sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Onko Seiska sensaatiolehti vai sananvapauden ainut airut?


Onko Seiska sensaatiolehti vai sananvapauden ainut airut?

Tilasin Seiskan kymmenen vuoden jälkeen kymmeneksi viikoksi. Noin kymmenen vuotta sitten tilasin pari lyhytjaksoa Seiskaa, lähinnä tv-ohjelmien vuoksi. Saan aika-ajoin tilauskehoituksia ja tilasin Seiskan kokeeksi.

Yläkuvan Seiskat edustavat kevättä 2015. Eduskuntavaalien jälkeen oli juttuja kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen juhlimisesta ja naisasioista. Pete Parkkosella oli ensin ylinopeussakkoja ja sitten naiskuvioita. Matti Nykänen oli ehkä ottanut napanteria, vaikka oli 100 päivän raittiuslupauksessa, mutta ainakin sen jälkeen yksi putki meni poikki ja toinen alkoi, minkä Seiskakin noteerasi.


Tämän jälkeen pääjuttu oli terveyshuolista kertovasta Aake Kallialasta ja Jani Wickholmista. Juha Sipilän taloista oli maininta. Seuraavassa Seiskassa oli maininta, että Juha Sipilällä ei ole ehkä enää helikopterin lentolupa voimassa. Pääjuttu on Anneli Auerin koevapaudesta, joka oli tuolloin jo kuukauden mittainen.

Juha Sipilän lentoasia koskettelee lentolupakirjaa ei lentämistä, mikä on ministereillä pakollinen ohjelmanumero.
Toukokuun lopussa hallitusneuvottelut jatkuvat. Kankaanniemi lienee ollut rakenneryhmässä, kunnes tekstiviestikohu yllätti. Tässä asiaa pöyhitään lisää parin sivun verran.

Juha Sipilän lentolupakirja-asiasta on sivu tekstiä.

Muuten jutut ovat julkkispainotteisia.

Sofi Oksasen sopimusrikkomusoikeudenkäyntiin on saatu sivun verran tekstiä.

Seiskassa n:o 22/2015, sivulla 17 vatkataan minusta merkityksetöntä asiaa eli onko Juha Sipilällä voimassa olevaa lentolupakirjaa. Hän ei kipparoi lentokonetta, vaan Suomen täysvaltaisen tasavallan hallitusta. Muuten Seiska käsittelee "kohujuristin" naisystävän selvitystä pakenemisestaan.


Seiska 23/15 jatkaa tarinaa kohujuristista ja naisystävästä, jotka olivat olleet nakkikioskilla. Hallituksen ministerien verotettavat tulot on raportoitu. Numeron ristikko oli sangen helppo.

Seitsemän Seiskan perusteella jutut ovat aika viihteellisiä, vaikka hallitusneuvottelijoiden toimintaa on tarkasteltu, niin minusta muun kuin tehtävän kautta ja valotettu entisen oppositiojohtajan ja nykyisen pääministerin lentolupa-asioita. Joten sananvapaus toteutuu, mutta näen esimerkiksi Ylen MOT-ohjelman yhteiskunnallisesti merkittävämpänä ilmiönä. Toisaalta minusta joskus Seiskan jutut voivat olla osuvia, tässä otoksessa minusta on asioita, joita on pöyhitty muuallakin, tai joita ei ehkä minusta olisi tarvinnut pöyhiä, mutta sananvapautta sekin, saa pöyhiä, jos haluttaa, "ennakkosensuuria ei voi olla".

Tilausjakson aikana olen selannut Seiskan jutut, ja katsellut lehdestä tv-ohjelmat ja tehnyt kaksisivuisen ristikon ja sudokut. Jutut ovat minun makuuni liian "viihteellisiä" ja pinnallisia, vaikken mikään kulttuurikerman jäsen olekaan. Mukava lehti kaiken kaikkiaan.

Osallistuin Seiskan kilpailuun, ja voitin Matiaksen (Mikkosen) levyn #dissaa, joka on tuotettu samalla tavalla, kuin Robinin koodi. Matias ei ole vielä niin vanha kuin Robinin aloittaessa, enkä usko levyn ponnahtavan niin korkealle. Levyllä on kymmenen eri biisiä ja tusinan verran yhteensä. Nimiraita #dissaa on Maki Kolehmaisen kynästä lähtöisin, muut tekijät Mustonen ja Alajuuma. Maki on muutenkin taiteillut joitain biisejä. Minusta levy on ehkä kokonaisuutena parempi kuin Robinin koodi, mutta ei sisällä sellaista hittiä kuin Frontside Ollie.

*****
Otin tarjouksella viisi kuukautta lisää Seiskaa.
Seiskan numerot menevät aina Kirppiksellä, tai hinnasta riippuen. Olen myynyt aina viikonloppuna, sillä selaan sen aina parissa kolmessa päivässä. Käyttökelpoinen lehti, kesällä tietää kenellä on ökyvene ja kuka ajaa punaisella Ferrarilla (muukin kuin Kimi Räikkönen)

torstai 28. toukokuuta 2015

Olli Rehn: Myrskyn silmässä



Olli Rehn: Myrskyn silmässä, eurokriisistä eteenpäin, Otava 2012, 320 sivua.

Olli Rehn (s.1962) on Suomen pitkäaikaisin EU-komissaari, hän toimi komissaarina vuosina 2004-2014. Aluksi hän vastasi laajentumisasioista ja vuodesta 2010 alkaen talousasioista.

Miltei heti kaatui Kreikan tilanne Rehnin syliin (kuin mätä tomaatti).

Luin yllä olevan kirjan ja se käsittelee eurokriisiä. Kuten Rehn toteaa kyse oli vuonna 2010 ensin tulipalojen sammuttamisesta, myöhemmin tarvitaan arkkitehdit, jotka korjaavat valuviat. Rehnin tekstin mukaan Kreikka oli elänyt yli varojen ja antanut lisäksi vääriä tilastotietoja. Kun jotenkin oltiin saatu järjestettyä vakausmekanismia kaatui Irlanti tai Irlannin pankit olivat kuralla ja lisää tuli ....

En lähde kertaamaan kirjaa ja historiaa, osoittaa vaan, että elinkeinoministeriksi nouseva Olli Rehn kestää painetta ja on monissa liemissä keitetty kaveri. Valitettavasti minun veikkaukseni seuraavasta kriisimaasta on nopeasti velkaantunut ja edelleen velkaantuva, yli varojensa elänyt Suomi.

maanantai 25. toukokuuta 2015

Lukioranking 2015: Luostarivuori oli Turun paras lukio, Etelä-Tapiola Suomen


YO-rankingit tulivat vuodelta 2015, YTL julkaisi tilastot täällä. Menestyvät lukiot menestyvät yhä paremmin. Kärkikolmikko, joka tuli pääkaupunkiseudulta oli ennallaan. Luostarivuori nousi vuoden tauon jälkeen kärkikymmennikköön, ja on Turun "paras".

Ylioppilaskirjoitusten pakollisten aineiden keskiarvo
Jos ei oteta lukuun Enontekiön erälukiota, jossa kirjoitti vain yksi ylioppilas, paras lukio oli sekä pakollisten aineiden keskiarvossa että kaikkien kirjoitettujen aineiden keskiarvossa Etelä-Tapiolan lukio. Etelä-Tapiola oli ykkönen myös viime vuonna 2014. Turusta parhaiten menestyi Luostarivuori, ja sen jälkeen Puolalan lukio. Viime vuonna Puolalanmäki oli Luostarivuorta hieman parempi.

Pakollisten aineiden ainekohtainen keskiarvo
1. Etelä-Tapiolan lukio 6,06 
2. Ressun lukio 5,9
3. Helsingin Suomalainen yhteiskoulu 5,75
4. Luostarivuoren lukio 5,72

Neljästä pakollisesta aineesta
1. Etelä-Tapiolan lukio 24,24 (23,60)
2. Ressun lukio 23,6 (23,17)
3. Helsingin Suomalainen yhteiskoulu 23(22,70)
4. Luostarivuoren lukio 22,88 (21,02)

Kaikkien tulos siis puoltoäänillä nousi!

Koska laudaturista saa 7 pistettä, eximiasta 6, Etelä-Tapiolan lukion keskiarvo on yli eximian, eli laudatureja on tullut suurelle osalle. Tehokasta toimintaa. Kärkikolmikko oli sama vuonna 2014, jonka tulos on suluissa, Luostarivuori oli 2014 sijalla 11.

Ainoa pakollinen on äidinkieli, ja sen keskiarvo, vertailin neljää parasta, lähde ylen palvelu
1. Helsingin Suomalainen yhteiskoulu 6,2
2. Etelä-Tapiolan lukio 6,1
2. Luostarivuori 6,1
4. Ressun lukio 5,4
Ykkönen oli Helsingin Suomalainen yhteiskoulu.

Kaikkien yo-kirjoituksissa kirjoitettujen aineiden keskiarvo muodostui seuraavaksi
1. Etelä-Tapiolan lukio 5,99
2. Ressun lukio 5,86
3. Luostarivuoren lukio 5,66


Luostarivuori luutii laudatureja

Pakollisten kirjoitettavien aineiden keskiarvo Turun seudulla
4. Luostarivuoren lukio 5,72 (eli neljästä aineesta 22,88=)
10. Puolalanmäen lukio 5,32 (eli 21,28)
22. Katedrals skolan i Åbo 5,04 (eli 20,16)
72. Turun klassillinen lukio 4,65 eli 18,6
78. Nousiaisten lukio 4,63
80. Elisenvaaran lukio 4,62
105. Turun normaalikoulu  4,57
138. Naantalin lukio 4,45
168. - 171. Kerttulin lukio 4,38 
189. Loimaan lukio 4,33
207. Raision lukio 4,3
210. Kaarinan lukion aikuislinja 4,29
218. Turun lyseon lukio 4,28
234. Paraisten lukio 4,26
415. Turun iltalukio 3,6 (neljästä aineesta 14,4)
Lukioita on tasapisteissä, joten sijanumerot ovat alun jälkeen "viitteellisiä". Vuonna 2014 Puolalanmäki "ohitti" Luostarivuoren eli neljässä aineessa Puolalalla oli 21,26 ja Luostarivuorella 21.02. Nyt voimasuhteet olivat 22,88 vastaan 21,28 eli Puolanmäki petrasi 0,02, mutta Luostarivuori petrasi peräti 1,86 puoltoääntä pakollisissa. Katedrals skola oli silloinkin kolmas, nyt kirjoitukset menivät pakollisten osalta hieman paremmin kuin vuonna 2014, jolloin sijakin jäi 36:een bloggaus 2014 keväältä täällä ja 2013 täällä.
Luostarivuoresdsa tuli ylioppilaaksi 109 ja Puolalassa 120, TSYK:ssä 212, Klassikossa 181, Kerttulissa 119, Turun Norssissa 39, Turun Ressussa 83 ja Turun iltalukiossa 113, joista varmaankin ainakin puolet ovat Turun ammatti-instituutin opiskelijoita.

Puolalanmäen lukio tahkoo tulosta

Kaikkien aineiden ainekeskiarvo Turun seutu
3. Luostarivuoren lukio 5,66
10. Puolalanmäen lukio 5,25
41. Katedrals skolan i Åbo 4,8
66-68. Turun klassillinen lukio 4,62
77-79. Nousiaisten lukio 4,56
83-85. Elisenvaaran lukio 4,54
124 -128. Turun normaalikoulu  4,42
145. Kerttulin lukio 4,37
162-164. Naantalin lukio 4,32  
186-189. Raision lukio 4,27
210-214. Kaarinan lukion aikuislinja 4,23
223-230. Loimaan lukio 4,2
234-240. Turun lyseon lukio 4,19
297 - 300. Paraisten lukio 4,08
417- 418. Turun iltalukio 3,58

ps. Enontekiön erälukio on siis jätetty pois, sillä minusta yhdestä kirjoitussuorituksesta ei voi laskea keskiarvoa.

*****
Eniten kirjoittajia oli Jyväskylän seudulla ja yli 300 kirjoittajaa oli myös Tikkurilassa Vantaalla
1. Jyväskylän Lyseon lukio 333
2. Schildtin lukio 331
3. Tikkurilan lukio 301
*****
Aikuis- ja iltalukiot paremmuusjärjestyksessä pakollisten aineiden keskiarvon mukaan
120. Kajaanin lukion aikuislinja, 27 hyväksytty, 2 hylätty, pakollisten keskiarvo on 4,51
193. Porkkalan lukion aikuislinja, 3 hyväksytty, 3 hylätty, pakollisten keskiarvo 4,33

214. Kaarinan lukion aikuislinja, 12 hyväksytty, 2 hylätty, pakollisten keskiarvo 4,29
Listan kolme ensimmäistä lukiota jo näyttävät vertailun luonteen, kirjoittajamäärät voivat olla pieniä ja myös hylättyjä kokelaita on paljon suhteellisestikin.

416. Turun iltalukio, 129 hyväksytty, 35 hylätty, pakollisten keskiarvo 3,6 ja sijoitus ilta- ja aikuislukioiden joukossa on 34, kun kaikkiaan listassa on 44 aikuislukiota. Turun iltalukion kautta kirjoittavat valtaosa Turun ammatti-instituutin kaksoistutkinto-opiskelijoista, eli yli puolet kirjoittaneista on Turun ammatti-instituutin opiskelijoita.

Ruotsinkielisiä lukioita olivat ainakin nämä 37, päättelin nimestä, Lärkan on näistä paras, seuraavaksi luokio Vaasasta, Turussa ollaan kolmansia


sijaNamnsrivres
9Gymnasiet Lärkan1195,4
19Vasa övningsskola835,12
23Katedralskolan i Åbo845,04
24Tölö specialiseringsgymnasium655,01
26Gymnasiet Grankulla samskola975







29Mattlidens gymnasium1164,93
49Pargas svenska gymnasium684,82
53Topeliusgymnasiet i Nykarleby324,79
55Karis-Billnäs gymnasium354,75
69Pedersöre gymnasium614,67
83Borgå Gymnasium1094,61
87Hangö gymnasium204,61
97Brändö gymnasium1164,58
98Ekenäs gymnasium574,58
106Svenska samskolan i Tammerfors234,57
124Sibbo gymnasium524,5
144Gymnasiet i Petalax374,44
155Svenska privatskolan i Uleåborg124,42
158Kotka svenska samskola144,41







188Gymnasiet Svenska normallyceum754,34
194Närpes gymnasium434,32
196Vasa gymnasium394,32
204Kimitoöns gymnasium324,31
210Jakobstads gymnasium1104,29
211Korsholms gymnasium774,29
218Karleby svenska gymnasium594,28
237Rudolf Steiner skolan i Helsingfors174,26
246Virkby gymnasium334,25
254Kristinestads gymnasium224,24
256Kronoby gymnasium534,23
292Lovisa Gymnasium394,15
305Helsinge gymnasium444,12
319Kyrkslätts gymnasium424,08
333Vörå samgymnasium434,05
394Björneborgs svenska samskola123,77








torstai 21. toukokuuta 2015

Ammattikoulutuksen lyhentäminen olisi paluuta kahtiajaon luokkayhteiskuntaan

Ammattiopetuksen jatko-opintokelpoisuuden poisto tekisi uudelleen piikayhteiskunnan, kerran kokki, aina kokki

Hallitusneuvottelujen aikana toukokuussa 2015 "ehdotettiin", että ammattikoulu lyhenisi kahteen vuoteen. Ennen peruslinja, runsaat kymmenen vuotta sitten, oli tämän mittainen.

Ammattikoulutuksen lyhentäminen olisi minusta paluuta kahtiajaon luokkayhteiskuntaan. Eli ammattikoulun käyneet työläiset piikovat "herroja" ja ojentelevat yläkuvan maksa-annoksia.

Juuri kun saatiin ammattikoulutuksen arvostus kohoamaan, haut vetämään ja jatko-opintokelpoisuus kuntoon alkoi systeemin romutus.

Ensin hakuasetusta muutettiin niin, että erillinen haku ammattikoulun erityisluokille estettiin ja vain ammattikouluun pyrkimistä rajoitettiin. Lisäksi yhdeksäsluokkalaisille annettiin lisäpisteitä. Päätös on johtanut sekä ammattikoulujen oppilaskatoon ja siihen, että kaikilla luokilla on paljon erityisopiskelijoita.

Amis kaksivuotiseksi?
Nyt hallitusneuvotteluissa ehdotettu kaksivuotinen ammattikoulumalli voisi johtaa siihen, jos korkeakoulukelpoisuutta rajataan, että ammattikoulutus on taas umpiperä, kerran työläinen aina työläinen. Se taas johtaa siihen, että kaikki hakisivat lukioon, jolloin jatkomahdollisuus AMK:hon ja yliopistoihin säilyisi.

Onko ammattikoulu liian kallis? 
Kun ammattikorkeakoulu muodostettiin 1990-luvulla myös ammattikoulun opettajilta vaaditaan kelpoisuutena AMK-tutkintoa. Samalla palkka nousi. Kun ylempi AMK-tutkinto alkoi suuri osa opettajista kävi YAMK-koulutuksen läpi ja saavat nyt suurempaa palkkaa kuin esimerkiksi maisterin tutkinnon suorittaneet kielten opettajat ammattikoulussa. Oliko kelpoisuusasetuksen rukkaus ja palkkojen nosto järkevää tai taloudellista? Pitääkö leipurien tai siivoojien opettajalla olla ylempi ammattikorkeakoulututkinto, mitä lisäarvoa siitä on? Kelpoisuusasetusta kyllä väljennettiin, mutta opettajat, joilla on jo ylempi tai alempi AMK-tutkinto ovat töissä vielä pitkään. En arvostele systeemiä enkä ihmisiä vaan suunnitelmien tempoilevuutta. Turha tehdä uudistuksia, jotka eivät ole kestäviä.

Lukiokin kaksivuotiseksi!
Jos kaksivuotisuus tulee, niin minusta lukiokin voidaan lyhentää kahteen vuoteen, nykyisinkin parhaat opiskelijat ovat lukeneet jo yli 60 kurssia kahdessa vuodessa. Päivälukiossa on 75 kurssia ja iltalukiossa noin 44 kurssia.

Eli lukio saadaan kaksivuotiseksi samalla lailla kuin ammatillinen koulutus eli ottamalla rönsyt pois, eli lukiossa suoritetaan (vain) 45 - 50 kurssia ja ylioppilastutkinto ( joka toisen lukiovuoden keväällä) perusteella pyritään yliopistoon ja ammattikoulusta sitten AMK:hon ja vahvistetaan sitten duaalimallia. Lukiossa ei enää pitäisi sallita kurssinelosia. Nykyisin voi ottaa noin joka kolmannesta lukiokurssista nelosen eli hylätyn ja silti saada päättötodistus. Ammatillisessa koulutuksessa kaikkien tutkinnon osien pitää olla hyväksyttyjä. Tämä ei varmaankaan ole yleisesti tiedossa. Myös lukion suoritusmerkinnät pitää lopettaa, eli minusta joka pakollisesta oppiaineesta pitää antaa numero, joka tulee numerona päättötodistukseen.

Koulutuksen lyhennykset valitettavasti johtavat valtavaan vähennykseen opettajien määrässä, minne työtön lukio-opettaja työllistyy tai ammatillinen opettaja?

Lyhennetään ja tehostetaan peruskoulua
Koska esiopetus on pakollista, voitaisiin peruskoulussa alkaa opettaa enemmän substanssia, ja lukioon ja ammatilliseen koulutukseen voidaan mennä jo 14-vuotiaana tai 15-vuotiaana kuten nyt, mutta paremmin tiedoin. Nykyisin harva yläkoulun käynyt opiskelija osaa esim prosenttilaskennan saati mittayksiköiden muutoksia eikä  heillä ole syvällistä talousmatematiikan perusteden hallintaa.

Liian pitkä työura
Ihmettelen lyhentämisen perustelua, työurien pidentämistä. Amis-opiskelijat olisivat valmistuessaan 16- tai 17-vuotiaita, menisivätkö he töihin ja pääsisivät eläkkeelle 68-vuotiaina jos silloinkaan. Alle 18-vuotiaitten työssä noudatetaan muuten lakia nuorista työtekijöistä, onkohan tämä selvillä kaikilla?

Lisää ihmettelyä?
Jo nyt olen huomannut, etteivät  yritykset työllistä nuoria ilman jotain porkkanarahaa. Nuoret voivat saada palvelualalta nollatuntisopimuksia tai osa-aika työtä. Luultavasti oikeistohallitus ehdottaa 2+1 mallia, jossa nuori on yrityksessä ilmaiseksi töissä vuoden.

Mitä tässä oikein haetaan? 
Nuoren pitäisi päästä töihin ennen armeijaa (siviilipalvelusta), mutta silloin tulee noin vuoden katkos työuraan, onko tämä huomioitu? Siitä alkaa taas uusi itku.

Ammatin saaneet nuoret ovat menneet valmistumisen jälkeen töihin 18-vuotiaina. Sen sijaan monet ylioppilaat pyörivät suorittamassa opintoja AMK:ssa ja yliopistossa ja menevät töihin noin kolmekymmppisenä. Eikö näiden työuria olla pidentämässä?

Minusta nuoret kannattaisi kouluttaa kaikki jatko-opintokelpoisiksi, jotta kalliilta aikuiskoulutukselta tai iltalukion käymiseltä vältyttäisiin, aiheuttaahan sekin katkoksen työuraan.

Tuskinpa ainakaan opettajien työurat pitenevät, jos koulutus ajetaan kaksivuotiseksi. Jos kaksivuotisuuteen mennään, kolmasosa osa opettajista joutuu kortistoon.


Editoin tätä vielä, jos tämä hölmöily jatkuu....

27.1.2017
Opetus- ja kulttuuriministeriö patistaa sekä yliopistoja ja ammattikorkeakouluja todistusvalintaan, mutta nyt on puhuttu vain ylioppilatodistuksesta. Surullista, että Suomessa toimitaan näin. Pääsykokeet korkeakouluihin on on säilytettävä ja ammatillinen väylän pitää johtaa ammattikorkeakouluun.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Pyöräilyn Italian ympäriajo 9.5 - 31.5.2015, Contador polkemassa voittoon

Contadorin tanssi oli Astanalle liian nopeaa

Girolla poljettiin Alberto Contadorin komennossa, hän voitti, Astana tallinna oli paras, ja Astanan Fabio Aru voitti nuorten kilpailun ja oli yhteiskilvassa toinen ja Astanan Mikel Landa kolmas. Pistekilpailun voitti Giacomo Nizzolo ja mäkikirikilpailun Giovanni Visconti.

Eurosport näytti kisaa päivittäin ja loistavat Selinit selostivat suomeksi.

Giron 2015 suurin ennakkosuosikki oli Alberto Contador, joka on voittanut kaikki ympäriajot ja on Vueltan hallitseva mestari. Rigoberto Uran oli ollut kaksi kertaa toinen, eikä voittanut nytkään. Nairo Quintana viime vuoden voittaja ei ollut mukana, suomalainen Jussi Veikkanen oli. Poissa oli myös Vincezo Nibali, joka voitti Ranskan ympäriajon 2014 täällä.

Giro d'Italia 2015:n  21:n etapin kokonaismitta ooli 3486 km. Aika-ajoja oli kaksi tiimi- ja yksilöaika-ajo, seitsemän kirimiehille sopivaa etappia, ja kaksitoista mäkistä tai vuorietappia.

Orica Greenedge voitti joukkueaika,ajon, Kuva otettu Eurosportin lähetyksestä.
Ajetut etapit, tulokset, selitykset
1. Lauantaina 9.5.2015 aloitettiin  joukkueaika-ajolla San Lorenzo al Maresta San Remoon, matka oli 17,6 km. Etapin voitti Orica Greenedge -talli  ja pinkkipaitaan pukeutuu Simon Gerrans. Talleista Tinkoff-Saxo oli toinen ja Astana kolmas. Veikkasen talli FDJ.fr jäi 26 sekuntia ja oli kahdeksas talleja 22, Jussi Veikkanen on sijalla 168 jäänyt 1;48 ajanut maaliin yhdessä kahden tallikaverinsa Cedric Pineaun ja Arnaud Courteillen kanssa, 197 nimeä oli tulosliuskassa.
Saxo teki töitä, Contadorkin oli kuvissa

2. Sunnuntaina 10.5.2015 oli  tasamaaetappi Albengasta Genovaan 177 km. 45 km ennen maalia on runsaan kolmen minuutin irtiotto, jossa viitisen ajajaa, mutta joka ajettiin kiinni. Massakirin voitti SKY:n Elia Viviani ennen Moreno Hoflandia, Andrei Greipel avasi liian aikaisin ja jäi kolmanneksi. Kokonaiskilpailun kärjessä on Orica-miehiä, Rosapaita on Michael Matthewsilla. Pistekilpailua johtaa Viviani ja mäkikirikilpailua Bertjan Lindeman Lotto-tallista. Jussi Veikkasen sijoitus oli etapilla 187:s 11:41 kärjestä yhdeksänneksi viimeinen, toisaalta en tiedä onko ollut vetotöissä tai kaatunut.

Matthews haastattelussa 10.5.2015 Eurosportilla, paita  on vielä valkoinen

3. Maanantaina 11.5.2015 kolmas etappi oli keskivaikea vuorietappi, mittaa 136 km Rapallosta Sestri Levanteen, loppukilometrit olivat alamäki voittoista ja tasaisia, mutta tv-kuvasta katsottuna minusta loppu lievään ylämäkeen. Aikaa etapilla kului noin 3:33, keskinopeus oli 38,15 km/h, eilen yli 40 km/h. Massakirin voitti yllättäen kuvassa oleva rosapaidan haltija eli Michael Matthews, joka omin ansioin tykitti ykköseksi ennen Fabio Fellineä ja Philippe Gilbertiä. Pinkkipaita luonnollisesti on edelleen Matthewsilla kuuden sekunnin turvin, parhaille jaetaan kireistä hyvityssekunteja. Kirikilpaa johtaa Elia Viviani. Jussi Veikkanen oli etapilla sijalla 163 jäi lisää 22:12 minuuttia ja on sijalla 187 ja 35:51 kärjestä.

4. Tiistain 12.5.2015  vuorietappi 150 km Chiavarista La Speziaan päättyi Cannondalen Davide Formolon juhliin, hän voitti. Hän sai myös viimeiset isoimmat mäkipisteet, sillä oli viimeisellä huipulla ensimmäisenä, sitten oli hieman laskua. Rosa-paidan sai Orica Greenedgen Simon Clarke, joka ehkä luuli voittaneensa kisan (nosti kädet ylös), mutta saa sentään pinkkipaidan. Clarke jaksoi runtata loppuun asti. Contadorilta ja muilta tähdiltä odotin vielä vahvempaa panosta, vaikka tulivat maaliin Clarken kanssa 22 sekuntia kärjestä.
Kokonaiskilpailussa ennakkosuosikeista Kreuziker ja Contador ovat jääneet kärjestä vain 17 sekuntia ja Aru 22 sekuntia. Richie Porte on jäänyt 37 sekuntia ja Rigoberto Uran 1:11, Veikkanen on jäänyt 56:44 ja on seitsemänneksi viimeinen.
Mäkikirikilpailun johtaja on Pavel Kochetkov ja Davide Formolo on toinen.

Polanc maalissa, tähdet selvittelevät välejään, valokuvat otettu Eurosportin lähetyksestä

5. Keskiviikkona 13.5.2015 152 km:n matkan La Speziasta Abetoneen nopein oli Lampre Meridan slovenialainen Jan Polanc, jonka johto kesti tähtien rynnistyksen. Tinkoff Saxon Ivan Basso veti apuajajana kärkeä kiinni, mutta sitten Saxon Alberto Contador hyökkäsi 4,5 km ennen maalia. Richie Porte ja Fabio Aru ajoivat Contadorin kiinni ja vielä Arun apuajaja espanjalainen Mikel Landa Meana. Maalin tuli toisena ranskalainen Sylvain Chavanel ja sitten heti perässä Fabio Aru, Contador ja Porte. Contador saa pinkkipaidan eli hän johtaa ennen Arua ja Portea. Uran jäi lisää. Myös rosapaidassa pyöräillyt Simon Clarke hiipui viimeisessä mäessä, vaaleanpunainen unelma jäi päivän mittaiseksi. Jan Polanc sai mäkipaidan on tasapisteissä Kochetkovin kanssa.
Jussi Veikkanen jäi 17:51  oli 121:s ja nousi yhteiskilpailussa sijalle 183 on jäänyt tunnin ja kaksitoista minuuttia 190 pyöräilijää vielä mukana.

---
Kalifornian ympäriajossa 10 - 17.5.2015  ottavat yhteen Peter Sagan ja Mark Cavendish. Sagan voitti etapin 4, Cavendish etapit 1 ja 2. Suomen Joonas Henttala on kokonaiskilpailussa sijalla 81, ajajia mukana vielä 134, Latvian Toms Skujins johtaa yhteiskilpailua.
---
6. Torstaina 14.5 poljettiin Montecatini Termestä - Castiglione della Pescaiaan 183 km:n mittainen tasamaaetappi. Pitkään on ollut irti viiden miehen porukka (Bandiero, Rutkiewicz, Malagutti, Grosu ja Marangoni), kun 30 km on ruutulipulle niin ero on kolmisen minuuttia. Pääjoukko tulee kovaa, eli veikkaan että ajaa kiinni. Lotto teki töitä ja hatka ajettiin kiinni, Loton Andrei Greipel oli vahvin loppukirissä ennen Matteo Pelucchia. Greipel oli siis voittaja ja siirtyi kirikilpailun kärkeen. Loppusuoralla oli valitettavasti joukkokolari joka alkoi katsojan käden osuttua oranssipaitaiseen pyöräilijään, joka meni nurin. Käsi vääntyi todella pahaan asentoon kilpailija vietiin ambulanssilla pois. Myös Contador kaatui, muttei ilmeisesti loukkaantunut. Contador siis jatkaa vaaleanpunaisessa unelmassaan. Veikkanen oli 148:s ja jäi 1:18 kärjestä. Hän on yhteiskilpailussa 183:s jäänyt kärjestä tunnin ja kaksitoista minuuttia.
Lisäys: Giron uutisten mukaan Contador olisi käynyt röntgenissä. Vasen olkapää on ainakin kipeä. Huomenna varmasti tiedetään enemmän. Myös Danielle Colli Nippo-Vini Montani -tallista oli tutkimuksissa ja päättelen, että keskeytys on edessä oli varmaankin pyöräilijä joka kaatui ensin. Veikkaselle oli merkitty sama aika kuin voittajalle, yhteistuloksissa jäänyt 1:12:47.

7. Perjantaina 15.5 ajetaan Grosseto - Fiuggi 263 km:n mittainen tasamaaetappi, Giron pisin etappi. Pitkään oli neljän polkijan irtiotto, Bandiera, de Negri, Boem ja Mihaylev, se ajettiin kiinni, Veikkanen tippui pääjoukosta tämän jälkeen noin 20 km ennen maalia.
Alberto Contador lähti urhoollisesti etapille, Saxo on ollut pääjoukon kärkipäässä ja apuajajat suojaavat Contadoria tuulelta. Loppunousussa Saxo on kärjessä ja Contador ja Astanan Aru ovat kärkikahinoissa. Joukko pysyy kasassa ja massakirin voitti yllättäen Lampren Diego Ulissi ennen Juan Jose Lobatoa ja Simon Gerransia. Contador jatkaa vaaleanpunaisessa, Elia Viviani sai punaisen paidan, Jan Polanc on mäkipaidassa, ja Aru nuorten kilpailun kärjesää ja 2 sekuntia jäljessä Contadoria. Veikkanen jäi lopulta 15:54 kärjestä, eli miltei minuutin kilometrilla ja oli 165:s, kokonaiskilpailussa on tullut takkiin 1.28.38 ja sija on 181, kilpailijoita mukana vielä 189.

8. Lauantaina 16.5 Fiuggi - Campitello Matese 188 km, vuoristossa, rankka etappi, jonka viimeiset kilometrit olivat nousua 16 km ja 13 km siitä on  varsin jyrkkää.
Etappia johtaa miltei kahdeksalla minuutilla hollantilainen Steven Kruijswijk, joitain ajajia on välissä  Tinkoff Saxolla on homma hallinnassa pääjoukossa, Noin 100 km jäljellä ja 80 ajettu, joten ratkaisut ovat vielä edessä päin. Betancur Gomez, Pelizotti, Vandewalle ja ajavat Kruijswijkin kanssa, heitä jahtaa 8 pyöräilijää ja pääjoukko on noin 9 minuuttia takana. Pelizotti on pudonnut taaempaan ryhmään. 30 km jäljellä ja pääjoukko on 8 minuutin päässä. Loppujyrkkä oli jännittävää.
Ensin simahti Kruijswijk, sitten muut jahtaajat paitsi Benet Intxausti Movistarista. Pääjoukosta lähtenyt Landa Meana tuli kakkoseksi jahtaajista Reichenbach kolmanneksi, tähtikaartissa Aru yritti ratkaisua, mutta tuli neljänneksi samalla ajalla kuin Contador, jolle jäi vaaleanpunainen paita 4 sekunnin johdolla. Rigoberto Uran tuli samassa joukossa ja Richie Porte. Jännittävä etappi. Jussi Veikkanen tippui pääjoukosta 20 km ennen maalia, mutta on mukana ja jäi 19:48 ja oli sijalla 135, yhteiskilpailussa hän nousi sijalle 174 on jäänyt 1 h 47 minuuttia. Mäkipaidan sai Benet Intxausti on 39 pistettä Mikel Landa Meanalla on 19 pistettä ja kolmanneksi nousi Kruijswijk pisteitä 15.

9.  Sunnuntaina  17.5 Benevento - San Giorgio del Sannio 224 km, pitkä mäkietappi, keskikohdalla isoimmat nyppylät, varsin mäkinen ja pitkä päivä tulossa.
Astanan italialainen veteraani Paolo Tiralongo voitti. Eilenkin pirteä Kruijswijk oli nipin napin toinen ja tänään mäkipaidan itselleen saanut Simon Geschke oli kolmas. Tähtikaartista Aru, Contador, Porte ja Landa Meana tulivat samaan aikaan maaliin. Veikkanen oli 172:s jääden 23:42, kokonaistilanteessa hän on sijalla 174 ja on jäljessä 2 tuntia ja 10 minuuttia.

Maanantaina 18.5 ensimmäinen vapaapäivä

Seuraavien pituuksia olen korjannut Giron virallisten sivujen mukaan, katsotaan lähetyksistä olisiko alkuperäiset olleet oikeita

10. Tiistaina 19.5 Civitanova Marche - Forli 200 km tasamaaetappi. Jäljellä on 77 km ja viiden miehen irtiotto Gatto, Malagutti, Boem, Busato, Marangoni (nimet ruudusta napattauna) johto noin kolme ja puoli minuuttia. Luultavasti irtiotto ajetaan kiinni, koska ero supistuu ...
Lopulta Nicole Boem voittaa ennen Matteo Busatoa ja Malagutia, Marangoni oli neljäs ja Gatto oli lopulta sijalla 186, Jussi Veikkanen oli sijalla 170 jääden 4:23, yhteistilanteessa Veikkanen on sijalla 173 jäänyt 2 tuntia ja 14 minuuttia, Contador johtaa Arua edelleen kolmella sekunnilla. Kilpailun jälkeen SKY:n Richie Portelle lätkäistiin 2 minuutin aikasakko renkaanvaihdon vuoksi, oli saanut apua Ylen teksti-tv:n mukaan maanmieheltään Orican Simon Clarkelta ja eri tallin ajajan auttaminen on kiellettyä. Kisan jännittävyyden aikasakko on kannalta huono asia, sillä Porte voi olla pitkässä aika-ajossa hyvä. Turha puhua mistään urheiluhengestä tämän jälkeen. Yleensä on voitu odottaa toisen vaikeuksien turvin omaa irtiottoa, nyt kannattaa siis polkea karkuun, jos toisella on haaveri. Matkaa maaliin oli Giron sivujen mukaan 10 km:a, eli Portella on ollut tosi tukala paikka. Boem on siirtynyt pistekilpailun kärkeen ja Geschke johtaa edelleen mäkipaitaa. Nuorissa on ykkönen Fabio Aru.
Zakarin lähtee ja lopussa on jo varaa katsella, kuvat otettu tv:stä Eurosportin lähetyksestä

11. Keskiviikkona 20.5. Forli - Imola 153 km, mäkinen etappi
Harmittaa vielä reilun pelin puute, ja Porten takaisku, mutta Giro jatkuu ...etappi on käynnistynyt ja ensimmäisen välikirin vei Nizzolo, ennen Viviania ja eilistä sankaria Boemia. Ensimmäinen irtiotto, jossa 13 ajajaa, joista osa on varsin tuttuja kuten Intxausti  ja Kruijswijk. Intxausti kyttää mäkipisteitä, kun runsaat 20 km on jäljellä on etu runsaat minuutin verran, samaa "reittiä" Imolan moottoriradan liepeillä ja välillä radalla poljetaan, kärkiryhmässä on vielä seitsemisen ajajaa, josta päivän voittajan venäläinen Katusha-tallin Ilja Zakarin repi miltei miinuutin eron ja voitti sateisessa säässä ajetun etapin. Seuraavaksi tuki maaliin irtiottoporukan riekaleista Betancur Gomez, Pellizzotti, Intxausti, Rosa ja Krujswijk sekä Hesjedal, ennen tähtien ryhmää, jossa Contador nykäisi noin 7,5 km ennen maalia. Contador on voimissaan vienee Giron. Rigoberto Uran kaatui, mutta jatkaa. Benet Intxausti  sai mäkipaidan haltuunsa. Veikkanen oli 159:s jääden 19:05 kärkeen, ja yhteistilanteessa hän on jäänyt 2 tuntia 32 minuuttia ja on 173:s, mukana on vielä 187 pyöräilijää.

12. Torstaina 21.5. Imola - Vicenza 190 km, mäkinen etappi
Etappia poljetaan ja ensimmäinen irtiottoyritys on tosiasia: Gretsch, Appollonio, Barbin, Elissonde ja Van der Lijke ovat irti. Jäljellä 70 km ja ero on alle minuutti, on satanut. Enää Gretch on irti neloskategorian nousussa. Lopussa vesisateessa, jossa muuten kaatui Simon Gerrans, oli pikku irtiottoja, lopulta BMC:n Philippe Gilbert oli vahvin. Contador järjesti paukun ja oli toinen ja saalisti hyvityssekunteja ja repi muutaman sekunnin eron seuraaviin, ja Aru on nyt 17 sekunnin päässä. Diego Ulissi oli kolmas. Astanan taktiikka ihmetyttää, nytkin Kangert taisteli voitosta viimeiselle kilometrille asti oli nimittäin irti, Pellizottin kanssa, mutta lopulta BMC ja Contador saivat makupalat.  Veikkasen sijoitusta en veikkaa, mutta en nähnyt kärkijoukoissa. Oli 150:s +17:21 jäljessä ja yhteiskilpailussa sijalla 171 jäänyt 2:50:10, mukana 184 kilpailijaa.

13. Perjantaina 22.5 Montecchio Maggiore - Jesolo 147 km, etapista jäljellä noin 80 km ja kolmen hengen irtiotto: Frapporti, Zabel (junior :) ja Jerome Pineau polkevat hieman yli minuutin karkumatkalla, kosteaa, sillä sataa. Hatkatrio ajettiin kiinni 18 km jäljellä.
Kuva otettu Eurosportin lähetyksestä, helikopterikuvan vuoksi puu peittää näkyvyyttä, tie todella märkä

Etapin lopussa oli joukkokolari noin 3,2 km ennen maalia ja Contador jäi kasaan  ja menetti aikaa ja sai tallikaverin pyörän. Minusta Tinkoff-Saxo oli väärin sijoittunut, liian takana. Lampre veti kovaa ja kirin voitti Lampren Sacha Modolo ennen Nizzoloa, jota hieman skriinasi, kolmas oli Viviani, joka saanee kiripaidan. Fabio Aru sai rosapaidan, Contador on toisena ja Landa Meana sekä Kreutziger saivat eroa kiinni ja ovat kolmantena ja neljäntenä ja Cataldo on viidentenä. Richie Porte jäi taas sumppuun ja jäi lisää. Veikkanen jäi 2:47 ja oli 153:s ja kokonaistilanteessa sijalla 171 tappiota 2:52:36. Numero 13 oli epäonnen etappi monelle. Ennakkosuosikki Richie Porte on jäänyt jo 5:05 ja on varmasti todella pettynyt.

14. Lauantaina 23.5 Treviso - Valdobbiadene 59,4 km, henkilökohtainen aika-ajo, tämä voi olla yksi ratkaiseva käänne.
Huiput lähtevät, alkupää on jo maalissa ja alle 1:20 ajetaan. Portella ei taaskaan kulje. Tie on märkä ja klo 18 nähdään kuka kantaa roosaa. Porte ja Uran ovat vaisuja (odotuksiin nähden), väliajoista päätelleen Contador ottaa omansa rosansa, Aru on toinen noin parin minuutin päässä.
Aika-ajon voitti SKY:n valkovenäläinen Vasil Kiryienka ajalla 1:17:52, ja Contador oli kolmas, ja ottaa vaaleanpunaisen paidan yli kahdella minuutilla. Kolmanneksi kokonaistilanteessa nousi Andrey Amador ja neljänneksi Rigoberto Uran Uran, joka on jäänyt jo 4:14. Jussi Veikkanen oli etapilla hienosti 107:s jääden 7:06 ja on kokonaistilanteessa 167:s jäätyään miltei kolme tuntia.

15. Sunnuntaina 24.5 Marostica - Madonna di Campiglio, 165 km vuorietappi.
Tänään nähdään kuinka hyvin huiput ovat palautuneet eilisestä aika-ajosta. Etappi päättyy jyrkkään mäkeen, jota ennen ajattiin kiinni irtiotto, jossa viimeksi irti oli Hubert Dupont. Astana tekee työtä. Loppumäessä porukka harveni. Astana meinasi lahjoittaa etappivoiton Trofimoville, joka oli toinen. Astanan Mikel Landa voitti. Contador oli kolmas ennen Fabio Arua, joka jäi siis taas lisää, sillä ei saanut tarjolla olleita hyvityssekunteja. Contadorin voitto on enää sinettiä vailla, vain epäonni voi sen häneltä viedä. Veikkanen oli 157:s jääden 31:38 ja yhteiskilpailussa sijalla 163, kun mukana on vielä 174 pyöräilijää. Contadorin yhteisaika on hieman yli 60 tuntia, ja Veikkanen on perässä 3,5 tuntia.

Maanantaina 25.5 on toinen ja viimeinen lepopäivä. Porte on keskeyttänyt ei aja enää tiistaina.

16. Tiistaina 26.5 poljetttiin Pinzolosta Apricaan 174 km, joka on vuorietappi
Kun 43 km oli jäljellä, Tinkoff Saxo jäi ennen Passo del Mortielia kärkijoukosta. Contadorilla oli ollut rengasrikko.  Astana vetää ja Contadorin on pakko vetää yksin ero kiinni. Nousussa (9%)  ero oli 30 sekuntia. Huipulle mentäessä Aru sippaa ja Contador ei. Huipulla ensin trio Kruijswijk, Landa ja Contador, Krujswijk kuittaa isoimmat mäkipisteet, mutta pitkään laskuun hyökkää Contador ykkösenä. Kruijwik vetää alkaa viimeinen nousu. Aru ajoi yhdessä Amadirin kanssa, mutta kärsi rengasrikon ja joutuu ajamaan yksin. Mikel Landa nykäisee noin 4 km ennen maalia ja voittaa hieman yli puolella minuutilla Kruijswijkin, joka sai niukasti mäkipaidan ja Contadorin, jolla vaaleanpunainen piinttyy jo ihoon asti. Trofimov ja Amador jäävät hieman yli 2 minuuttia ja Aru jää Contadorista yli 2 minuuttia. Hesjedal oli ennen Arua maalissa kuudentena. Contador on jyräämässä voittoon, Voittajan aika oli  5.02.53, raskas etappi. Jussi Veikkanen oli 103:s jääden 31 minuuttia, kokonaistilanteessa hän on sijalla 155 etapilta maaliin polki 170 pyöräilijää. Veikkanen on jäänyt 4:01:51, Contadorista, jonka aika on 65 tuntia ja 4 minuuttia 59 sekuntia. Toiseksi nousi Mikel Landa Meana, jäänyt 4:02, Fabio Aru on kolmantena jäänyt 4:52, neljäntenä on Andrey Amador 5:48 jääneenä, Juri (Yury), Trofimov on jäänyt jo 8:27.

17.  Keskiviikkona 27.5 Tirano - Lugano 134 km.
Alun rankka nousu on "takana" ja kolmikko Bandiera, Keisse ja Berlato ovat irti, heillä on pääjoukkoon noin parin minuutin ero ja Luca Chiricoon noin 1:20. Alun nousun jälkeen on laskua ja sen jälkeen etappi on suhteellisen "helppo". Irtiotot ajettiin kiinni, viimeksi Adam Hansen oli hetken irti. Loppukirissä Lampre ajoi hyvin ja Sacha Modolo voitti ennen Nizzoloa. Rosa pukee Contadoria, punainen paita vaihtoi omistajaa, Giacomo Nizzolo kantaa punaista pistein 159 ennen Modoloa ja Viviania. Veikkanen oli sijalla 128  jäätyään 3:54, minusta Veikkanen oli pääjoukossa aika pitkään, järkevää himmailla lopussa. Yhteistilanteessa hän on sijalla 155 jäätyään 4:05:45. Hyvä Veikkanen, tämä on hyvä sijoitus riviajajalle.


18. Torstain 28.5. etappi on Melide -Verbania, 170 km, jossa loppuosassa on iso kipuaminen Monte Olognolle, aivan loppu on jyrkkää laskua, kun lähdetään korkeudella 276, niin korkein kohta on 1234 m.
Etapista ajettu 101 km ja irtiotto on 12 minuutin luokkaa, karkumatkalla ovat Haga, Villella, Busato, Weening, Chavanel, De La Cruz, Philippe Gilbert, Moinard, Nocentini, Belkov, Siutsou ja Bongiorno, koska pian alkaa jyrkkä nousu, joka päättyy 1168 metriin tuskin irtiotto sanoo arrivedersi. Tähtien joukosta Contador lähti yksin jahtaamaan kärkeä, joka kärkiporukka hajosi huipulle tuli ensin Bongiorno ja toisena Siutsou, kolmantena De La Cruz, ja samassa porukassa vielä Moinard hieman heistä jääneenä ovat Philippe Gilbert, Nocentini ja  Chavanel. Landa Meana on jäänyt Contadorista hieman runsaan minuutin. Hesjedal ajaa Contadorin kanssa, mukana on Hesjedalin tallikaveri Villella Contador roikkuu peesissä. Philippe Gilbert tekee kovan iskun ja voittaa Francesco Bongiorno on toinen.  Contador ja Hesjedal jäivät yi kuusi minuuttia (olivat sijoilla 11 ja  12) ja Landan ja Arun ryhmä jäi yli 7 minuuttia. Onko Contador todella näin ylivoimainen, että iso porukka ei saa häntä kiinni tai ei edes yritä? Ovatko muut jo luovuttaneet? Landa Meana on jäänyt 5:15 ja Aru 6:05. Jussi Veikkanen oli 126:s jääden 21:57. Yhteistilanteessa Veikkanen on 151:s ja on jäänyt 4:21:37, mukana on vielä 165 pyöräilijää. Paitatilanne ei muuttunut.

19. Perjantaina 29.5 Gravellona Toce - Cervinia 236 km, lienee yksi ratkaisupäivistä, lopussa kolme rinnettä noustaan yli 1600 metrin. Maali nousun päällä.
Isot mäet ovat edessä tai ensimmäistä kiivetään, mutta ratkaisut ovat vasta edessä 158 km "vasta" ajettu. Toisessa mäessä johdossa on Movistarin Giovanni Visconti, minuutin perässä on Kochetkov ja pääjoukko runsaan 2 minuutin päässä. Astana tekee töitä seitsemällä miehellä. Contadorin suojana on kaksi apuajajaa. Ivan Basso on yksi Contadorin apuajajista. Visconti on Col Saint Pantaleonin päällä. Hän on ykkönen mäkikirikilpailussa. Matkaa on noin 17 kilometria ja etu on enää vajaat kaksi minuuttia, eli huiput ajannevat Viscontin kiinni, mutta Visconti on lähellä mäkititteliä. Visconti ajettiin kiinni 10 km ennen maalia. Etapin voitti (minusta yllättäen) Fabio Aru, ennen Hesjedalia ja Rigoberto Urania. Mäkikirikilpaa johtaa Visconti ennen viidenneksi polkenutta Kruijswijkiä. Aru nousi uudestaan toiseksi, mutta ero johtavaan Contadoriin on masentavat 4:37. Veikkanen oli 109:s 44:47 minuuttia kärjestä, ja yhteensä 5:05:06 kärjestä ja sijalla 147.

20. Lauantaina 30.5 Saint-Vincent - Sestriere 196 km, ehkä kaiken ratkaiseva vuorietappi, ensin noustaan 1400 metristä 2178 metriin Colle delle Finesterelle ja sitten pikku lasku ja loppunousu Sestriereen 2035 metriin.
Etappi on käynnissä, ja irtiottoja on yritelty, ratkaisut ovat vielä edessä. Viimeisessä nousussa Aru on vahvin ja tulee ykkösenä maaliin, sitten Hesjedal ja Uran, sitten Landa Meana ja Krujsvik. Contador jäi noin 2,26 kärjestä, mutta pari minuuttia jäi vielä Aruun eroa. Astanan Kangert ajoi Contadorin takapyörässä kiinni, mutta ei vahingossakaan vetänyt, mutta antoi Cpntadorin tulla rauhassa maaliin. Visconti voitti mäkikilpailun, ja Aru nuorten. Astana oli tallina vahva, mutta Contador oli ajajista paras, vaikka lopussa muutkin piristyivät. Hienoa, että Jussi Veikkanen on vielä mukana, tänään hän oli 148:s jääden 43:34 ja yhteensä hän sijalla 142 ja on jäänyt 5:45:15.

21. Sunnuntaina 31.5 kisan viimeinen etappi 185 km:n mittainen helppo tasamaaetappi Torinosta Milanoon.
Kaupunkikierroksia ajetaan 27 kilometria ruutulipulle, ja pikku irtiottoyritykset alkavat. Iljo Keisse voittaa yllättäen viimeisen etapin, voitti kahden miehen loppukirissä Luke Durbridgen. Contador voitti kokonaiskilpailun, ennen Arua, joka voitti nuorten kilpailun. Kirikilpailun voitti Giacomo Nizzolo ja mäkikilpailun Giovanni Visconti. Jussi Veikkanen ajoi hienosti maaliin ja oli 153:s jääden 2:44 ja yhteensä hän oli 147:s jääden 5:48:41, tämän päivän voittaja Iljo Keisse oli 146:s Veikkasta yhteensä vain 2:37 edellä, eli Veikkanen oli siis ennen etappia häntä edellä, eli näin pienet marginaalit voi olla, vaikka erot tuntuvatkin valtavilta.

Vuoden 2015 Giro d'Italian voittaja on siis Alberto Contador!

****
Aiempia voittajia nykytiedoin
2014 Nairo Quintana
2013 Vincenzo Nibali
2012 Ryder Hesjedal
2011 Michele Scarponi
2010 Ivan Basso
2009 Dennis Menchov
2008 Alberto Contador

2017 Giro täällä.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Snookerin MM-kisat 2015 Sheffieldissä: Bingham Mestari



Bingham on uusi Snookerin maailmanmestari

Sheffieldin Crucible teatterissa käytävässä finaalissa olivat vastakkain Shaun Murphy ja Stuart Bingham ja tilanne on ensimmäisen päivän jälkeen Murphylle 9 - 8. Maanantai alkoi Binghamin merkeissä, ensin tasoitus ja sitten Murphyn munauksen (peruspunainen ohi) jälkeen jo johtoon 10-9, Bingham istahti alkujaksolla kuskin paikalle ja johtaa ennen viimeistä jaksoa 14 - 11, ja tauolle Bigham lähti  15 - 14 johdossa, Murphy kavensi voittamalla freimit 28 ja 29 sekä tasoitti tauon jälkeen freimissä 30. Bingham vei seuraavan yli tunnin freimin tekemällä ikäviä snookereita ja johtaa 31 freimin jälkeen 16 - 15. Bingham meni menojaan maailmanmestariksi lukemin 18 - 15 eli yli tunnin freimi oli lopullinen käänne.

Sunnuntain tapahtumia
Murphy, vaikka ei hyvin pelannutkaan voitti kolme ensimmäistä framea ja Bingham kavensi tehden 105 pisteen breikin, pikku hiljaa Bingham on hivuttanut itseään lähelle ja nyt tilanne on tasan. Pelataan paras 35:stä eli 18 freimiä ensin saavuttanut pelaaja on maailmanmestari. Tilanne on Murphylle 8 - 5, katsotaan kumpi lähtee yötauolle johdossa. Murphy teki pari satasta, joista toinen taisi olla 121 freimi 11, ja lopuksi musta kikalla kulmaan. Bingham on sitkeä sissi, hän tulee aina rinnalle, mutta meneekö lopullisestu ohi selviää tänään maanantaina 4.5.2015 paikan päällä ja Eurosportilla, joka televisioi lähetyksen. Kuvat otettu tv-kuvasta. Peliä kuvataan monella kameralla, sillä kuvat vaihtuvat aina optimaaliseen. Peli on vuosien kuluessa parantunut, mutta myös televisiointi.

Hull ja semifinaalit
Valitettavasti Robin Hull joutui Murphyä vastaan ensimmäisellä varsinaisella kierroksella ja tulos oli Murphylle 10-3. Hullille tämä on tavallaan come back, sillä hän oli poissa pöydiltä. Robin Hull karsi kisoihin. Varsinaisessa kaaviossa on 32 pelaajaa ja ennen MM-kisoja Hullin ranking oli 64:n huonommalla puolella eli 68, Murphy oli 8:s ja Bingham 10:s ranking-listalla.

Hull oli kommentoimassa Eurosportilla semifinaaliotteluita, Aki Kauppinen selosti. Murphy voitti semifinaalissa  Barry Hawkinsin 17 - 9. Murphylla on ainoana semifinalistina jo maailmanmestaruus, eli hän hakee toista voittoaan. Vastaan asettuu loistavat kisat pelannut Stuart Bingham.

Toisessa semifinaalissa mittelivät voimiaan  Stuart Bingham ja Judd Trump. Bingham  oli hyvin keskittynyt ja voitti niukasti 17 - 16 Trumpin.  Trump voitti aiemmin Ding Junhuin ja Bingham kukisti Ronnie O'Sullivanin. Markit Selby ja Williams putosivat jo aiemmin, Williams hävisi avauskierroksella Matthew Stevensille ja Selby toisella kierroksella Anthony McGillille. Higgins hävisi Ding Junhuinille.


2016 kisat ovat olleet Ding Junhuinin ja Mark Selbyn voittokulkua, Mark Selby voitti toisen mestaruutensa freimein 18 - 14. Selby johti jo 6 - 0, 18 mutta Ding kiri monesti, muttei mennyt ohi.


Selbyn toimintaa viimeisessä freimissä. Selby mittailee ja valmistautuu aina huolellisesti lyönteihin. Hän on myös hyvä safety-pelaaja.

Ding joutui pelaamaan kolme ottelua ennen kuin pääsi 32 kaavioon, jossa Mark Selby luonnollisesti oli, koska oli pudonnut maailmanlistalla 16:n ulkopuolelle. Suomen Robin Hull pääsi näissä "esikarsinnoissa" toiselle kierrokselle, joka oli hyvä saavutus.
Itse MM-kisoissa Englannin  Mark Selby voitti semifinaalissa 17 -15 Hong Kongin Marco Fun  17- 15, Ding voitti semeissä Skotlannin Alan MacManuksen 17 -11. Ronnie O'Sullivan hävisi toisella kierroksella 13 - 12 Barry Hawkinsille, joka hävisi Fulle. Ding voitti Judd Trumpin toisella kierroksella 13 - 10 ja kolmannella kierroksella Ding nuiji Mark J Williamsin peräti 13 - 3.

*****
Maailmanmestareita (olen poiminut eri tilastoista nämä ovat epävirallisia)
2016 Mark Selby toinen mestaruus)
2015 Stuart Bingham (ensimmäinen mestaruus)
2014 Mark Selby
2013 Ronnie O'Sullivan (viides mestaruus)
2012 Ronnie O'Sullivan
2011 John Higgins (neljäs mestaruus)
2010 Neil Robertson (ensimmäinen mestaruus)
2009 John Higgins
2008 Ronnie O'Sullivan
2007 John Higgins
2006 Graeme Dott (ensimmäinen mestaruus)
2005 Shaun Murphy (ensimmäinen mestaruus)
2004 Ronnie O'Sullivan
2003 Mark Williams (toinen mestaruus)
2002 Peter Ebdon (ensimmäinen mestaruus)
2001 Ronnie O'Sullivan
2000 Mark Williams
1999 Stephen Hendry (seitsemäs maailmanmestaruus)
1998 John Higgins
1997 Ken Doherty (ensimmäinen maailmanmestaruus)
1996 Stephen Hendry
1995 Stephen Hendry
1994 Stephen Hendry
1993 Stephen Hendry
1992 Stephen Hendry
1991 John Parrot (ensimmäinen maailmanmestaruus)
1990 Stephen Hendry
1989  Steve Davis (kuudes maailmanmestaruus)
1988 Steve Davis
1987 Steve Davis
1986 Joe Johnson
1985 Dennis Taylor
1984 Steve Davis
1983 Steve Davis
1982 Alex Higgins
1981 Steve Davis
1980 Cliff Thornbum (ainoa mestaruus, kanadalainen pelaaja)
1979 Terry Griffits (ainoa mestaruutensa)
1978 Ray Reardon (6 mestaruutta)
1977 John Spencer
1976 Ray Reardon
1975 Ray Reardon
1974 Ray Reardon
1973 Ray Reardon
1972 Alex Higgins
1971 John Spencer
1970 Ray Reardon
1969 John Spencer

Tätä aiemminkin on pelattu ...

perjantai 1. toukokuuta 2015

Taidekolmiot graffitteille


Turussa on puistoissa taidekolmiota graffitteille, Vapun kunniaksi joku on tehnyt näin iloisen ja hienon graffitin. Puisto- tai viherkaistaleelle, joka on Purokadun ja Kunnallissairaalantien välissä

Keltainen pikku-ukko on Itse ilkimys -filmin kätyri eli minion. Minionsit ovat hauskoja keltaisia veijareita. Itse ilkimys oli hyvä filmi, tai pidin siitä, vaikka en ole aivan kohdeyleisöä. Itse ilkimys kypsyi kolmen orpolapsen kasvatuksessa lutuisaksi koti-isäksi.

****

2.5 lauantai-aamuna yläkuvan graffitti oli peitetty perinteisemmällä.


2.5 lauantaina kolmion yhdellä sivula oli tämännäköinen graffitti, jossa näkyipääkallokakin.

Yhdelle sivulle juuri taiteiltiin seuraavaa, mihin oli 1.5 myös tehty graffa.


Vastaava kuva Kupittaanpuiston taidekolmiosta 11.5.2015


Kuvia Kupittaanpuistosta 26.5.2015

Kuva Varvin torilta 30.5.2015

Heinäkuussa  Purokadun vieressä oli wc-pönttö ja imukuppi.

Yksi setti lisää, kuvat ei hyviä, graffitit olivat

Graffitteja on tosiaan Turussa myös luonnon kallioissa

Tämä graffitti on Hirvensalon sillan rakenteissa. Tämä ei ole siis taidekolmio.