuva Eurosportin lähetyksestä).
SKY:n britti Gerraint Thomas voittaa. BMC:n sveitsiläinen Stefan  Küng oli toinen, Kiryienka oli kolmas seuraavina Tony Martin, Matteo Trentin ja Chris Froome oli kuudes. Thomas saa keltaisen paidan, Kung valkoisen. Yksi ennakkosuosikki Alejandro Valverde kaatui ja keskeytti.

2. Sunnuntai 2.7 Tasamaa, Düsseldorfista Liegeen 203,5  km
Irtiotossa 4 ajajaa, ruutulipulle on matkaa 142 km  .. staa jäljellä on 36 ja irtiotto on noin minuutissa, satoi ja oli kolareita, missä mm. Gerraint Thomas ja Chris Froome. Tällöin ei kukaan lähtenyt irti. Alkuperäisestä irtiotosta pisimpään olivat irti Taylor Phinney ja Yoann Offredo, mutta runsaan kilometriä ennen ruutulippua tulivat ajettua kiinni. Phinney sai mäkipaidan, ja Offredo yritteliäimmän pyöräilijän paidan, Toisen etapin voitti kiritaistelussa Quickstepin saksalainen Marcel Kittel. Yhteiskilpailun kärjessä jatkaa SKY:n walesilainen Gerraint Thomas ja hän pukeutuu edelleen keltaiseen paitaan. Toinen on BMC:n sveitsiläinen Stefan  Küng.

3. Maanantai 3.7 Mäkinen, Vesviersistä Longwyyn 207,5 km
Etappi alkanut irtiotolla. Cannondalen Nathan Brown otti ensimmäisen nyppylän mäkipisteet, mäkistä on jatkossakin ja ajettiin SPA:n moottoriradallakin. Irtiotto on hajonnut, kun kolme tuntia on ajettu Nathan Brown ajaa kärjessä, ei varmasti voita etappia, vaan sen vie Peter Sagan, vaikka jalka ei meinaa pysyä edes polkimella. Keltaisessa paidassa jatkaa Gerraint Thomas, kiripaidassa Marcel Kittel, valkoiseen paitaan pukeutuu AG2R La Mondialen ranskalainen Pierre-Roger Latour. Pallopaita on Nathan Brownilla. Tiimeistä ykkönen on SKY.

4. Tiistai 4.7 Tasamaa Mondorf-les-Bainsista Vitteliin 207.5 km
Yksinäinen mies eli  Wantyn belgialainen Guillaume van Keirsbulck  on yli 10 min karussa. Pääjoukko vain ajelee, mutta saavuttaa, välikirin vei kuitenkin Guillaume van Keirsbulck, hänet valittiin päivän yritteliäimmäksi. Etapin voitti FDJ:n ranskalainen Arnaud Demarre, ennen Peter Sagania ja norjalaista Alexander Kristoffia.

Sagan sai rangaistuksen Cavendishin kaatamisesta laitaa vasten ja pian hylättiin. Kuva Eurosportin lähetyksestä.

 Keltaisessa jatkaa Gerraint Thomas, Froome on toisena. Pisteissä johtaa Arnaud Demarre, mäkipaitaa pitää edelleen Nathan Brown ja valkoista paitaa Demare, SKY on tallien ykkönen.

5. Keskiviikko 5.7 Mäkinen Vittelistä La planche de belles fillesiin 160,5 km
Peter Saganin hylkääminen pitää. Etappi päättyy vuoren seinämään tai nousuun. Heti yritetään irtiottoa ja nyt se on 8 miehen kokoinen ja 3:30 minuuttia.  Viimeistä nousua mennään SKY jauhaa, mutta Fabio Aru yrittää irti ja onnistuu ja voittaa, Dan Martin tulee toiseksi, Froome kolmanneksi. Froomelle keltainen paita ennen Gerraint Thomasta sekä Fabio Arua. Arulle mäkipaita, ja Simon Yatesille valkoinen paita. Demarella on vihreä paita.


6. Torstai 6.7 Tasamaa Vesoulista Troyesiin 216 km
Etappi on alkanut ja kolmen ajajan irtiotto Perrig Quemeneur, Direct Energiesta 13 minuuttia Froomesta, Frederik Backaert Wanty-tallista 13 minuuttia kärjestä sekä Vegard Stake Laengen UAE:n tallista jäänyt 23 minuuttia ovat irti 3 minuutin turvin, ajettu on vasta 33 km... etapin voittaa massakirissä saksalaisten kaksintaistelussa Marcel Kittel ennen Andre Greipeliä. Chris Froome jatkaa keltaisessa paidassa, paitatilanne jäi ennalleen. Päivän yritteliäin kuljettaja oli norjalainen Vegard Stake Laengen UAE-tallista.

7. Perjantai 7.7 Tasamaa Troyesista Nuits-Saint-Georgesiin 213.5 km
Kauniissa säässä ajetaan, irtiotto vetää porukkaa.  Irtiotto ottaa isoimmat pisteet välikiristä eli Manuele Mori saa 20 pistettä, seuraavina Maxime Bouet, 17 p, Yohann Gène, 15 p sekä vielä irtiottaja Dylan Van Baarle saa13 pistettä ... irtiotto kuivui ja aivoisassa loppukirissä vahvin oli taas Etixin saksalainen Marcel Kittel ennen Dimension Datan norjalaista Edvald Boasson Hagenia. Froome jatkaa keltaisessa, Kittel sai vihreän paidan.

8. Lauantai 8.7 Mäkinen Dolesta  Station des roussesiin 187.5 km

Vuorietappi, jonka maali on nousun jälkeen. Etapilla oli iso irtiotto, josta lopulta voiton perii Direct Energien Lilian Calmejane, joka saa itselleen myös mäkipaidan veti 1-kategorian nousua yksin, ja jaksoi maaliin ykkösenä. Robert Gesing jäi 37 sekuntia ja oli toinen, kolmanneksi ajoi Guillaume  ennen Nicholas Rochea, Roman Kreutziger oli viides. SKY veti pääjoukkoa ja keltaisessa jatkaa Chris Froome, vihreässä Kittel, valkoisessa Simon Yates, ja pallopaidassa 11 pisteellään  Lilian Calmejane.

9. Sunnuntai 9.7 Vuorietappi Nantuasta Chamberyyn 181,5 km
Iso irtiotto viiden minuutin erolla pääjoukkoon jäljellä on 110 km. Irtiotossa on Jarlinson Pantano odottamassa Contadoria, siellä on BMC-ajajia odottamassa Richie Portea. Nyt alkoi sataa.... ylämäkeä mennään

Richie Porte on hyvävoimainen, mutta Walter Barquil Sunwebistä on tämän päivän mäkikuningas ja saa mäkipaidan.

Alamäessä Porte ajautuu vasemmalle pehmeään, pyörä tökkää ja mies lentää päin vuoren rinnettä, ja Dan Martion ajaa päälle. Porte on tuskainen, viedään sairaalaan...

Romain Bardet johtaa kun 6 km  jäljellä. Aru, Froome, Fugsang ja Uran ajavat Bardetin kiinni vuorovedolla, mäkipaidan saava Barquil vaan peesaa. Etapilla on kaikenlaisia kaatumisia, ja Gerraint Thomas ja Richie Porte keskeyttivät. Bardet ajettiin kiinni.

Loppukirissä Barquil luulee olleensa ykkönen, mutta Rigoberto Uran (vihreä asu) voittaa etapin ja Froome oli kolmas ja jatkaa keltaisessa, Aru on toinen ja Bardet kolmas.

Ensimmäinen lepopäivä maanantaina 10.7.2017

10. Tiistai 11.7 Tasamaa, Périgueuxista Bergeraciin 178 km
Helpohko etappi alkoi lepopäivän ja sunnuntain rankan etapin jälkeen. Kahden ajajan irtiotto Yoann Offredo Wanty-tallista sekä nuori Elie Gesbert Fortuneo-Oscaro -tallista ovat irti 4:30 erolla 163 km jäljellä. Offredo oli kakkosetapin yritteliäin. Offredo vei välikirin, seuraavaksi 4-kategorian nousu, eroa 2 minuuttia. Greipel oli kolmas välikirissä ennen Kitteliä ja Kristoffia.Elie Gesbert sai yhden mäkipisteen molemmista mäistä, joissa olikin vain yksi piste jaossa.
Kun kaksikko ajetaan kiinni, on 7 km jäljellä. Massakirissä Quick Stepin saksalainen Marcel Kittel voittaa taas seuraavina John Degenkolb, Dylan Groenewegen, Rüdiger Selig sekä Norjan Alexander Kristoff. Paitatilanne muuttumaton.

11. Keskiviikko 12.7 Tasamaa Eymetistä Pau'hun 203.5 km
Pitkä tasamaaetappi,  kolmen  ajajan 4,5 minuutin irtiotto:  Marcato, Bodnar and De Neef ajavat ennen kuin pääjoukko ottaa heidät kiinni.

Mutta mutta Puolan Maciej Bodnar Bora-tallista sinnitteli viimeiselle kilometrille! Quick-stepin juna pohjusti ja voittoon  spurttasi Marcel Kittel viides voitto hänelle!!!!!
Paitatilanne ei muuttunut.

12.Torstai  13.7 Vuorietappi Pausta Peyragudesiin 214,5 km
Välikirin takia kirimiehiä irti, mutta ei pitkään sillä viisi rinnettä, osa pieniä, osa pahoja, välikirin vei Michael Matthews (sai 20 p.), sen jälkeen Marcel Kittel, (17 p), sitten  Thomas De Gendt, (15 p), seuraavaksi 24-agentin kaima Jack Bauer, (13 p) ja viides oli Stefan Küng, (11 p).
Kirimiehet ovat vielä irti,kun kaksi isoa mäkeä ja yksi nousu on jäljellä. Sunwebin Matthews napsi isot mäkipisteet varmistaakseen tallikaverinsa Barquilin asemia. Irtiotto ajetaan kiini Stephen Cummings saatiin kiinni viimeisenä.

Sky apuajaja, Froome sekä Aru ajavat ulos. Ranskan ympäriajossa ollaan oltu herrasmiehiä, eli aina on keltapaitaa odotettu, jos on haaverista kyse.

SKY vetää, mutta viimeisellä jyrkällä Froome sippaa.

Romain Bardet voittaa etapin, Uran on kakkosena, Aru on kolmas ja saa keltaisen paidan, etapilla hän on kolmas, Ihmettelin, että SKY:n Mikel Landa oli nelonen, yrittikö hän ottaa bonussekuntteja ennen kuin auttoi kapteeniaan pahasti lopussa hyytynyttä Chris Froomea.

13. Perjantai 14.7 Vuorietappi Saint-Gironista Foix'iin 101 km

Lyhyt etappi, mutta kolme ykköskategorian nousua, mutta etappi päättyy laskuun, joka voi olla vaikea, mutta siinä myös voi kuroa nousussa tullutta eroa. Tänään on Ranskan kansallispäivä. Koska Arulla on keltainen paita, Astana joutuu vetohommiin pääjoukossa. Ensimmäistä rinnettä kivutaan ja kolmikko irti eli Sylvain Chavanel, Phil Gilbert ja Alessandro De Marchi, välikiriin he tulivat tässä järjestyksessä, sitten nelospisteet eli 13 pistettä naopsi Matthews ja 12 p Kittel. Ensimmäistä rinnettä poljetaan. ... viimeistä rinnettä poljetaan  espanjalaiset SKY:n Mikel Landa ja Trekin Alberto Contador ovat parin minuutin karussa, pääjoukosta on irti myös Nairo Quintana sekä Warren Barquil... SKY:n Kwiatkowski himmaa, odottaa Froomea?  27 km jäljellä kärkijoukossa Barquil ja Quintana jahtaavat Contadoria ja Landaa. Keltaisen paidan ryhmää vetää Dan Martin, mutta Froome iskee kun Kwiatkowski näkyy. Barquil on ensin mäen päällä sitten Landa, kaikki 4 lähtevät yhdessä laskuun, Arun porukka lähtee perään, ero on noin pari minuuttia. Jos ero jää suureksi Landa on lähellä keltaista paitaa.
Warren Barquil voittaa etapin, Nairo Quintana  pinnistää toiseksi ja Alberto Contador on kolmas ennen Mikel Landaa, kuluu 1:48 ja Aru ja Froome tulevat Bardetin ja Uranin kanssa maaliin. Kärkikolmikko yhteistilanteessa ennallaan: Aru, Froome ja Bardet, sitten Uran ja Landa, Contador nousi sijalle kymmenen.
Fuglsang on keskeyttänyt.

14. Lauantai 15.7 Mäkinen etappi  Blagnacista Rodeziin 181.5 km
Aurinkoista 27 astetta lämpöä, ja 127 km jäljellä viisikko on irti Bouet, De Gendt, Vöckler ja Hollenstein, ovat 2:10 edellä. Etappi vaikeutuu vasta lopussa, lopussa Kittel on 6 minuuttia kärjestä, hän ei voita tänään, raivoisan ylämäkikirin voiton vie Sunwebin Michael Matthews, mutta loppukahinoissa Aru jää, ja koska Froome ei jää, tulee seitsemäntenä maaliin Froome palaa keltaiseen paitaan. Barquil on pallopaidassa, Kittel vihreässä paidassa ja Simon Yates valkoisessa paidassa.

15. Sunnuntai 16.7 Mäkinen etappi Laissac-Sévérac l'Églisesta Le Puy-en-Velay'hyn 189.5 km
Etapin alussa on irtiotto, jossa on aktiivisena mäkikirikilpailua johtava ranskalainen Sunwebin Warren Barquil, hän kartutti pistetiliään 10:llä eli oli ensin mäellä häntä seurasivat Serge Pauwels, Damiano Caruso, Dylan Van Baarle, Tsgabu Grmay sekä  Robert Kiserlovski.
Lopussa on Bauke Mollema irti ja kukaan ei saa häntä kiinni ja Bauke Mollema voittaa etapin. Kapteenien parissa AG2R eli Romain Bardetin porukka yrittää saada eroa keltapaita Chris Froomeen, jolla on mekaanisia ongelmia pyörässään, lähdetään nousuun.... onneksi Mikel Landa on mukana ja auttaa Froomea, Vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen kärkikolmikon erot pysyvät ennallaan, mutta Dan Martin saavuttaa kärkeä runsaalla 10 sekunnilla. Paitatilanne jää voimaan, Dan Martin nousee viidenneksi on 1 minuuttia 12 sekuntia Froomesta.

Toinen lepopäivä maanantai 17.7 
SKY-tallin voima näkyy siinä, että Chris Froome on keltapaidassa. SKY:llä on hyvä tiimi, ykkös apuajaja on Mikel Landa. Kisan voi hyvin voittaa vielä myös Astanan Fabio Aru, AG2R:n Romain Bardet, Cannondaklen Rigoberto Uran, Dan Martin Quick-Stepin irlantilainen on ajanut erityisen hyvin.

Luultavasti Martinilla ei ole hyviä apuajajia vuorille, kun joukkueessa on kiritykki Marcel Kittel, ja hänellä on hyvät apuajajat,

16. Tiistai 18.7 Tasamaaetappi Le Puy-en-Velaysta Romans-sur-Isèreen 165 km

Ylämäet on takana 71 km jäljellä, ja enää laskuvoittoista. Kittel on pudonnut pääjoukosta porukkaan, jossa on hänen lisökseen 42 ajajaa, he ovat yli kolme minuuttia perässä... loppuun päästään ja Michael Matthews voittaa etapin ennen Edvald Boasson Hagenia ja John Degenkolbia. Froome jatkaa kärjessä, Dan Martin jäi sivutuulessa ja menetti asemiaan putosi seitsemänneksi, on 2:03 kärjestä. Matthews saavutti Kitteliä, mutta Kittel jatkaa vihreässä paidassa. 1-  ja HC-mäki jäljellä Contador on hivuttanut itsensä johtoryhmään, josta Froomen "pääjoukko" on 3 minuutin päässä.

17. Keskiviikko 19.7 Vuorietappi La Muresta Serre-Chevalieriin 183 km

Profiili kertoo kaiken ja Michael Matthews ja Thomas de Gandt ovat irti. Välikiristä Matthews napsii täydet 20 p, minusta pääjoukossa Kittel ja netin mukaan Kristoff kaatuu, mutta jatkaa. Matthews on vain 9 p jäljessä Kitteliä vihreässä paidassa. De Gendt ottaa mäkipistreitä, mutta nyt paahdetaan viimeistä HC-mäkeä ylös ja Contador on kärkiryhmässä yhdessä, Pauwelsin, Roglicin, Grankin ja Atapuman kanssa. Tähtiporukassa Dan Martin yrittää iskeä, mutta ei onnistu.
Taistelun jälkeen Roglic on ylhäällä ensin, sitten Atapuma. Roglic voitti 5000 euroa, mutta Barquil johtaa vielä mäkipaitaa 49 pisteellä. Aru on vaikeuksissa samoin Yates, Contador ei ole enää "irti". Vaarallinen alamäkiosuus on jäljellä sitä johtaa Roglic, Froome, Uran ja Bardet sekä Barquil runsaan minuutin päässä.
Kittel lienee keskeyttänyt, kaatui. Roglic voittaa etapin, sitten 1:13 jäneenä Uran kakkosena, kolmonsena samalla ajalla Chris Froome, Bardet ja Barquil jäivät myös 1:13, Landa 1:16, Martin jää 1:43, Contador, Meinthes ja Aru 1:43.
Froome jatkaa keltaisessa, Uran nousi toiseksi ja Bardet on kolmantena, he ovat jääneet´27 sekuntia.
Valkoinen paita jäi lopussa sipanneelle Yatesille ja vihreä paita on Matthewsilla,  Kittel todella keskeytti. Simon Yates jatkaa valkoisessa, SKY on tiimien ykkönen.
Etappivoiton vei siis Lotto NL-tallin slovenialainen Primoz Roglic, joka vuoteen 2011 asti oli mäkihyppääjjä, ja voitti nuorten maailmanmestaruuden vuonna 2007. Hän voitti vuoden 2016 Girossa toisen aika-ajon, ja oli toinen ensimmäisessä (samalla ajalla kuin Dumoulin). Primozin voittoetappi oli 40,4 km:n mittainen yhdeksäsä etappi 15.5.2016.

18. Torstai 20.7 Vuorietappi Briançonista Izoardiin 216 km
Kuuden minuutin irtiotto, jossa Clarke, Brambilla, Vachon, Swift, Chavanel, Tulik ja Pauwels ja heistä runsaan minuutin päässä vielä 47 miestä. Huiput ajat noin kuuden minuutin päässä maaliin, joka on HC-huipun päällä on matkaa 70 km. Viimeistä nousua aletann kipuamaan 28 km jäljellä ja keltapaidan porukka ajaa 5:50 irtiottajista  jäljessä.
6 km jäljellä Atapuma kärjessä, Froome on 1:51 jäljessä. ...3,6 km jäljellä huippujen porukassa SKY:n Landa iskee, mutta Barquil ja Atapuma ovat kärjessä. 1,5 km jäljellä. Atapuma, Barquil ja 30 sekuntia joukkoon pyrkii Landa, Froome, Bardet ja Uran. Etapin voittaa Barquil, toiseksi tulee Atapuma jääden 20 sekuntia samalla ajalla kolmanneksi Bardet, ja Froome neljänneksi, Uran jää Froomesta 2 sekuntia. Froome jatkaa keltaisessa, Matthews vihreässä, Simon Yates valkoisessa sekä Barquil pallopaidassa, jonka voittaa, jos ajaa sunnuntaina vaan maaliin.

19. Perjantai 21.7 Tasamaaetappi Embrunista Salon-de-Provenceen 222.5 km
Kuuden minuutin irtiotto, jossa on 20 miestä kun 160 km maaliin, parhaiten ovat sijoittuneina Bauke Mollema, ja Tony Gallopin pääjoukossa vetohommissa on SKY.


Irtiotosta Edvald Boasson Hagen Dimension Datan norjalainen nykäisee kolmisen kilometriä ennen maalia ja voittaa ennen Sunwebin saksalaista Nikias Arndtia, pääjoukko on kymmenen minuutin päässä ja se tulee maaliin silkassa sovussa SKY:n johdolla.

Huominen aika-ajo on ratkaiseva.

20. Lauantai 22.7 henkilökohtainen aika-ajo Marseillessa 22.5 km

Ratkaiseva aika-ajo Marseilless'sa. Yksi tosi rankka nousu, voi olla teknistä alamäkiajoa. ensimmäisenä lähti SKY:n Luke Rowe, ja aika oli 31:09, viimeisenä lähtee SKY:n Chris Froome, koska käännetyssä järjestyksessä ajetaan. Puolalainen Boran Maciej Bodnar voitti aika-ajon ajalla 28:15, ennen maanmiestään SKY:n Michail Kwiatkowski jäätyään sekunnin, kolmas oli SKY:n keltapaita Chris Froome, joka jäi 6 sekuntia, yhteiskilpailun huipuista Contador oli kuudes ja Uran kahdeksas ja Uran nousi kokonaiskilpailussa sijalle kaksi, ennen Bardetia.

Froome lähtee päätösetapille keltaisessa.

21. Sunnuntai 23.7 Tasamaaetappi Montgeronista Pariisin Champs Elyseelle 103 km
Välikirin vei Michael Schär. Pariisissa ajetaan ja irtiotossa ovat Imañol Erviti (Movistar), Miki Schär (BMC), Alexey Lutsenko (Astana), Daryl Impey (Orica-Scott), Julien Vermote (Quick-Step Floors), Marcus Burghardt (Bora-Hansgrohe), Nils Politt (Katusha-Alpecin), Sylvain Chavanel (Direct Energie) sekä Dion Smith (Wanty-Groupe Gobert) ero on pysytellyt 10-20 sekunnin luokassa, Pariisissa tihuttaa. 16,7 km jäljellä ja eroon 10 sekuntia, ei riitä!
Loppukirissä nopein oli hollantilainen NL Jumbon Dylan Groenenwegen, ennen Andre Greipeliä.

Hieno Tour päättyi Chris Froomen voittoon. Seuraavaksi ajetaan Vuelta 19.8 - 10.9.2017.
Blogissani seurataan suuria ympäriajoja
Ranskan ympäriajoa
2022 Le Tour näin
2021 Le Tour näin
2020 Le Tour näin
2019 Le Tour näin 
2018 Le Tour näin
2017 Le Tour näin
2016 Le Tour näin
2015 Le Tour näin
2014 Le Tour näin

Espanjan ympäriajoa
2022 Vuelta näin
2021 Vuelta näin
2020 Vuelta näin
2019 Vuelta näin
2018 Vuelta näin
2017 Vuelta näin
2016 Vuelta näin
2015 Vuelta näin
2014 Vuelta näin

Italian ympäriajoa
2023 Giro näin
2022 Giro näin
2021 Giro näin
2020 Giro näin
2019 Giro näin
2018 Giro näin
2017 Giro näin
2016 Giro näin
2015 Giro näin