maanantai 7. syyskuuta 2015

Hotelli Jämsä




Hotelli Jämsä on varmasti perinteikäs hotelli, josta varasimme alkutalvesta hotellihuoneen kahdeksi yöksi, toisen Booking.com-palvelun kautta. Toinen yö piti varata hotellista suoraan (syy Linkin Parkin keikka). Booking-com -systeemistä tuli muistutusposti, olin anonut itsekin lomaa, ja en ollut unohtanut "varaustani".

Saavuimme hotelliin ennen klo 15. Olin nähnyt Google-kartasta hotellin ulkoa, lisäksi tiesin, että jopa minä löydän hotelliin, sillä se on liikenneympyrän vieressä Tampereelta tullessa. Lisäksi sen toisella puolella on Shell, Neste, Market, Hese ja Koti-Pizza, tarpeellisia palveluja.


Kokemuksia
Kuittasin respasta perinteiset avaimet. Palvelu koko aikana oli loistavaa. Se oli sijainnin ohella hotellin valtti.



Hotellihuoneessa ei saanut tupakoida (halusimme nimeenomaan tupakoimattoman huoneen), huoneessa oli siisti ja puhdas kokolattiamatto, kaksi sänkyä, minibaari, joka oli onneksi tyhjä. Laitoin sinne muutaman oman vesipullon ja proteiinipatukoita. Resoasta olisi voinut luultavasti lunastaa muutakin. Huoneissa oli myös toimiva wifi-yhteys, eli käytin tablettiani.



Huoneita on aika paljon, näin kuvattuna hotelli vaikuttaa huonommalta kuin on, mutta Hotelli Jämsän omilta sivuilta näet kuvia paremmin.

Itse asiassa en asu juurikaan hotelleissa, edellisen kerran olen ollut hotellissa Seinäjoella 2004 ja tätä aiemmin Espoossa 2000, molemmissa yhden yön. Olen kylläkin käynyt hotelleissa mm. päiväseminaareissa, joten olen jotenkin tietoinen missä hotellialalla mennään.

Hotellihuoneessa oli tilaa riittävästi, siisti vessa, ja suihku. Huone oli siivottu hyvin, ja vuodevaatteet ja lakanat olivat puhtaat. Huone oli niin puhdas, että sanoin siivoojalle, että ei tarvitse vaihtaa lakanoita toiseksi yöksi ja petasin itse sängyt. TV:ssä oli peruskanavat, se riitti minulle. Säilytystilaa oli minusta paljon.

Meillä oli ikkunat takapihalle päin, ja maisema oli puutarhaan. Helteen vuoksi lämpötila oli varsin korkea. Hotelli oli hiljainen.

Aamupala oli runsas ja minusta hotellin perusaamiainen. Lehtiä pystyi lukemaan, oli Keskisuomalaista, Aamulehteä ja Hesaria sekä Jämsän seutu -lehteä. Söin myös hedelmiä, mitä ei näy kuvassa, mutta hedelmiä ja muroja oli runsaasti.


Illalla olisi ollut tarjolla sauna ja webbisivuilta katsoin, että olisi ollut vielä uima-allaskin.

Lenkilläkin olisi voinut käydä, Jämsän keskustaan pääsee pyörätietä, ja jos Himokselle jaksaa juosta saa mäkitreeniä

Hotellin edessä on parkkiruutuja, lisäksi hotellin yläpihalla on paikoitusalue


"Oven eteen saa pysäköidä vain taksit ja ralliautot".

Olin erittäin tyytyväinen Hotelli Jämsään ja ylipäätään Jämsän reissuun. Hotellihuone täytti sen tarpeen, joka minulla oli, eli tarvitsimme majapaikan ennen Linkin Parkin keikkaa ja halusimme keikan jälkeen paikan minne mennä. Hotelli oli helppo löytää, keskusta ja palvelut olivat lähellä, ja paikasta oli kuitenkin lyhyt matka Himokselle, minne menimme konserttiin. Analysoin tilanteen, kun olimme varanneet helmikuussa liput. Päädyimme majoitusratkaisussa Hotelli-Jämsään, vaikka muutakin tarjontaa olisi ollut ja olen tyytyväinen ratkaisuuni ja  hinta/laatu - suhteeseen,

Hotelli Jämsä ei ole tietoinen tästä bloggauksesta (ei ennen eikä nyt, löytävät jos löytävät), eikä minulla ole muuta sidosta hotelliin kuin kahden vuorokauden asiakkuuteni. Tämä on sarjassa kokemuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)