torstai 16. kesäkuuta 2016

Köyhät keräävät rikkaiden rippeet


Hartwall  Areenan tapahtumia jaksetaan odottaa, ja kannattaakin hieno paikka.

Odottaessa tulee rikkaille jano ja nälkä ja kun mennään sisälle konserttiin ei saa olla pulloja mukana, kun mennään pois, on rikkailla kiire, aika on rahaa.


Nykyajan ilmiö tuntuu olevan, että kaikki ylimääräinen vain jätetään, pullot, tölkit, ruuat juomat ja jopa viltit ja muovikassit. Myös Turussa on tätä ilmiötä nuorten puistotapaamisissa.


Mutta onneksi on fiksuja mutta köyhiä ihmisiä, jotka keräävät odotuspaikalta kaiken ylimääräisen kasseihinsa.


Köyhät vievät varmaan pullot kauppoihin. Köyhät syövät ruuat. Pääkaupungissa tuntuu olevan elintasoeroja on rikkaita ja köyhiä. Autetaanko kaikkia köyhiä?


Hartwall Areena näkyy Ylestä! Olisikohan Ylen mentävä kuvaamaan sinne ja Stadin katuja, ja kujia, puistoja ja Kampin penkkejä. Nyt näitä katuja on tallannut vain Nelosen Arman Alizad. 

Köyhiä on aina ollut Suomessa, mutta kun itse asuin Helsingissä, ei näitä ilmiöitä silloin ollut. Kenelläkään ei ollut varaa nakella ruokiaan, ja juomiaan kadulle muiden kerättäväksi, eikä kukaan olisi edes kehdannut. Nyt kehdataan ja nakellaan.

Roskiksia on aina tongittu, mutta voidaankohan hyvinvointiyhteiskunnassa jo liian pahoin? Nämä pullonkerääjät olivat järkeviä ihmisiä, jotka olivat vain köyhiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)