perjantai 16. joulukuuta 2016

Kauppakorkeaan 2017



Kauppakorkeakoulujen paikoista jopa viidesosa täytetään kesällä 2017 suoraan ylioppilastutkintotodistuksen perusteella.


Yhteispisteiden perusteella valitaan puolet ja kokeen perusteella loput eli 30%. Valintakoe pidetään 7.6.2017 klo 10 -14. Kokeessa on edelleen osiot Johtaminen ja markkinointi (13 p), Laskentatoimi ja rahoitus (13 p), Kansantaloustiede (7 p) sekä Talousmatematiikka (7 p).
Itse olen kannattanut vanhaa pääsykoesysteemiä, se on minusta on tasa-arvoinen ja mittaa motivaatiota. Uusimpien raporttien mukaan ylioppilaskirjoitusten tuloksia haluttaisiin käyttää enemmän.


Tässä kuvassa on Helsingin kauppis, eli Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu.

Olen joka vuosi katsonut Kauppiksen kokeet läpi vuodesta 1990. Olin viitisen vuotta töissä Kauppiksella, ja sen jälkeen olin mukana valmennuskursseilla (talousmatematiikan opettajana ja tiivistelmien laatijana), tämän jälkeen on vain asia kiinnostanut.

Kesällä 2016 oli uusi kansantaloustieteen kirja ja koe, ja kansantaloustiede-osio oli minusta haastava kirjan (Hyytinen-Maliranta: Yritysjohdon taloustiede) ja kysymysten vuoksi. Vuonna 2017 kirja on edelleen sama.

Markkinointi ja johtaminen sekä Laskentatoimi ja rahoitus jatkavat samoilla kirjoilla kuin vuosina 2015 ja 2016.

Talousmatematiikan koe oli minusta 2016 varsin helppo, mutta koe ei minusta ollut talousmatematiikkaan painottunut riittävästi, joten se oli minusta pyrkijöille erittäin haastava. Talousmatematiikan "kriteerit" ovat samat vuonna 2017.

Kaikki kirjat ovat siis samoja kesällä 2017 kuin oli kesällä 2016.

****
Kevennykseksi loppuun olisi tarjolla hyvä koe, sillä "pääsykoekirjoista on määrä luopua jo tällä hallituskaudella. Jatkossa korkeakoulujen opiskelijavalinnat perustuisivat toisen asteen tutkinnon ja ylioppilastodistuksen lisäksi esimerkiksi haastatteluun, aineistopohjaisiin tehtäväviin tai motivaatiokirjeeseen ".seuraava koe kirjoitusvirheineen mittaa motivaation ja osaamisen.

Kaupakorkeakouluun 2017

1Haluan opiskelupaikan (ympyröi)
Kyllä   En

               
 2. Mieluinen opiskelukaupunki (ympyröi) 

Helsinki    Tampere       Jyväskylä
Turku         Pori             Vaasa   
Joensuu     Kuopio         Oulu



 3. Lupaathan lukea (ympyröi)
Kylläkyllä      Kyllä          En             


4Mainitse mukavin myntti, siistein seteli tai viilein valuutta.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)