perjantai 13. maaliskuuta 2015

Leskenlehti perjantaina 13.3.2015


Perjantai 13:s päivä on mainettaan parempi, sitä todistaa leskenlehtikin yläkuvassa, jonka näin kotimatkalla.

Liian nopeasti valmisteltu opintotukimuutos kaatui tai ei viedä eteenpäin. Myöskään toisen asteen eli lukion eikä ammatillisen koulutuksia tehdä ennen vaaleja.

Ihmetyttää näpertely pikkulakien kimpussa. Tarvitaan perusturvan kokonaisremonttia. Eli, jos toiseen tutkintoon ei saa opintotukea, perheetön saa toimeentulotukea, eli säästöä ei tule. Tukiviidakko on liian ryteikköineen. Minusta tuntuu ideologiselta olla lasten kotihoidon- ja opintotuen kimpussa. Jos työssäkäyvä äiti on kotona, lapsen päivähoitomaksut säästyvät yhteiskunnalta, lisäksi joku toinen saa töitä.

Minusta kummallisinta on, että opiskelija ei olisi voinut valita, mihin tutkintoon opintotukea nostaa. Eräs systeemi on myöntää yksi opintotuki toisen asteen tutkintoon ja korkea-asteelle tietty tukikuukausimäärä.

Pitää muistaa, että aikuisopiskelijoille (esim. yli 25- tai yli 30-vuotiaat) on erillinen aikuiskoulutustuki, jonka ehtona on kahdeksan vuoden työura ja työskentely nykyisessä toimessa vähintään vuoden. Tukea maksetaan 19 kuukautta ja se on työttömyyspäivärahan suuruinen.

Olennaista on siis katsoa kaikkia lakeja kokonaisuutena. Pitää myöskin laskea, mitä systeemit maksavat, minkälaisen perusturvan ne tarjoavat, mitkä on systeemien väliinputoajat ja kuka voi saada erilaisia tukia niin, että syntyy epätasa-arvoa ja kannustinloukkuja.

Katsottuani sekä Kiviniemen että Stubbin hallitusta olen yhä vakuuttuneempi siitä, että pääministerin vaihtoon tarvittaisiin Suomessakin aina uudet vaalit. Minusta kumpikaan hallitus ei onnistunut, mutta rehellisyyden nimissä hallituksilla ei ollut onnistumisen mahdollisuuksiakaan. Kaikki "tietävät", että Keskusta voittaa vaalit ja Juha Sipilä on pääministeri. Haluttaa nähdä, miten valtiontalous tasapainotetaan.

Kuten olen julkisestikin todennut, viimeinen hetki veronkorotuksille ja leikkauksille olisi ollut vuoden 2012 budjetti, jota tehtiin vuonna 2011, samoin kuin rakenneuudistuksille. Kuntauudistus ei onnistunut eikä SoTe-uudistus.

Nyt koko nyt istuvan eduskunta-ajan fokus oli muualla kuin omien asioiden kuntoon laitossa.

Remonttilista on varsin pitkä, enkä lähde sitä luettelemaan, minusta lista on liian pitkä ja ne toimet pitää priorisoida.

Uuden hallituksen pitää tehdä oma rakennepaketti jo hallitusohjelmaansa, ja toimeen pitää tarttua heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)