torstai 11. helmikuuta 2016

Hercule Poirot sarjan alku



Hercule Poirot tv-sarjan ystävät näkivät YLE-TV1:llä tänään 11.2.2016 ensimmäisen jakson Kokki kadoksissa vuodelta 1989 (The Adventure of the Clapham Cook), sarjaa esitetään helmikuusta huhtikuulle arkisin kello 17.10 alkaen ja uusinta on seuraavana arkipäivänä klo 10. Sarjan alussa belgialaista Hercule Poirotia näyttelevä David Suchet on 43-vuotias, kapteeni Arthur Hastingsia näyttelevä Hugh Fraser on 39-vuotias, komisario Jappia näyttelevä Philip Jackson on 41-vuotias ja neiti Felicity Lemonia näyttelevä Pauline Moran on 42-vuotias.

Poirot pitää majaa tässä rakennuksessa.

Ensimmäinen tuotantokausi 1989
1. Kokki kadoksissa
Nuorekkaat Hercule Poirot  ja kapteeni Hastings tutkivat kokin katoamista, tai kyse on keittäjätär Eliza Dunnista.Ylikomisario Japp tutkii puolestaan arvopapereiden katoamista pankista. Eliza Dunn löytyy elävänä ja hyvissä voimissa maalta, hänet on houkuteltu maalle, koska kyseessä on murha.


Eliza Dunnin matka-arkkua tarvittiin ruumiin piilottamiseen ja kuljettamiseen. Motiivi murhaan on arvopapereiden hallinta.
Ensimmäisessä jaksossa vakiokaartista on myös Poirot'n sihteeri neiti Lemon.
Minusta ensimmäisen jakson tunnelma oli hyvä ja elettiin ehkä 1920-luvun alkua.
Sarjan avausjaksoa seurasi Finnpanelin mukaan 515 000 katsojaa.

2. Rakettien räiskyessä
Poirot joutuu pohtimaan, onko Barbara Allenin murha rakettien räiskyessä murha vai itsemurha. Jakso on pidennetty versio jutusta Murha tallikujalla tässä on motivina tapahtumat Intiassa ja kiristys. Tässä on merkitystä vasenkätisyydellä. Poirot pelaa jaksossa golfia. Jaksossa ovat kaikki vakiohahmot Poirot, Japp, neiti Lemon ja kapteeni Hastings, Ariadne Oliver tulee mukaan vasta vuonna 2006 jaksoon 55 eli Kortit pöydällä.

3. Johnnien seikkailu
Poirot'ta pyydetään apua ja hän yrittää estää  lapsen eli Johnnie Waverlyn kidnappausta. Perheen isäntä on varsinainen jäärä ja jakelee lähtöpasseja, kun uhkauskirjeitä tulee. Lopulta lapsi kidnapataan, mutta Poirot tietää, miten lapsi löydetään. Tämä oli minusta hienosti laajennettu pitkäksi jaksoksi. Tässä kuten edellisessäkään jaksossa kaikki ei ole miltä näyttää.


Kapteeni Hastings harrastaa jaksossa autoilua ja tähtää Le Mansin 24 h:n ajoihin. Autona on hänellä Laconda. Jos tämä olisi 2 litran auto, sitä tehtiin vuosina 1925 - 1933. LeMansin -ajot järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1923. Hastingsin nimeä en voittoluettelossa nähnyt, mutta Suomen J.J. Lehto (Jyrki Järvilehto) oli voittoisassa ajokolmikossa vuonna 1995.


4. Neljäkolmatta mustarastasta

Kaksitusinaa mustarastasta juttu ratkeaa analysomalla vainajan vatsalaukkua ja hampaita, murhan uhri on taiteilija Henry Gascoigne, jolla on veli Anthony  ja sisarenpoika George Lorrimer. Vainaja löydetään niska murtuneena portaiden alapäästä. Poirot tajuaa pian, että asiassa on omituista, Henry on syönyt säännöllisesti ravintolassa myös kuoliniltanaan, mutta hampaiden värjäymät ja vatsalaukun sisältö eivät täsmää. Vainajan veli Anthony on kuollut aiemmin. Tämä on minusta erinomainen jakso, jossa ruoka näyttelee isoa roolia. Jakson nimihän tulee lastenlorusta, josta Christie kirjoitti monta teosta, tällaisen löysin aiheesta.

5. Huoneisto neljännestä kerroksesta

Jakson nimi englanniksi on The Third Floor, mutta Englannissa kerrokset lasketaan toisin. Poirot'lla on flunssa, talossa on pari riehakasta neitiä asunnon omistanee neitiä Patricia Matthews ja yksinäinen rouva Grant, jonka neitien miestuttavat löytävät murhattuna. Poirot selvittää murhaajan.
Minusta viihdyttävä jakso.

6. Kolmiodraama Rhodoksella

Hercule Poirot (yksin) lomailee Rhodoksella, Pamela Ryall ja Poirot seuraavat kahta lomailevaa pariskuntaa Douglas ja Marjorie Goldia sekä Valentine ja komentaja Chantrya. Douglas tuntuisi olevan ihastunut Valentineen, joka on monesti eronnut, mutta siis viidettä kertaa aviossa. Seurapiirissä pyörii majuri Barnes. Maisemat ovat upeat ja Poirot'n ollessa lähdössä Valentine myrkytetään, ja Douglas Gold pidätetään. Todellinen kuvio ja syyllinen on varsin selvä.
Kiinnostavaksi maisemien lisäksi jakson tekee se, että Rodos tai Rhodos kuuluu ajanjaksona Italialle. Saarella on ns. musta paitoja. Toisen maailmansodan aikana Italian "hävittyä" Saksa otti saaren hallintaansa, mutta se kuluu nykyisin Kreikkaan.
Jännittävä ja hyvä jakso.

7. Ongelma merellä

Hercule Poirot ja kapteeni Hastings ovat Välimeren risteilyllä, jahdilla on aikamoinen seurakunta, varsinkin eversti Clappertonin oikutteleva vaimo  vaikuttaa erikoisilta, hän hallitsee perheen rahoja. Laiva pysähtyy Alexandriassa, kun tullaan laivaan, löydetään lepäämään jäänyt rouva Adeline Clapperton ikiunessa murhattuna. Itse syyllinen on ilmeinen, mutta lavastus on hieno, ja itse jakson miljöö. Poirot puijaa tunnustuksen syylliseltä. Huippusarja.

8. Uskomaton varkaus
Kysymys on Mayfield Kestrelin piirustuksista, uuden lentokonemallin. Lady Mayfield pyytää apua Porot'lta, kun kuulee miehensöä kutsuneen viikonlopun viettoon pahamaineisen saksalaismielisen Joanna Vanderleyn. Viikonlopunvietossa on myös pääministeri sir George Carrington vaimoineen.
Viikonloppu käynnistyy lounaineen, puheineen ja bridgeä pelataan, porukkaa haahuilee, mutta eräät laskelmat ovat poissa, varatsetuu. Poirot ratkaisee ongelman ja "syyllisen" ja asia järjestyy. Asiaan liittyy Japaniin myydyt aseet. Hastings ajaa laina-autolla varsin vauhdikkaasti, Poirot lukee karttaa.

9. Ristikuningas
Elokuvastudiossa tehdään äänielokuvaa kulisseissa, kun Poirot ja Hastings tulevat paikalle. Studion hirviöpomo Reedburn ärjyy pääosan esittäjätterelle ja kähmii tätä, hänestä ei pidetä ja hänet löydetään Oglanderien bridgepelin jälkeen takaraivo murskana. Naisnäyttelijä Valerie Saintclair on pääepäilty....
Studiomeininki välittyy hyvin. Valerie on ollut salakihloissa Mauranian prinssin kanssa ja poistuu kuvausten loputtua prinssinsä kanssa. Jutun nimi tulee siitä, että korttipakasta puuttuu ristikuningas

10. Uni
Benedict Farley omistaa tuottavan piirakkabisneksen. Hän valvoo työläisiä enemmän kuin piirakoiden laatua. Hän kutsuu Poirot'n luokseen ja kertoo näkevänsä unta omasta itsemurhastaan. Poirot'a valaistaan voimakkaalla valolla  ja pyydetään herran lähettämää kirjettä takaisin.  Kun herra  kuolee, epäillään itsemurhaa ... kuten katsoja arvaa kyse on murhasta eli Poirot'a on huijattu, eli hän on ollut vale-Farleyn luona, lopussa uskomaton murhasuunnitelma käydään läpi. Epäiltyjä ovat tytär, tämän miesystävä, Benedictin uusi vaimo Louise, sekä firmasta Cornworthy. Syyllisen mielestä tämä on ilkeämielistä soopaa, eikä herra ole yksin asialla.
Jaksossa neiti Lemon tuskailee vanhan kirjoituskoneen kanssa ja jaksossa esiintyvät  myös Hastings ja Japp. Loistava jakso.

Ylen sivuilta olin katsovinani, että tätä Poirot-herkku jatkuu huhtikuulle eli

Toinen tuotantokausi 1990

11. Vaarallinen talo 1/2 25.2.2016
Hyvä bloggaus täällä kirjasta, jossa Poirot ja Hastings joutuvat hämäännytykseksi.  Poirot ja Hastings viettävät lomaa Cornwallissa. Neiti Nick Buckley väittää pelatuneensa kolmesta  murhayrityksestä. Poirot löytää vielä luodin jaNickin hatussa on reikä. Nick asuu Tienpäässä, jossa on juhlivia toimettomia ihmisiä. Poirot tarjoaa apuaan Nickille.
Kapteeni Michael Seton on maailman ympärimatkalla lentokoneella.
Nick jonka oikea nimi on Magdala hakee serkkunsa Maggien taloon, joka murhataan ilotulituksen aikana.  Seton lienee kuollut, Nick väittää olevansa kihloissa Setonin kanssa.
11. Vaarallinen talo 2/2, juttu jatkuu sekavana. Nick myrkytetään suklaakonvehdeilla, joissa on kokaiinia. Magdala Buckleyn testamentti luetaan, joskaan hän ei kuollut. Poirot järjestää spiritistisen istunnon, jossa koko ajan elävä Nick tulee takaisin ja syyttä muita murhasta, mutta Poirot on tajunnut olleensa sokea. Nickiä ei kukaan yrittänyt murhata, vaan  hän murhasi serkkunsa, joka oli kihloissa Setonin kanssa. Murha tehtiin perinnön vuoksi.

12.  Hunnutettu nainen
"Lady Millicent" pyytää Poirot'lta apua, hänen 16-vuotiaana kirjoittama kirje jo kuolleelle miehelle jatkaa elämää, ja herra Lavington vaatii kirjeen salaamisesta 20 000 puntaa. Lady on aikeissa avioitua jaarlin kanssa ja jaarli ehkä osaa lukea ja jos lukee kirjeen häitä ei tule. Lavington tulee neuvottelemaan asiasta, sopimusta ei synny. Poirot tekeytyy lukkosepäksi ja menee etsimään kirjettä. Pidän sarjan tunnelmasta. Taloudenhoitajan mukaan seutu on muuttunut rauhattomaksi, kun roskaväki tulee katsomaan tennistä. Poirot ja Hastings  tulevat hakemaan kirjettä, myös poliisi tulee paikalle. Japp tapaa Poirotin putkasta. Oikea Lavington on kuollut ja  lady on  lumppu nimeltä Gertie, jolla on miesapuri ja jalokivet ovat tähtäimessä. Jakson takaa-ajo tapahtuu eläintieteellisessä museossa.

13. Kadonnut kaivos
Han Wu Ling saapuu hotelliin, mutta katoaa 8.2.1935 ja löytyy pukotettuna.
Imperial Trust tekee vararikon
Poirot ja Hastings pelaavat Monopolia, Poirot käy pankissa, jonka johtaja oli kiinnostunut Burmassa olevasta kadonneesta hopeakaivoksesta, jonka piirustukset piti olla Lingillä.
Tässä osakkeilla pelataan, uhkapelataan, yritetään lavastaa oopiumin orjaa murhaajaksi...
Tämä on mukava jakso miljöönsä puolesta.

14. Cornwallin mysteeri
Hstingsin haima on kipeä ja harjoittelee hengistystään. Eräs nainen epäilee tulevansa myrkytetyksi ja epäilee miestään hammasläkärimiestään Edward Pengelleytä  ja sitten Poirot ja Hastings saapuvat paikalle, nainen on myrkytetty. Aviomies on epäiltynä, mutta kyseessä on ovelampi lavastus, jonka taakse Poirot näkee ...

15. Kaksoissynti

Miniatyyrimaalausten en varkauksista on kyse, varas tai varkaat ovat yllättäviä ja myös pakoon lähdöt ovat huvittavia, rullatuolista pötkitään pakoon tai yritetään pötkiä.

16.  Herra Davenheimin katoaminen
Pankkiiri Mathew Davenheim tulee kotiin vaimonsa luo, vaimo ei tunnu juurikaan kiinnostavan. Davenheim vie kirjeen postiin ja katoaa, Gerald Lowen tulee tapaamaan häntä, mutta Davenheim on haihtunut... epäillään murhaa.
Katoamispaikka on outo ainakin kirjassa nimittäin vankila, jonne rikollinen rahamies joutuu.


17. Halvan huoneiston seikkailu
Poirot'a kiinnostaa, miksi herra ja rouva Robinson saivat vuokrattua asunnon Campden Hill Gatesta halvalla. Stella Robinsonia näyttelee muuten Samantha Bond, joka oli Dowton Abbeyssa, ja oli neljässä Bondissa neiti Moneypennynä alkaen Golden Eye:stä
Uuden sukellusveneen piirustukset on varastettu varastetaan  FBI ottaa osaa tutkimuksiin omalla "rahvaalla tavalla".

Koska naista etsitään, niin selviää, että halpa huoniesto on vuokrattu aivan erityisistä syistä. Loppukahinoissa konnat saadaan kiinni, ja Poirot höynäyttää jenkkigangsteria.


18. Kaapattu pääministeri
Brittien pääministeriä ammutaan ja myöhemmin hänet kaapataan Ranskassa. Saksa uudelleen varustautuu, ja pääministerin piti puhua Kansainliiton kokouksessa. Olennaista on, missä pääministeri on kaapattu, ja  ..  lopulta konnat saadaan kiinni, ja yksi oma "omena" on mätä.

19. Lännen tähden seikkailu
On avausjuttu kirjassa Poirotin lyhyet jutut kohtuullinen bloggaus ainakin täällä. Samassa linkissä näyttäisi olevan viittaus aika moneen muuhunkin juttuun.
Tässä on kyseessä jalokivivarkaus. Nainen tulee näyttämään uhkauskirjeitä, jossa iso timantti "Lännen tähti" uhataan varastaa. Poirot pyytää timanttia, mutta ...   Japp haroo tyhjää rikollisten osalta, sillä puhutaan kahdesta timantista, mutta ...

Kolmas tuotantokausi 1990 - 1991, laitan tähän numeron, jonka löysin wikipediasta. Eivät ole numerojärjestyksessä, jos esitetään kuten ennkkoon on ilmoitettu.

27. Espanjalaisen kirstun arvoitus
Jakso alkaa miekkailukohtauksella ... Poirot saa tehtäväksi suojella rouva Marguerite Claytonin vaimoa mustasukkaiselta aviomieheltä, mutta aviomies Edward Clayton  löytyykin murhattuna espanjalaisesta kirstista. Poirot näkee rouva Claytonin majuri Richin seurassa, mutta tapaus on monimutkaisempi.

Jakson lopussa on  hurja miekkailukohtaus, rouva Clayton kiittää vaatimatonta Poirot'a..

25. Murhenäytelmä Marsdon Manorissa
Pelottavassa Marsdon Manorin kartanossa puhutaan kummia ja siellä on kuolinnaamioita. Poirot ja Hastings tulevat paikalle, mutta kartanon isäntä Jonathan "Jack" Maltravrs löytyy kuolleena. Poirot tajuaa sen murhaksi, sillä ruumista on siirretty. Susan-rouvalla on teoriansa, lisäksi herralla on hehkeä sihteerikkö,
Poirot lavastaa "rikosta" uudestaan ja saa syyllisen nalkkiin.

29. Voitontanssiaisten tapaus
Poirot ja Hastings osallistuvat Voitonpäivän tanssiaisiin. Lordi Cronshawn puukotetaan ja hänen kihlattu Coco Courtney löydetään kuilleena asunnossa (yliaanostus). Poirot ratkaisee ongelman BBC:n radiolähetyksessä. Avain on näyttelijäseurue, joka on pukeutunut Harlekiiniksi,Pierreksi, Pierretteksi, ilveilijäksi, Punchinelloksi, ja Pulcinellaksi, mutta  Harlekiini löytyy murhattuna. Lordi Cronshaw on ylähuoneen päärli. Juttuun liittyy väärä vihje ja Cocon kokailu ja uhrin kädessä oleva tupsu, olennaista on myös "murha-ajan muutto" joka aikaansaatiin esiintymällä Harlekiinin asussa.

23. Plymouthin pikajuna
Rikkaan australialaisen laivanvarustajan tytär Florence tapetaan raa'asti junassa. Epäilykset kohdistuvat renttuun aviomieheen, mutta on kyse ammattirikollisista. Tämä on murheellinen jakso ja on juoneltaan sama tarina kuin Sininen juna

22. Miljoonan dollarin obligaatiovarkaus
London and Scottish pankki aikoo veidä New Yorkiin miljoonan dollarin obligaatiot. Matka tehdään Queen Marylla ja sen neitsytmatkalla (joka muuten tapahtui toukokuussa 1936). Matkan kesti  4 vuorokautta 12 tuntia ja 24 minuuttia (lähtö Southamptonista ja tieto oli jaksossa). Ennen laivalle menoa on jo tapahtumia, pankissa työskentelevä Philip Ridgeway on rahavaikeuksissa. Hänen kihlattunsa on Esme Dalgeish, joka on pankin johtajan Vavasourin sihteeri. Pankissa johtaja Shaw'ta yritetään myrkyttää ja on yksi yliajoyritys.
Laivalla kapteeni Hastigs kohtaa hemaisevan hempukan, mutta oblikaatiot on vohkittu. Laivalla alkaa tutkimukset. Juttu on Poirotille selvä, ja hän nappaa "ovelat" rikolliset. Ridgeway ja Dalgeishille soivat luultavasti hääkellot, mutta Hastings haikailee hempukan perään, jonka Poirot pisti kaltereiden taakse.

26. Kaksoisjohtolanka
Tässä jaksossa pelmahtaa estradille itse kreivitär Vera Rossakoff, johon Poirot alkaa tuntea vetoa. Akka on kuitenkin paatunut rikollinen, ja tässä kreivitär hamuaa arvokasta kaulanauhaa. Poirot peittelee harakka-akan jäljet ja höynäyttää Hastingsiakin ... Tässä on sama yksityiskohta kuin Idän pikajunan arvoituksessa eli "kyriiliset aakkoset" B.P voi olla venäläisessä nimessä siis V.R eli Vera Rossakoff. Rossakoff tehtaili vain 4 jalokivivarkautta. Sinänsä viihdyttävä jakso.

24. Ampiaispesä
Poirot'n pitää ratkaista rikos, jota ei ole tehtykään. Molly Deane on kihloissa John Harrisonin kanssa, jonka isä oli ensimmäinen henkilö, johon Poirot belgialaisena sotapakolaisena tutustui (eikö ollutkaan Hastings?) Molly on ollut aiemmin kihloissa. Claude Langtonin kanssa. Tässä  on kolmio!
Hylätty pesä (ei siis tv-sarjasta)
Harrisonin pihalla on ampiaisia ja ampiaispesä jota miehet myrkyttävät. Mollyn autosta jarrut pettävät, selviää ulosajosta naarmuilla. Kyse on kumpi miehistä yrittää myrkyttää Mollyn ja saako Poirot sen estettyä. Hastings napsii kuvia, Poirot katselee valokuvia  ja on tajunnut kolmion ja sen uhat. Poirot "ennustaa" tulevaa ja mennyttä kahvin ja teen poroista.
Poirot estää ilkityöt, minusta erinomainen jakso.

21. Kukkatarha
Rullatuolissa oleva neiti Amelia Barrowby kuolee stryktiiniin. Hän on tavannut Poirot'n Chelsean kukkanäyttelyssä, ja antanut hänelle siemenpussin. Neidillä on venäläinen seuraneiti, ja hänen syykseen yritetään murhaa vierittää.
Kuvakaappaus areenan lähetyksestä

Varsinkin kun seimenpussissa lukee Katariina Suuri, mutta siinä lukee myös Stocks, joka viittaa osakkeisiin ja pörssiin.


Erään henkilön kukkanäyttelykutsussa lukee WTF, joka tuskin tarkoittaa samaa kuin nyt.

Poirot päättelee petturit ja konnat jäävät kiinni, vaikka yksi yrittääkin pakoon.

28. Kuninkaallisen rubiinin varkaus
Kuninkaallinen rubiini häviää, ja Poirot ratkaisee ongelman, johon kytkeytyy Suezin kanavakin, sillä kyse on Egyptin kuninkaallisesta, jonka rubiini häviää yhdessä petoollisen naisen kanssa. Rubiini löytyy yllättäen joulukakusta ja Poirot yritetään huumata ja rubiini vohkia. Jaksossa puhutaan vanukkaasta (pudding), eli tämä on sama seikkailu, joka on julkaistu nimellä The Adventure of the Christmas Pudding, suomennettu eri nimillä, myös Rubiinitarinana. Mutta tässä on mukava jouluinen meininki.

30. Hunter's Lodgen arvoitus
Isäntäväki tai Harrington Pace isännöi viikonloppua hulppeassa kartanossaan. Pacella on kaksi velkaista sisarenpoikaa Haveringit, joista toisella on vaimo Zoe. Taloutta hoitelee rouva Middleton. Alkuun pyssyt paukkuvat, kun nummella ammutaan lintuja. Ne, jotka eivät ammu, joutuvat katsomaan paukuttelua. Poirot on kylmissään ja pian flunssassa.  Pian Harrington Pace löydetään ammuttuna. Poirot tajuaa, että rouva Middleton on syyllinen. Koira tunnistaa todellisen "rouva Middletonin" ja Poirot saa selittää todellisen motiivin ja rikoksen tekotavan.


Neljännen tuotantokauden jaksot ovat jo näytetty eli Aikataulukon arvoitus, Lentävä kuolema sekä Mabellen kahdet kasvot.

Viides tuotantokausi 

34. Egyptiläinen hauta
Tämä on lyhyt juttu Men her Ranin kirous. Kuninkaiden laaksosta avataan Men her Ranin hauta. Selittämättömiä sairastumisia ja kuoleman tapauksia alkaa ilmaantua. Sir John Willardin kuoltua lady Willard pyytää Poirot'n apua, sillä hänen poikansa sir Guy Willard jatkaa isänsä työtä. Myös miljonääri Felix Bleibner, jonka peukalossa on haava, kuolee, Bleibnerin veljenpoika ampuu itsensä, lisäksi tohtori Schneider kuolee ja kaivauksille tullut Poirot yritetään myrkyttää. Poirot saa selville murhaajan, jonka motiivi oli raha. Ensimmäinen kuolema oli luonnollinen, muut järjestettyjä.

35. Altavastaaja
Sir Reuben on öykkärimäinen kemian tehtaan omistaja, tehdas on kehittänyt Astroprenen uuden synteettisen kumin. Sir Reuben aikoo myydä keksinnön Saksalle, joka valmistautuu sotaan. Sir Reuben on riidoissa sisarenpoikansa kanssa, joka haluaisi pelata golfia ammatikseen, sihteerin neiti Masgraven kanssa on kiistaa, Masgrave on kiinnostunut kaavasta. Sir Reuben ärjyy myös vaimolleen ja veljelleen Victorille. Sir Reuben lyödään koristepatsaalla hengiltä.
Tutkimuksissa ilmenee, että tehdas oli kaapannut keksinnön tutkijalta, joka haki rahoitusta kehitystyöhön. Syyllinen selviää ja motiivi oli raha, mutta henkilö on ollut aina Altavastaaja, ja kauna purkautui murhaan.
Lopussa kapteeni Hastings tekee neiti Lemonin "hypnoosiloitsuilla" hole in onen (luultavasti par 3 reikä, lippu oli sangen lähellä).
löydään kuolemaa. Onko motiivi uusi synteettinen kemia.

36. Keltainen iiris
Kuvaan lisätty Iris Russellin tiedot toisesta "kohtauksesta", keltaiset iirikset ovat monessa kohtauksessa läsnä

Iiris Russell kuoli vuonna 1934 Argentiinassa syanidiin. Illallisilla oli Iris Russell aviomiehensä kanssa ja Iriksen sisar Pauline, liikemies Stephen Carter, lehtimies Anthony Chapell ja Lola Valdes.
Poirot on myös ravintolassa, kuolema olisi voinut olla itsemurha. Barton Russell Iriksen aviomies käy Iriksen haudalla Iriksen sisaren Pauline Weatherbyn kanssa (yläkuva). Mies kutsuu samat ihmiset viettämään vaimonsa kuoleman kaksivuotispäivää. Illallisella Pauline kuolee myös syanidiin. Poirot selvittää murhaajan ja itse asiassa estää Paulinen murhan (leikki Poirot'n käskystä kuollutta). Taustalla on Argentiinan öljysopimusten rahoitus. Tässä Agatha Christie käyttää hyväkseen huomiota, että Englannissa ravintolatarjoilijaan ei kiinnitetä huomiota.
Pauline Weatherbytä näyttelee  Geraldine Somerville, joka tunnetaan paremmin Fitz ratkaisee -sarjan Jane Penhaligonina, joka oli naispoliisi, jolla oli myös suhde Fitzin kanssa. Geraldine Somerville näytteli Pottereissa Harryn kuollutta äitiä Lily Potteria, ja Fitzin näyttelijä Robbie Coltrane Rubeus Hagridia.

37. Kadonneen testamentin tapaus
Andtrew March pyytää Poirot'a todistamaan uutta testamenttia. Vanha on tehty 1926, mutta nyt kymmenen vuotta myöhemmin on mieli muuttunut. Mies kuolee ennen kuin uusi testamentti ehditään tehdä ja vanhakin testamentti on kateissa. Poirot todistaa kuoleman olevan insuliinilla aiheutettu, ja saa syyllisen kiinni. Tapahtumapaikka on Cambridge, ja siellä väitellään naisen asemasta. Andrew March on nykyaikainen mies asenteissaan. Hänellä on lisäksi aviotonta jälkikasvua.

38. Italialaisen aatelismiehen tapaus
Italialainen kreivi murhataan. Neiti Lemonia on liehitellyt kreivin yksityissihteeri Edwin Graves.

Graves on kylläkin naimisissa, eikä omista venettä jolla on rehvastellut. Jakso on minusta erinomainen ja huipentuu takaa-ajoon vanhoilla autoilla. Hastings ostaa Elizo frezza -merkkisen italialaisen auton (merkki lienee fiktiota), auto on hieno kunnes takaa-ajon päätteeksi se menee päreiksi.

39. Suklaarasia
Poirot matkustaa Jappin kanssa Brysseliin, jossa Japp saa Belgian valtiolta kunniamerkin. Poirot muistelee Belgian aikaista tapahtumaa, jossa ministeri Paul Deroulard kuolee suklaakonvehdeista, mutta kuolemansyyntutkuksessa kuolinsyyksi tuomitaan sydänkohtaukseksi. Poirot kumppaneineen haluaa tutkia juttua. Jutun taustalla on mennyt tragedia, johon liittyy vainajan halu muuttaa kielilakia ja katolisen kirkon saarnaa (kaiketi niin, että se pidettäisiin myös flaamin kielellä). Tätä asiaa vastusti Paulin vaimo Marianne, joka vastusti kiihkeän miehensä aietta, ja putosi (?) suutuspäissään portailta ja kuoli. Poirot tajuaa myrkyttäjän, koska kahden suklaarasian kannet olivat vaihtuneet, ja hän epäilee aiheesta eräastä värisokeaa. Loppuratkaisussa selviää motiivi ja edeltävän murhenäytelmän todellinen kulku, lisäksi Poirot on pitänyt molemmat tiedot omanaan, sillä jutulla oli "jo virallinen selvitys".

40. Kuolleen miehen peili
Tarina alkaa, kun Gervase Chevenix huutaa antikkipeilin Poirot'n nenän edestä ja pyytää sitten röyhkeästi Poirot'n apua, hän on joutunut petoksen uhriksi. Gervase on tyranni, jolla on rajatieteisiin hurahtanut vaimo  Vanda ja ottotytär Ruth, joka on mennyt ei salakihloihin vaan naimisiin John Laken kanssa. Gervase aikoo jättää Ruthin rahoitta testamentissaan. Gervasen sisarenpoika Hugo Trent nikkaroi metallista huonekaluja ja on rahapulassa haän seurustelee Susan Cardwellin kanssa, jota Gervase ei hyväksy. Taloudessa ob vielä  neiti Lindgard sekä hovimestari Snell.
Vieraat kuulevat kaksi illallisgongin kilahdusta, mutta isäntä on nukahtanut luodinreikä kallossaan ikiuneen. Poirot tajuaa kyseessä olevan murhan. Poirot selvittää murhan tekijän, ja tekotavan, ja tekijä itse kertoo motiivin. Tämä oli varsin dramaattinen jakso, varsinkin syyllisen käyttäytyminen ja paljastaminen olivat omintakeisia.

41. Koruvarkaus Grand Metropolitanissa
Hercule Poirot lomailee Brightonissa Grand Metropolitanissa. Tuottaja Ed Opalsenin näyttelijävaimon Margaretin helmikaulakoru varastetaan teatterinäytöksessä, jonka nimi on Helmiä sioille. Jaksossa on Brightonin miljöö hyvin esillä.



Hermione Norris (Rakkautta ja rimakauhua Karen Marsden) esittää Celestineä Margaret Opalsenin palvelijaa, joka saa siipan jakson lopussa. Poirot saa petolliset konnat kiinni ja selville muutkin koiruudet.

Sarja päättyi Ylessä tältä erää. Ikävä jää, koska sarjan alku oli hyvä, olen lukenut kaikki pitkät dekkarit, mutta nämä lyhyet jutut taittuvat sarjaksi hyvin ja ovat alle tunnin mittaisia. Pitkien dekkarien mitta vastaa jo elokuvaa.

Sarja jatkuu elokuussa 2016. Hankin sarjan DVD:t, katson joskus sen loppuun, mutta ensin katson Sopranoksen, sitten Poirotit, DVD:ssä jakost ovat eri järjestyksessä, mikä ei ole mukavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)