keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Ruissalojuoksut 2015 - 2021


Ruissalojuoksut juostiin lauantaina 19.9.2015, 17.9.2016 ja 16.9.2017 kello 14 (Riikki) ja 14.20 (Rääkki), maali suljetaan klo 17:20

Ilmottautuneita lienee toistatuhatta, kerrat olivat  43:s ja 44:s, itse olen ollut juoksemassa vuosina 1985 ja 2015 ja 2016. Tarkoitus oli juosta tänäkin vuonna Riikki alle tuntiin. Harjoittelu jäi 2015 mm. pyörällä kaatumisen ja sen jälkeisen "laiskottelun" vuoksi 2016 olin autokolarissa,  joten kaikki muu kuin osallistuminen jäi, joskin molempina vuosina pääsin nettoajoissa alle tuntiin ja 2016  myös bruttoajassa alitin tunnin.

Ruisriikin 10 km:n reitti on yläkuvan mukainen. Reitti kulkee osin hiekka- ja pyöräteillä, eikä ole paljonkaan mäkiä (vuonna 2016 havaitsin että kyllänousua on vaikkei jyrkkiä mäkiä olekaan).  Koska lähtö on leirintäalueen lähellä Honkapirtin parkkialueella on kääntöpaikka.





Ruisrääkille reitti on tälläinen, Honkapirtin jälkeen, missä reitit eroavat on kipakka ylämäki.

Reitillä on ajan mukaiset jänikset. Vuonna 2016 juoksin tunnin jäniksen kanssa noin 7 km, jänis oli hyvä ja oli hieman edellä aikatavoitetta ja oli hyvin kannustava, jänikset olivat Sammakon juoksukoulusta. Koska loppu on laskuvoittoista on mahdollisuus alittaa tunti reilusti jäniksen avulla. Minusta osa putosi jäniksen kyydistä.

Osallistumiseni yksi syy on  olla kahden juoksijan autonkuljettaja, ja ajattelin heinäkuun lopussa itsekin juosta. Otin tavoitteeksi alle tunnin suorituksen, mutta luovuin siitä kaaduin elokuun alussa 2015 pyörällä, ja vuoden 2016 syskuun alussa autoni perään ajoi rattijuoppo, ja sain juuri kahden viikon liikuntakiellon ennen Ruissalojuoksuja, juoksussa niska ei sattunut lainkaan.

Tuloslistassa on aina tilaa sille viimeisellekin. Katsoin, että M50 sarjan nopein oli juoksi viime vuonna 44:30 minuuttia ja hitain 1:18:52, eli luultavasti pääsen 70 minuuttiin. Vuonna 2015 paras aika oli 38:57 ja hitain oli 1:08:12, joka sekin on yli viisikymppiselle miehelle hyvä aika. Itse tosiaan saavutin bruttoajan 1:00:00 eli tasan tunti ja nettoaika oli 59:04

Vuonna 1985 jouduin remmiin, kun firman joukkueessa oli loukkaantuneita, aloitin epätoivoisena "harjoittelun" loppukesällä kuukausi ennen  liian kovaa, ja iski paha pohjevamma ja jouduin olemaan juoksematta. Itse juoksun aloitin jalkakipuisena viimeisenä, ja ohittelin lopussa muutamia liian kovaa aloittaneita ja päädyin muistaakseni aikaan noin 57 minuuttia, olin tällöin 22-vuotias, joten aika ei ollut päätä huimaava. Vuonna 2015 oli  on sama taktiikka, ajattelin lähteä sovinnolla viimeisenä ja 3 km:n juottoaseman jälkeen katsoa, pystyykö lisäämään vauhtia, tuskin. Vuonna 1985 miehet lähtivät ensin, sitten naiset ja ikäsarjat, nyt kaikki kympin juoksijat lähtivät kerralla. 

Ennakkoinfoa sain postitse ja sähköpostitse ja netissä kiitettävästi

Hain kilpailunumeroni Keskustan Intersportista edellisenä päivänä, numerossani oli ykkönen, jota monistin, Numerolapussa on ajanottosiru.
Tässä numerolappu rinnassa, hakaneulat olivat kirjekuoressa. Paikalla tuuli, joten oli kaksi ohutta paitaa, juoksin lyhyillä housuilla. Toinen paita oli lopulta sekin liikaa.

Autot jätettiin  parkkiin Ruissalon ulkopuolelle Vapaavaraston parkkipaikalle ja Saaroniemeen oli bussikuljetus.
Vapaavarastosta Saaroniemeen lähti ensimmäinen bussi 10:30 ja viimeinen 13:42.
Saaroniemestä Vapaavarastoon lähti ensimmäinen bussi 14:45 ja viimeinen 18:03
Bussit lähtivät kuuden minuutin välein, yhteensä 33 bussivuoroa suuntaansa. Molemmilla matkoilla seisoin, mutta ei ollut ongelma.

Muistaakseni 1985 sai autolla tulla paikalle. Olin tosin muistaakseni joko kimppakyydillä tai laina-autolla paikalla, sillä oman käytetyn ensimmäisen auton ostin vasta 1987.

19.9.2015
Kello 14:ksi on luvattu pilvistä ja 15 astetta lämmintä, niin kuin olikin.
Pikkuflunssa on ollut päällä ja väsyttää, klo 12 lähdetään kotoa klo 14 on juoksuun lähtö.
Parkkipaikalle oli jono ja bussi oli täynnä.
Lähdin matkaa takarivistä, ja alkuun oli paljon hitaampia, jotka piti ohittaa ja se verotti turhaan voimia.
Toisen kilometrin juoksin liian kovin, jopa alle viiden minuutin, kun ensimmäiseen kilometriin tein ajan 8 minuuttia eli 1 minuutti ajanoton alkuun ja 7 minuuttia juoksua, tulin maaliin bruttoajassa tasan tunti, todellisuudessa aika oli  59:04, minkä näkee tulosten juoksijaruudusta, eli lähtöviivalle meni miltei minuutti, mutta  isompi ongelma oli ohitella juoksijoita.

TULOKSET ainakin TÄÄLLÄ.

Juoksun jälkeen sai kahvia ja ruokapussin.

Minusta oli hyvin järjestetyt juoksut. Bussikuljetukset toimivat

Pyrkimys on olla mukana jo Paavo Nurmi Maratonilla, mutta paremmassa kunnossa, ja viimeistään Ruissalojuoksuissa 2016.


Pokalit jaettiin miesten ja naisten sarjojen parhaille (neljä kappaletta) ja mitalit sarjojen kolmelle parhaalle

Ruisrääkki 2015
Puolikas miehet
1. Matti Rauma, TuUL 1:13:49
2. Jan Westerberg IFK Umeå 1:15:21

8. Janne Saarnilehto (M40) 1:22:10

Puolikas naiset
1. Anna Vuorimaa 1:27:18
2. Merja Rautiainen (N45) 1:34:13

Ruisriikki 2015
Miehet 10 km
1. Niklas Wihlman PIF 33:14
2. Juuso Hakala Porin Yleisurheilu 33:27

Naiset 10 km
1. Anne-Mari Sandell-Hyvärinen Kalanti N35 35:22
2. Eeva Sajanti  LB-Team 36:12

Aiempina vuosina nettoajat ovat tulleet toisenlaiseen linkkiin. Kärkeä ne eivät muuta, mutta jälkipäässä ehkä. Oman tuloksen näkee nimensä kohadalta. 59 minuuttia on aika surkea aika, mutta parempi, mitä odotin. Harjoittelulla pitäisi saada minuutteja pois. Suunnistuksetkin ovat jääneet vähiin. Ylämäissä huomasin saavani juoksijoita kiinni. Maastossa juoksemisesta on hyötyä. Rastit ovat usein hankalissa paikoissa ja nousua suunnistusradoissa on paljon.

Jäniksiä näin vain yhden,  kilometrin jälkeen ohitin 70 minuutin jäniksen. Ihmettelin missä loikki tunnin jänis, sillä bruttoaikani oli tasan tunti. Perheestämme oli kaksi parempaa juoksijaa, toisen aika alkoi 4:lla eikä hän ollut nähnyt 45 minuutin jänistä  ja toisen aika oli lähellä 50 minuuttia, hänkään ei nähnyt keltapukuisia jänöjä. Juoksijoita oli paljon, joten ehkä jänikset juoksivat aikataulussaan.


Osallistujamitalin saa kaikki maalintulevat kaulaansa. Ilmottautumisen yhteydessä voi päättää, onko tuloksissa vai ei.

2016
On samat ohjeet ja aikataulut.

Numerolapun sai Intersportista, mutta Länsikeskuksesta.


Jokainen osallistuja sai mitalin ja muovipussin, jossa oli pullaa, patukoita MM-kuntokoulun tarjous (ei liittymismaksua) ja smoothie.
Bruttoaikanikin oli alle tunnin, eli olin tyytyväinen.

16.12.2016 olen ilmoittanut Ruisrääkkiin ei puolimaratoniin. Nyt on joulukuu 2016, joten on noin 274 päivää eli yhdeksän kuukautta aikaa starttiin  päivää aikaa tulla kuntoon, nyt olen kunnossa, huonossa kunnossa.

28.8.2017 huonolta näyttää puolikkaan suhteen, teen päätöksen starttaanko kisaan vasta 15.9.2017.

16.9.2017: Numerolappu on haettuna Stockmannin urheiluosastolta, ja tarkoitus on startata, ja tavoite on päästä maaliin kolmessa tunnissa mielellään kylläkin juosten ja alle 2,5 tuntia. Lähdin viimeisenä ja 7 minuutin kilometreilla. Loppuaika oli 2 tuntia 21 minuuttia. Olin luonnollisesti koko juoksun heikoimpia ja oman sarjani viimeinen, mutta olen tyytyväinen sillä tavoite oli katsoa jaksaako juosta 7 minuutin kilometrejä. En ollut edes hengästynyt, mutta ongelma on ylipaino, joka hidastaa menoa, suunnistusajoista on tullut 10 kg painoa lisää. En ehtinyt en pystynyt treenaamaan. Jalasta hiertyi kantapään iho ja tulehtui, ja ei voinut tehdä mitään Pisin matka, jonka juoksin oli 11 km ennen kisaa,ja se näkyi, olin siis sarjani hitain. Jonkun täytyy olla.


15.9.2018. Juoksuaamuna meni selkä, menin paikalle, ja juoksin hieronnan ja Voltarenin ja yhden buranan voimin miltei tuntiin. Olen Voittaja, voitin kivun ja itseni, mutta hävisi aika monelle juoksijalle.

21.9.2019. Juoksin kympin. Paransin aikaani viitidsn minuuttia viime vuodesta jolloin juoksin selkäkrampissa. Lähtö oli 10 minuuttia myöhässä kun tapahtumakanslia oli ruuhkautunut. Samoin parkkipaikalla ohjaaminen ruuhkautti liikenteen. Aloitin rauhallisesti ja kiristin 6 km:n jälkeen hyvä taktiikka mutta olin aivan loppu maalissa. Viimeisen kilometrin vedin aivan hapoilla.

Mitali näyttää tältä. En ollut ikäsarjani viiden ensimmäisen enkä viimeisen joukossa :)

2020: Ruissalojuoksut järjestettiin, osallistujia oli alle 800.  Omalla autolla sai tulla.
Juoksin Ruisrääkillä 2020 toisen puolimaratonin. Juoksin 2017  ensimmäisen kerran bruttoaikaan 2.21 Nettoaika 2.20). Nyt oli tarkoitus alittaa tuo aika. Juoma ei imeytynyt ja energia loppui 16 km:n kohdalle, lopussa himmasin, eikä aika alittunut.

2020 maalissa sai osallistumismitalin ilman nauhoja

Järjestelyt toimivat loistavasti ja kaikkia myös meitä viimeisiä kannustettiin.

Kympin lähtö 2020 on tässä


Tässä Ruisriikin lähtö, kaikki lähtevät hymyssä suin.

2021 juostiin vielä koronan varjossa.


Suoritusmitalista oli unohtunut vuosiluku. Juoksin kympin, toiseksi huonoin aika, mutta olosuhteisiin nähden hyvä veto, ei aina voi tehdä ennätystä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)