maanantai 23. maaliskuuta 2015

Automaattisesti ilmestyviä kuvakkeita ja itsellään käynnistyvä kamera



Tietokoneeni työpöydälle ilmestyi lauantaina 21.3.2015 kuvan kaltainen CyberLink-kuvake, tilaamatta, itsekseen. Kuvake tuli eikä suostunut lähtemään pois. Itsekseen tullut kuvake kehottaa kopioimaan levyjä. Kuvakkeessa oli kolme toimintaa. Itse en polta levyjä, enkä kopioi mitään. Millään ilveellä en saanut kuvakketta pois työpöydältä.

Voi olla, että kyseinen kuvake on täysin vaaraton, mutta aiemmin internetistä on tullut kaksi virusta, joista ensimmäinen johti koko tietokoneen toiminnan lamautumiseen. Toinen viruksen tai haittaohjelman toiminta lamautui karanteenissa, eli virustorjunta reagoi siihen. En viitsinyt tehdä koneella juuri mitään. Ongelma poistui, kun XP-aika päättyi, ilmeisesti jotain ongelmaa oli, sillä en saanut vaihdettua käyttöjärjestelmää Windows 7:aan, jonka ostin tilalle. Kannettava on täysin käyttökelvoton.

Nykyisessä läppärissäni on Windows 8.1 käyttöjärjestelmä ja olen ostanut siihen Norton Internet Security viruksentorjunta -ohjelman. Ajoin kuvakkeen tulon jälkeen täydellisen tarkastuksen, ja Norton asetti 7 kohdetta karanteeniin. Poistin ohjelmapaneelin kautta CyberLinkin poltto-ohjelman ja CyberLinkin kameraohjelman. Kameraohjelma on käynnistynyt pari kertaa itsestään, joten teippasin kameran kiinni jo syksyllä ja tänään poistin kameraohjelman ohjauspaneelin kautta.

Onko jollakin kokemusta onko yläkuvan kuvake turvallinen?  Onko Kameran käynnistyminen kovinkin normaali toiminta?

Minulla on alle vuoden vanha HP:n kannettava, johon tuli HP:n päivitys netin kautta, eli kyseinen CyberLink voi olla ihan harmiton ohjelma, mutta ihmetyttää ikonin iso koko ja se, että kuvaketta ei pystynyt poistamaan millään, luultavasti toinen ohjauspaneelista poisto voi olla onnistunut, en ole käynnistänyt konetta uudestaan. Ensimmäinen poisto kumoutui käynnistettäessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)