tiistai 29. heinäkuuta 2014

Esko Valtaoja: Ensimmäinen koira kuussa, kootut kolumnit


Esko Valtaoja: Ensimmäinen koira kuussa, kootut kolumnit, Ursa 2014. Sivumäärä 480.

Hyvin epätarkan laskennan mukaan Valtaojan uusimmassa teoksessa on 160 kolumnia eri lehdistä alkuun pääosin Turun Sanomista, myöhemmin Almamedian maakuntalehdistä, Seurasta ja monista muista julkaisuista. Viimeisimmät ovat vuodelta 2014 eli tältä vuodelta. Tämä on minusta erinomainen pirteä kirja, loppuosa bloggauksesta on mielipidettäni kolumneista.

Kaikki Esko Valtaojan Turun Sanomien kolumnit olen lehdestä aikanani lukenut ja olen ollut kahdesti Valtaojan puhetilaisuudessakin. Molemmilla kerroilla Valtaoja todisti kalvoilla ja powerpointeilla sen, minkä kolumnissaankin eli että päinvastaisista puheista huolimatta 1900-luku oli kautta aikain paras ihmiselle ja ihmiskunnalle.

Esko Valtaoja on mielipiteissään minusta usein oikeassa ja joskus väärässä. Yleensä hän on eri mieltä jostakin valtavirran mielipiteestä tai on jotakin höpöhöpö -juttua vastaan.  Valtavirran mielipiteet ovat minustakin ainakin joiltakin osin vääriä ja monet "ihmeet" ovat huijausta. Silti en kaikkia Valtaojan mielipiteitä jaa, mutta se, että perustellaan ja hankitaan kokonaisnäkemys asioista ja ladataan oma mielipide lehteen, kuuluu minusta avoimeen tiedonvälitykseen ja on arvokasta.

Teos alkaa "Vihertäviä ajatuksia" -kolumnilla 21.6.2002. Siinä Valtaoja lataa, jos et tue Greenpeaceä, taidat olla Redwarin porukkaa. Valtaoja monesti kirjoittaa varsinkin ydinvoiman puolesta. Kannanottoja on TVO:n ydinvoimalaitoksesta esim. kolumni Eikä vieläkään lisää ydinvoimaa TS 26.11.2003. Minusta uusimman Olkiluodon yksikön rakennus kestää, kestää ja kestää, toivottavasti valmistuessaan voimalaitos sitten kestää. Fukushiman onnettomuudesta Valtaoja huomauttaa, että ihmisuhreja ei ollut. Itse olen fissioydinvoimalle kielteinen, ja olen valmis tinkimään edelleen omasta elintasostani. Ymmärrän, että sähköä täytyy tuottaa isoissa yksiköissä, joko tulee hiilidioksidipäästöjä, kosket valjastetaan tai syntyy ydinjätettä, monesti ydinvoimalle tarvitaan säätöenergiaa esim. vesivoimasta tai jostain muusta voimalatyypistä. Teollisuus tarvitsee paljon energiaa, ja ilman tuotantoa ei ole kulutustakaan. Pitää muistaa, että bloggaaminen vaatii sähköä, joka vaatii voimaloita. Myös Googlen pyörittäminen vaatii sähköä. Talotkaan eivät lämpene talvella pelkästään puhumalla, eikä puhdas vesi tule asuntoon pumpuitta eikä jätevesi liiku itsestään puhdistamoon. Valtaoja kritisoi myöhemmin kolumnissaan Turkua, joka ei sijoittanut TVO:n valmisteilla olevaan voimalaan. Aikaa on kulunut, vain kuluja on ollut. Valmistuuko ydinvoimala? Otetaanko se käyttöön?  Koska?

Valtaoja kannattaa selvästi taiteen ja kulttuurin ja tieteen tukemista, kuten varmasti kaikki. Ainakin itse kannatan. Se, miten tuetaan, ja kuinka paljon on eri asia. Itse olen penseä huipputaiteen ja huippu-urheilun tukemiseen, huiput pärjäävät aina, sinne pyrkiviä voidaan tukea.

Valtaoja kirjoittaa akateemisista nälkävuosista, pienistä palkoista ja laitepuutteista perustutkimuksessa 6.5.2003. Nykyään yliopistoihin satsataan rahaa miltei 2 miljardia euroa, joten minusta satsaukset ovat riittäviä. Yksi opiskelija ja yksi tutkinto, ilmaiseksi. Minusta montaa korkeakoulututkintoa ei kuulu saada ilmaiseksi ja kannatan myös ETA-alueen ulkopuolisille perustutkinto-opiskelijoille lukukausimaksuja ja normaaleja pääsykokeita joko suomeksi tai ruotsiksi tasa-arvon nimissä. Ei kai voi olla niin, että maksamalla saa opiskelupaikan. Jatko-opiskelijat ovat eri asia ja väitöskirjojen kieli voi (ja pitää) olla englanti.

Valtaoja ottaa myös kantaa yliopiston sisäänottoon, jossa kaikki pääsisivät opiskelemaan. Tämä malli on käytössä Ranskassa, eikä minusta ole kovinkaan toimiva. Toisessa asiaa käsittelevässä kolumnissaan Valtaoja kertoo, että fysiikan laitokselle olisi hyväksytty 152 opiskelijaa, paikan otti vastaan 47, näistä kuulemma katoaa ensimmäisen vuoden aikana moni. Minä (kuten Esko Valtaojakin) tiedän, minne opiskelijat katoavat. He katoavat lukemaan lääkiksen tai oikiksen pääsykokeisiin ja mahdollisesti menevät sinne tai muualle opiskelemaan. Vastustan molempien tieteen alojen jatkuvaa laajentamista, esim. Joensuun oikiksen perustaminen, Turun yliopiston jo toteutettu oikisen lisäsisäänotto, sekä suunnitelmat kouluttaa eri kiintiöllä yksikielisessä suomenkielisessä yliopistossa ruotsinkielisiä lääkäriopiskelijoita, Helsingin kiintiö on riittävä, tai sitä sitten laajennetaan, että ruotsinkielisten kansalaisten perustuslailliset oikeudet turvataan.

Valtaoja vastustaa pakkoruotsia, minusta taas perustuslain hengen mukaan voidaan mennä eli kaikki Suomessa opiskelevat lukevat julkisissa kouluissa sekä suomea että ruotsia, itse luin koulussa vielä englantia, latinaa ja saksaa.

Valtaoja on kirjoittanut puikulaperunoiden puolesta, mitkä ovatkin maukkaita perunoita.

Mökkeilyn ekologiastakin on ollut puhetta. Valtaoja puolustaa mökkeilyä. En omista kesämökkiä, mutta se kuuluu Suomen kesään ja yhdistää perheitä ja sukuja ja tuo rahaa mökkipaikkakunnille.

Hannu Rajaniemen Kvanttivarasta Valtaoja hehkuttaa ja puhuu henkilökohtaisen suojauksen tärkeydestä. Tätä Valtaoja esitelmissäänkin mainostaa. Kirja on jäänyt minulta lukematta.

Jotkut Valtaoja mielipiteet ovat pelottavan ajankohtaisia:
12.8.2006 hän on kirjoittanut palestiinalaisten ja israelilaisten konfliktista, kuten voisi kirjoittaa heinäkuussa 2014:
"Palestiinalaisten täytyi tietää, että Israelin provosoiminen sen vetäydyttyä niin Libanonista kuin Gazasta olisi tuhoisaa, .... Israelin täytyi yhtä lailla tietää provokaatioon nähden täysin suhteettoman hyökkäyksen ..."

Nimijuttu viittaa Tenavien Ressuun eli Snoopyyn. Apollo 10-lennolla laskeutumismoduuli oli nimeltään Snoopy ja emoalus Charlie Brown eli Jaska Jokunen.

Tintin koira Milou muuten kävi kuussa jo vuonna 1953.

*****
Blogien tasosta Valtaoja ei aina innostu (tuskin tämänkään, jos näkisi :). Uudessa TS:n kolumnissaan "Kirjallisena, kiitos", tätä ei kirjassa ole, Valtaoja liputtaa taas sanomalehden puolesta ja blogeja vastaan:
...
"Painetun sanan ylittämätön etu on siinä, että se ei ole vapaata. Jopa yleisönosaston kirjeetkin ovat kulkeneet useiden käsien läpi....Ennakkosensuurin lopputuloksena on yleisönosasto, joka parhaimmillaan on nautittavaa, kiinnostavaa ja haastavaa luettavaa.

Sama pätee vielä enemmän itse lehteen. Koko sen sisältö on ammattilaisten tuottamaa tai toimittamaa... "


Minusta myös lehdet ovat pinnallistuneet. Olen Turun Sanomien kestotilaaja vuodesta 1991 saakka, sitä ennen Helsingin Sanomien (asuin pääkaupunkiseudulla). Minusta pikkuvirheitä on lehdessä. Vaikka näistä laittaa huomautuksen, lehti ei oio pikkuvirheitä. Sanomalehti valitsee ja karsii mielipidekirjoituksia. Siinä on minusta kyse toimitustyöstä, ei ennakkosensuurista.

Blogien etu on joustavuus, tähän on helppo korjata kirjoitusvirheet, joita väkisinkin aina jää ja joskus tahattomia asiavirheitä ja blogikirjoituksia voi jatkaa, niin kin jatkan nyt

Toinen joulukuuta 2014 Esko Valtaoja arvostelee Talvivaara-uutisointia lähinnä ympäristökatastrofinäkökulmasta Yliökirjoituksessaan täällä.  Lisäksi hän arvostelee Hesarin lukiorankkauksia ja liputtaa VATT:n arvion puolesta.

6.12.2014  Valokuvaaja Tommi Taipale ja agronomi Ville Korpelainen arvostelevat Valtaojan tavoin Talvivaara-uutisointia TS:n mielipidesivuilla täällä, "Perän mukaan konkurssi olisi voitu välttää muutamilla miljoonilla. Toivoimme, että Perältä olisi kysytty, kuinka konkurssi olisi vältetty pikkurahalla yrityksessä, joka on aina alittanut tuotantotavoitteensa ja tehnyt 1,5 miljardin euron tappiot huiputetuille sijoittajille, konkurssissa kärsineille urakoitsijoille ja veronmaksajille." Myös Valtaojan sanomisia arvostellaan "Onko Talvivaaran ympäristöongelmia vähättelevä Valtaoja huomannut, että ammattikalastus Laakajärvellä on käynyt mahdottomaksi ".

Itse olen sitä mieltä, että Hesarin lukio-rankinglista on oikea ja mittaa juuri sitä, mitä se kertoo mittaavansa, eli pakollisten aineiden puoltoäänien keskiarvoa. VATT:n lähestymistapa on erilainen, se ottaa huomioon monia vuosia ja oppilaiden lähtötasoa. Luulisi VATT:n ottavan huomioon, mitä yksi puoltoääni maksaa. Todellisuudessa ne kaupunkilukiot, jossa puoltoäänien keskiarvo on korkea ovat niitä lukioita, joissa kursseilla on 36-50 opiskelijaa ja opetus on kustannustehokasta. Vaikka arvostan pikkulukioita, niissä kirjoittaa esimerkiksi 25 kokelasta, jokainen ymmärtää, että näissä lukioissa ryhmäkoko ei ole yhtä suuri eli luultavasti yhden lukio-opetustunnin hinta on huomattavasti korkeampi. Koska lukuiot voivat kärsiä opiskelijapulasta, pääsee sinne alhaisella keskiarvolla. Koska keskiarvo on alhainen ja ryhmäkoko on luokkaa 12-25 opiskelu tuottaa tulosta. Parhaissa lukioissa siis voidaan tulla 10:n keskiarvolla sisälle ja opiskellaan 40:n hengen ryhmässä. Miten 10:n keskiarvosta enää parannetaan? Paljonko 40:n hengen ryhmää voidaan VATT:n mielestä enää kasvattaa?

4.8.2015
Esko Valtaoja ottaa osaa monikulttuurisuus -keskusteluun Turun Sanomien kakkossivun kolmnissaan "Monesta kulttuurista yhtä kohti", kuten kommenteissa sanotaan "kiihkottomasti".
KIrjoituksen voi lukea ts.fi:n nettisivuilla TÄÄLLÄ.

28.8.2015
Valtaoja on jäämässä eläkkeelle. Pitää jäähyväisluennon. Valittelee tv-haastattelussa, sitä ettei perustutkimusta tueta riittävästi. Minusta Suomessa on varsin antelias julkinen sektori, ja yliopistojen henkilökunnan palkat on luultavasti aina maksettu.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Minä, Wayne Rooney



Minä, Wayne Rooney on epäilemättä jalkapalloilija Wayne Rooneyn itsensä kirjoittama kirja, mikä minusta on pelkästään etu, sillä se paljastaa Waynen suhteen jalkapalloon, se on jalka pallossa ja pelikentän ruohon tasolla. Rooney ei leiju yläilmoissa paitsi pukkaustilanteissa. Kirjan englanninkielinen nimi on My Decade in the Premier League. Pääpaino on siis Englannin valioliigassa, Manchester Unitedin joukkueessa ja sen kotikentällä Old Traffordilla. Wayne Rooneyn tekemisten ohella Wayne Rooney kertoo Managerin palautteesta. Manageri on eräs kaikkien aikojen menestyksekkäimpiä seurajoukkueluotseja eli  Sir Alex Ferguson, joka on jo jäänyt eläkkeelle ja ManU:n peli on ollut alamaissa. Kaudelle 2014-2015 vaihdettiin valmentajaa legendaarinen Louis vaan Gaal on aloittanut seurassa, alkuun tuli tappioita, mutta otteet ovat parantuneet ja Rooney ja Manu on noussut jo kolmanneksi.

Wayne Rooney on syntynyt Liverpoolissa syksyllä 1985  ja hän debytoi Evertonin valioliigajoukkueessa 2002. Kirja alkaa hänen siirrostaan vielä suurempaan Manchester Unitediin 2004. Vaikka vuosikymmenessä Rooney voitti ManU:ssa neljä liigamestaruutta, ensimmäisen kaudella 2006-2007, Mestarien liigan voiton  ja seurojen MM-turnauksen voiton vuonna 2008, niin arvostettua Englannin FA-Cupia Rooney ei ole saavuttanut kahdesta loppuottelusta huolimatta. MM-kisat Rooneyltä on mennyt huonosti. 2010 nilkkavamman takia. Vasta Brasiliassa 2014 hän teki ensimmäisen MM-maalinsa. MM-kisoista Rooney kommentoi puolivälieräottelua Portugalia vastaan 2006, Englanti hävisi lopulta rankkareilta, mutta Rooney sai jo aiemmin punaisen kortin.

Kirjan mukaan pääpaino on seurajoukkueen menestyksessä ei MM-kisoissa. Minusta Englanti on MM-kisoissa ollut aina alisuorittaja. Joukkueella on väärä taktiikka, huono maalivahti (Joe Hart viime kisoissa), hitaita pelaajia (seuratasolla loistavat mutta jo ikääntyneet Steven Gerrard, John Barnes, ongelmista kärsinyt Paul Gascoigne, yli-ikäinen Frank Lampard). Minusta Gordon Banks oli Englannin viimeinen maailmanluokan maalivahti, Gary Lineker hyökkääjä ja Bobby Charlton keskikenttämies, puolustajista tulee mieleen Terry Butcher ja Bobby Moore. Toisaalta seurajoukkueet maksavat tähdilleen huippupalkkaa, oman sarjan lisäksi on erilaisia cup-kilpailuja ja Mestarien liiga, joten parhaat mehut puristetaan seurajoukkueen hyväksi. Kesäkuussa MM-kisoissa monella on loukkaantumisia ja kuntokäyrä laskussa. Toisaalta jalkapallo on joukkuepeli, joukkue voittaa maailmanmestaruuden ei yksittäinen pelaaja. Minusta MM-kulta on pelaajalle meriitti, mutta monet hyvät pelaajat eivät koskaan pääse edes MM-kisoihin, ovat pienistä maista kuten esim. Jari Litmanen ja Gareth Bale.

Rooneyn ura Manussa alkoi euro-ottelulla Fenerbachia vastaan. Manu voitti 6 - 2 ja Rooney teki hattutempun. Rooney kertoo kulmikkaaseen tapaansa ensimmäisen kauden tapahtumista. Paluu Evertonin kotikentälle oli vihellysten täyttämä. Lopussa tosin hurrausten, sillä ManU sai selkäänsä. Kaksi ensimmäistä kautta ja mestaruuspokaali jäi haaveksi, mutta kaudella 2006-2007 kaikki natsasi. Christiano Ronaldo oli saanut voimaa ja nopeutta MM-kisojen 2006 jälkeen ja ManU:n peli kulki, Rooney saavutti ensimmäisen Valioliigamestaruutensa.

Rooney arvostaa ja kunnioittaa Manageria eli sir Alex Fergusonia, joka tuntee pelaajansa, mutta on äärimmäisen vaativa ja hänen auktoriteettinsa tuntuu olevan suuri. Haukkumisia kutsutaan föönaukseksi, niitä ei kukaan halua, mutta niitä paljon jaellaan. Rooney kävi itse pyytämässä vapaaksi jäänyttä 10-paitaa, jonka saikin. 10-paita on suuren arvostuksen merkki. Rooney kehuu kaikkia muita pelaajia paitsi ei Liverpoolin Luis Suarezia (nyt kaveri siirtyy Barcelonaan, jota edustaa purukilpailukieltonsa jälkeen).

Rooney kertaa pelikavereitaankin. David Beckham ei pelannut Manussa Rooneyn aikana enää, ja Ruudin eli Ruud van Nistelrooyn ura Manussa oli jo lopussa, mutta Christano Ronaldo oli hankittu joukkueeseen, Rooney kehuu Ronaldon asennetta ja maaleja, myös Louis Saha mainitaan hyvänä hyökkääjänä. Itse asiassa pelikoppijuttuja on paljonkin. Rooneyn pääpaino kirjassa on jalkapallo. Teksti on korutonta, mutta tehokasta sopii junioreillekin. Rooney mainitsee monta Manu-ikonia, jopa Eric Cantonan, joka pelasi ensin Leedsissä ja saavutti mestaruuden vuonna 1992, ja pelasi sen jälkeen ManU:ssa ja johdatti joukkueen mestaruuteen tauon jälkeen 1993, 1994, 1996 ja 1997, edellinen mestaruus tuli 1967!

Rooneyn Everton-taustasta johtuu sekin, että Rooney suhde Liverpooliin on nihkeä. Liverpool on yksi Englannin suurseuroista, kun Rooneyn ManU pääsi tasoihin mestaruuksissa, Rooney iloitsi, nyt ManU on mennyt jo ohikin. Nihkeys Liverpooliin kumpuaa Everton-taustasta. Everton on Liverpoolin paikallisvastustaja. Suhde Liverpooliin juontuu tästä pikkupojan viha-rakkaus -suhteesta. Rooney kertoo Liverpoolin Luis Suarezin rasistisesta reaktiosta Patrice Evraa kohtaan. Pelikiellon jälkeen Luis Suarez ei seuraavassa ottelussa kättele Patrice Evraa, tästä on klippejä youtubessa. Minusta Luis Suarez ei pelaa jalkapallon etiketin mukaan. Lisäksi ovat nämä puremiset, jotka eivät kuulu mihinkään urheiluun. Ihmettelen kilpailukieltojen lyhyyttä. Jalkapallossa ei hyväksytä rasismia eikä puremista.

Kivalta ei tunnu myöskään isä-Rooneyn kohtalo Evertonin katsomossa. Isä-Rooney, joka on Evertonin fani niin kuin Waynekin oli, ei voi käydä Everton - ManU -peleissä poikaansa kohdistuvan ivahuutelun vuoksi. Faneilla on pitkä muisti. Wayne kertoo kirjassaan myös debyytistään Evertonissa ja ensimmäisistä maaleista Wrexhamia vastaan. Rooney myöntää olleensa kuumakalle, peliuran alussa ja vieläkin. Rooney kertoo yksittäisistä peleistä myös tyrimisistään, varoituksistaan, ulosajoistaan ja loukkaantumisistaan.

Nöyryyttävin takaisku oli eittämättä liigamestaruuden valuminen paikalliskilpailija Cityn laariin kaudella 2011 - 2012. Manchesterin toinen joukkue City oli saanut aiemmin uudet omistajat ja rahaa alkoi virrata seuraan ja paljon pelaajia ostettiin. Kyseisellä kaudella ManU:n peli ailahteli se voitti kaudella Arsenalin 8 - 2, toisaalta kotikentällä tuli rökäletappio paikallisvastustaja Citylle 1 - 6 ja myöhemmin vieraissa 0-1, City voitti lopulta maalierolla liigamestaruuden, se voitti QPR:n lisäajan maalilla 3-2, vaikka oli tappiolla 1- 2, katsoin tuon ottelun, jännittävä ottelu.
Logo saatu skaannamalla makeispussin siirtotatuoinnista

Kirjan kirjoittamisen jälkeen ManU voitti mestaruuden keväällä 2013 ja City 2014 eli on hallitseva mestari. City ei ole pärjännyt eurokentillä kovinkaan hyvin.

Rooneyn teksti on tiukasti jalkapallossa, peleissä, pukukopissa, ja harjoituksissa. Toisaalta hän kyllä mainitsee otsikoissa olleen hiussiirtonsa. Minusta asiasta on tehty aivan liian suuri numero. Hiukset tai ei tulokset ratkaisevat Puolan Lato ja Charltonin veljekset ovat tästä hieno esimerkki.

Rooney on Valioliigan valiomies, hän on tehnyt yli 170 maalia, ja saavuttanut mestaruuksia siis viisi (yksi kirjan julkaisun jälkeen). Syyskuussa 2015 Rooney on eniten maajoukkuemaaleja tehnyt englantilainen 50 maalia 107:ssa ottelussa, aiempi oli Bobby Charltonilla, joka pelasi myös Manussa, ja oli 1966 maailmanmestari. Manchester United otti liigan kärkipaikan paikalliselta Cityltä 26.9.2015. Rooney teki maalin 3 - 0 voitossa Sunderlandia vastaan oli ilmeisesti ollut 999 minuutin kuiva kausi liigassa.
7.1.17 Wayne Rooney  sivuaa Bobby Charltonon seuraennätystä on tehnyt 249 maalia ManU:n paidassa. ennätyksen sivunnut maali syntyi Readingia vastaan (FA-Cupisssa, ManU voitti 4- 0). Manussa on uusi aika nyt valmentajana on Jose Mourinho (korvasi potkut saaneen Louis van Gaalin), ja seurassa pelavat Zlatan ja Paul Pogba, Juan Mata, mutta myös Wayne Rooney.
21.1.17 Wayne Rooney teki tasoitusmaalin Stokea vastaan vieraissa ja minuutilla 95 eli erotuomarin antamalla lisäajalla. Nyt maaleja ManUssa on 250. Lisää on tullut myöhemmin.
11.5.2017  ManU pääsee Eurooppaliigan finaaliin.
24.5.2017 ManU voittaa Eurooppa liigan finaalissa Ajaxin 2 - 0. Rooney pääsi kentälle lopussa. Rooney on ollut vaihtomiehenä, hän on 32-vuotias, kaksi vuotta sopimusta jäljellä.
9.7.2017 Rooney siirtyy kasvattiseuraansa Evertoniin, jossa pelasi 2002-2004 tehden 17 maalia. Maali 18 syntyi palluottelussa Stokea vastaan 12.8.2017, Everton voitti 1 - 0.

Minä, Wayne Rooney on äärimmäisen hyvä yksinkertainen kirja. Kuten Rooney kirjoittaa "jalkapalloilijat ovat sisimmässään pieniä lapsia".

Yllä oleva teksti  ja arvostelu perustuvat pokkariin Wayne: Rooney: Minä Wayne Rooney, Miverva 2014, kääntänyt Juhani Nieminen. Osa tiedoista on "omiani", eikä ole kirjassa.


tiistai 1. heinäkuuta 2014

Tour de France 2014: Nibalin näytöstä

Tour de France 2014 -postaus on valmis. Alla etapit ja tapahtumat. Tour 2016 tulee TÄNNE ja 2015 tuli TÄNNE.

Kisa ajettiin 5.7. - 25.7.2014

Kisa kulki Astanan Vincenzo Nibalin nuotein. Petert Sagan voitti vihreän paidan. Ennakkosuosikeista keskeyttivät kaatumisten vuoksi SKY:n Chris Froome, käsi poikki ja Tinkoff-Saxon  Alberto Contador murtuma polven seutuvilla. Kiritykki Cavendish kaatui avajaispäivänä ja keskeytti. Nibali on voittanut jo Giron ja Vueltan ja nyt siis Tourin. Jos Le Tour 2014  oli Nibalin näytöstä, ja kun kirikilpailukin ratkesi alkuvaiheessa Saganin eduksi, niin vuoristopaidasta sen sijaan taisteltiin viimeisen vuoristoetapin maaliin saakka Rafal Majka oli lopulta vahvin vuorilla. Nuorista notkein ja sitkein oli Thibault Pinot.  Viimeisen kirin vei Marcel Kittel, Kittelille neljäs etappivoitto Tourilla, Nibalilla  oli myös neljä etappivoittoa.

Tour de France  eli pyöräilyn Ranskan ympäriajo on suurin etappikilpailu,  Eurosportilla oli suora lähetys joka päivä kilpailusta. minkä ruudusta rajattu kuva on ylhäällä.

Tähän keräsin ennakkotunnelmia 1.7.2014
Le Tourin viralliset sivut ovat täällä, mistä näitä tietoja olen poiminut kuten alan lehdestä. Sieltä näet esittelyt, tallit ja profiilit, lisäksi online -seuranta, tilastoja.

Britti ja SKY:n Chris Froome puolusti 2013 voittoa, mutta mursi kätensä ja keskeytti viidennellä etapilla, Bradley Wiggins Tourin voittaja 2012 ei osallistunut eikä Movistarin Nairo Quintana viime vuoden kakkonen, joka voitti Giron 2014. Vuoden 2011 voittaja Cadel Evans oli Girossa 2014 sangen jäykkä eikä myöskään osallistunut. Espanjan Alberto Contador voitti Tourin 2007 ja 2009 sekä Vueltan 2008 ja 2012, Contador keskeytti kaaduttuaan etapilla 10. Vincenzo Nibali on aina ennakkosuosikki, ja juuri Tourin voitto puuttui, Giron voitto oli vuodelta 2013 ja Vueltan voitto oli vuodelta 2010.
Kiritykki Mark Cavendish pyöräili Omega Pharma -tallissa, ja oli vihreänpaidan kilpailun yksi voittajasuosikeista. Cavendish  kaatui ja keskeytti heti ensimmäisellä etapilla. Peter Sagankin on mukana Cannondalessa ja voitti vihreän paidan ilman ensimmäistäkään etappivoittoa.

Talleissa on yhdeksän ajajaa. Kiinnostavin oli ehkä brittiläinen Team Sky, mutta myös amerikkalainen Garmin Sharp oli kiinnostava, sillä toinen ”managereista” on Charly Wegelius, jonka isä on suomalainen. Trek Factory Racing oli myös amerikkalainen. Ranskalaisia talleja olivat AG2R la Mondiale, Bretagne – Seche Environment, FDJ.fr, Cofidis, Solutions Credits sekä Team Europcar.  Astana on Kazakhstanista ja Australiasta on Orica Greenedge.  Hollannista oli kaksi tallia: BelkinPro Cycling Team sekä Team Giant-Shimano. Italiasta oli Cannondale sekä Lampre – Merida. Espanjalainen oli Movistar Team, sveitsiläinen oli Iam Cycling. Venäjältä oli kaksi tallia Katusha Team ja Tinkoff – Saxo samoin Belgista oli kaksi tallia: Lotto – Belisol ja Omega Pharma Quick Step Cycling Team. Saksalainen on Team Netapp – Endura. (Viralliset esittelyt  olivat Le Tourin -sivuilla linkki ylhäällä).

Tourin reitin kokonaispituus oli 3664 km 21 etappia, joista 6 oli raatelevaa vuorietappia, 5 oli mäkistä, ja yhdeksän tasamaaetappia vain yksi henkilökohtainen aika-ajo. Englannissa oli paikkakuntina mm. Leeds, York ja Sheffield. Reitti lähti Leedsistä etelään ja Ranskassa ajettiin itäosia kohti etelää. Tasamaaetapitkin olivat hankalia, ajettiin kapeilla teillä, pyörä- tai rengasrikko voi olla kohtalokas, sillä huoltoa ei ollut ehkä heti saatavilla.

Minulle Tour on se iso pyöräilykilpailu, jota olen seurannut 1990-luvun alusta saakka, en joka lähetystä enkä koko ajan, mutta joka vuosi olen jokaista etappia katsonut enemmän tai vähemmän.

ETAPIT, TAPAHTUMAT PÄIVITTÄIN
1. Lauantai 5.7.2014 Leeds - Harrogate 190,5 km, avausetappi
Etappivoittaja: Marcel Kittel, Saksa Giant-Shimano
Keltainen paita: Marcel Kittel,Saksa Giant-Shimano
Kiripaita: Kittel ja Sagan tasapistein, paita on kolmannella eli Bryan Coquardilla.
Vuoristo-paita: Jens Voigt
Valkoinen paita: Sagan
Tapahtumia: Prinssi William ja Kate käynnistävät kilpailun (tulevat olemaan maalissakin). Ensimmäinen irtiotto, Buttertubsin huipulla on ensimmäisenä Trekin Jens Voigt, hän saa pallopaidan. Yorkshiren maasto varsin mäkistä. Voigt ajettu kiinni, kun jäljellä on noin 60 km.
Loppukirissä Mark Cavendish nojaa ja kaatuu ja Tour jäänee kesken, solisluu poikki? Cancellaran aikainen loppuveto ei riitä ja Marcel Kittel voittaa ennen Peter Sagania. Loppuaika 4:44.

2. Sunnuntai 6.7.2014 York - Sheffield 201 km
Etappivoittaja: Vincenzo Nibali, Italia ja Astana
Keltainen paita: Vincenzo Nibali, Italia ja Astana
Kiripaita: Peter Sagan, Slovakia, Cannondale
Vuoristo-paita: Cyril Lemoine, Ranska Cofidis
Valkoinen paita: Sagan,Slovakia, Cannondale
Tapahtumia: Rauhallisesti ajetaan,seitsemän hengen  irtiotto Kadri vie välikirin, kolari tai joukkokaatuminen tapahtui. Lopussa huippumiehet irti ja Astanan italialainen Nibali voitti ja saa keltaisen paidan yli kilometrin loppukirillä. Kittelillä epäonnea, tulee jälkijoukoissa maaliin.

3. Maanantai 7.7.2014 Cambridge - Lontoo 155 km
Etappivoittaja: Marcel Kittel, Saksa ja Giant-Shimano
Keltainen paita: Vincenzo Nibali, Italia ja Astana
Kiripaita: Peter Sagan, Slovakia ja Cannondale
Vuoristo-paita: Cyril Lemoine, Ranska ja Cofidis
Valkoinen paita: Peter Sagan, Slovakia ja Cannondale
Tapahtumia: Irtiotto kun 64 km on jäljellä etua on 3:47 (Barta ja Bideau), eli luultavasti ajetaan kiinni. 30 km maalista Andy Schleck kaatuu (ei irtiotossa, jolla 2 minuutin kaula). Loppuetappi ajetaan Lontoossa, ja on saatu ihailla Big Beniä ja Cityä. Irtiottoa ollaan ajamassa kiinni 14,5 km jäljellä, alkaa sataa vettä. Marcel Kittel voitti suvereenisti kirin, toinen etappivoitto, Sagan toinen Renshaw kolmas. Noin kilometri ennen maalia joukko pyöräilijöitä kaatui, kaarteet ovat liukkaita sateen vuoksi.
Selostaja Peter Selin herkistyi (kuten minäkin) ensimmäinen Suomen lippu katsomossa.

4. Tiistai 8.7.2014 Le Touquet-Paris-Plage Lille Metropole 163,5 km
Etappivoittaja: Marcel Kittel,Saksa ja Giant-Shimano
Keltainen paita: Vincenzo Nibali
Kiripaita: 1. Peter Sagan 158 p, 2. Marcel Kittel 135 p
Vuoristo-paita: Lemoine 6 p, Kadri 5 p.
Valkoinen paita: Peter Sagan
Tapahtumia: Tour on siirtynyt Ranskaan. Andy Schleck on jättänyt Tourin kesken. Etapin alettua ja johtoauton lähdettyä numero 1 Christopher Froome kaatuu toisen ajajan horjahtaessa. Froomelle jää kaksi apuajajaa ja viiden hengen voimin kiskotaan eroa kiinni, onneksi noin 157 km:a on jäljellä. Froomen teryleenit ovat rikki kuten ihokin, jota paikkailtiin. Kahden miehen irtiotto, joista toinen on ranskalainen Europcarin Thomas Voeckler, "Thoma" on piristysruiske, joka vuosi kaveri on irtiotoissa mukana, toinen on Cofidiksesta eli espanjalainen Maté, kaverin intressinä voi olla napsia mäkipisteitä, jotta tiimikaveri Lemoine pitää pallopaitansa. Loppu  ajetaan kaupungissa, ja Kittel voittaa loppukirissä Kristoffin, Sagan on neljäs. Nibali jatkaa keltapaidassa.

5. Keskiviikko 9.7.2014 Ypres - Arenberg Porte du Hainaut 152, 5 km, mukulakiveä luvassa ja rengasrikkoja, lisäksi satoi reittiä oli lyhennetty, ilmoitettu pituus oli 155,5 km
Etappivoittaja: Lars Boom, Hollanti ja Belkin tallista
Keltainen paita: Vincenzo Nibali
Kiripaita: Peter Sagan
Vuoristo-paita: Cyril Lemoine
Valkoinen paita: Sagan johtaa, paita toisena olevalla Kwiatkowksilla
Tapahtumia: Heti alussa noin kymmenen ajajan irtiotto, missä mukana mm. Tony Martin ja Cofidiksen Rein Taaramäe. Sataa. Puolustava mestari Chris Frome kaatuu (taas) vetisissä olosuhteissa nyt oikealle puolelle. Rannekin on kipeä, joten mitä tästä nyt tulee, on runsaan minuutin pääjoukosta, SKY-tallin apuajajat tulevat "alas". C. Selin pelkää, että tämä vaikuttaa jo nukkumiseen, kun iho on asvaltti-ihottumalla. Dramatiikkaa Froome kaatuu myöhemmin, eikä jatka vaan keskeytti (ilmeni että ranne on murtunut ja käsi poikki).  Nibali pitää keltapaidan, Sagan vihreän paidan. Hollantilainen Lars Boom voitti. Kaveri oli varsin kurainen, mutta varmasti onnellinen maaliin tullessaan. Etappi oli minusta huono ja huonosti suunniteltu. Contador putosi muutamalla minuutilla (2,37)  Nibalista.

6. Torstai 10.7.2014 Arras - Reims 194 km
Etappivoittaja: Andrei Greipel, Saksa ja Lotto ja Pelisol.
Keltainen paita: Nibali
Kiripaita: Sagan
Vuoristo-paita: Lemoine
Valkoinen paita: Sagan
Tapahtumia: Sagan on kaatunut, mutta oli etapilla viides. Marcel Kittel hyytyi ennen loppukiriä, mutta saksalainen Andrei Greipel voitti, Kristoff oli toinen. Nibali ja Contador olivat kiriporukassa. Contador ohjeisti apu-ajajaansa kovassa tuulessa. Ennen loppua veto oli varsin kovaa. Nibalin apuajajalla Astanasta jollain oli pitkät ajohousut, en ole ennen nähnyt.

7. Perjantai 11.7.2014 Epernay - Nancy 234,5 km tasamaa-etappi, toiseksi pisin etappi
Etappivoittaja: Matteo Trentin, Italia ja Omega Pharma Quick Step.
Keltainen paita: Nibali
Kiripaita: Sagan
Vuoristo-paita: Lemoine
Valkoinen paita: Sagan
Tapahtumia: Irtiotto, josta ensin Edet ottaa irti, sitten  Elminger (joka oli nopein välikirissä) ja Huzarski, 37 km jäljellä joten irtiotto ajetaan kiinni. sillä jäljellä ovat  kaksi neloskategorian mäkeä ja mäkipisteet. Sagan oli lopussa irti, mutta hänet ja van Avermaet ajettiin kiinni. Sagan näytti ajavan voittoon, mutta Matteo Trentin voitti. Loppukirissä kaatuiltiin, kuten taas muutenkin. BMG:n Tejay van Gardenen  jäi lisää, koska  kaatui ja  ilmeisesti pyörä oli hajonnut. 

8. Lauantai 12.7.2014 Tomblaine - Gérardmer La Mauselaine 161 km, lopussa kolme mäkeä eli kategoriat 2,2 ja 3.
Etappivoittaja: Blel Kadri Ranska ja AG2R la Mondiale
Keltainen paita: Nibali
Kiripaita: Sagan
Vuoristo-paita: Blel Kadri
Valkoinen paita: Michal Kwiatkowski, Puola ja Omega Pharma Quick Step
Tapahtumia: Vajaat sata kilometriä jäljellä ja viiden hengen irtiottoporukka (Chavanel, Terpstra, Yates, Kadri ja Petit) johtaa yli kymmenellä minuutilla. Irtiotto kestää enää kolme mäkeä jäljellä, sataa vettä. Viimeinen seinä ja Kadri on yksin kärjessä, sitten on Chavanel ja Yates, ja pääjoukko on noin 4 minuutin päässä. Kadri saa mäkipaidan. Blel Kadri voittaa etapin, ensimmäinen ranskalais voittaja 2014 Tourilla. Contador oli toinen ennen Nibalia. Contador on yhteistilanteessa kuudes 2,34 jäljessä. Sagan putosi yhteiskilpailussa rajusti, Kwiatkowski saa valkoisen paidan. Sagan on etapilla vasta 138:s ja on yhteiskilpailussa vasta 38, toisaalta nyt kaveri voi keskittyä rauhassa vihreän paidan ja puuttuvan etappivoiton metsästykseen.

9. Sunnuntai 13.7.2014, Gerardmer - Mulhouse 170 km, Etapilla on nousuja ja laskuja
Etappivoittaja: Tony Martin 
Keltainen paita: Tony Gallopin Ranska ja Lotto Belisol
Kiripaita: Peter Sagan
Vuoristo-paita: Tony Martin Omega Pharma Quick Step
Valkoinen paita: Michal Kwiatkowski
Tapahtumia: Mäkinen etappi, ei sada. Noin 100 km maaliin ja kärjessä ovat De Marchi, joka voitti mäkikirin ja Tony Martin. Rolandin porukka on seuraavana, pääjoukko on noin 3 minuutin päässä. Etapinaikana alkoi sataa. Tony Martin yksin karkuteillä, pääjoukko  jäljessä 7 minuuttia ja Greipeliin jo 15 minuuttia. Tony Martin saa mäkipaidan. Lotto Belisolin Tony Gallopin on saamassa keltaisen paidan virtuaalissti johtaa 1,39 Nibalia. Tony Martin voittaa, Gallopin tulee noin kolme minuuttia jäljessä olevassa ryhmässä.

10. Maanantai 14.7.2014 Mulhouse - La Planche des Belles Filles 161,5 km, nousuja ja laskuja. Ranskan kansallispäivä.
Etappivoittaja: Vincenzo Nibali
Keltainen paita: Vincenzo Nibali
Kiripaita: Peter Sagan
Vuoristo-paita: Joaquim Rodriquez
Valkoinen paita: Romain Bardet AG2R la Mondiale
Tapahtumia:  Ranskan kansallispäivänä keltainen paita on ranskalainen Tony Gallopinilla. Etapin alussa sataa, Thomas Voecler ja Joaquim Rodriques ovat irti, toisessa porukassa on Tony Martin. Alberto Contador kaatuu alamäessä ja häntä hoidetaan tosi pitkään. Myös Tiago Machado oli tien sivussa eri kohdassa. Kwiatkowski, jolla on valkopaita on myös irtiottoporukassa, hänellä on virtuaalikeltapaita. Mäkipisteitä Rodriquez napsii taas 10, seuraavat 8 pistettä menevät taas Voecklerille ja seuraavat Tony Martinille. Contadorilla on pari apuajajaa hän on kärjestä 7 minuuttia ja pääjoukosta 3 minuuttia. Contador ajaa huoltoautolle ja keskeyttää. Mäkikirikilpailu etenee Joaquim Rodriquez on taas ykkönen ja saa 5 p lisää, Voeckler 3 p. Vaikka Martin saa 2 pistettä, on paita lähdössä, sillä Rodriquezilla on jo 39 pistettä, Voecklerillä 32 p, ja Martinilla "vain" 26 p, mutta kolme mäkeä jäljellä 3-,1- ja 1-kategoria, jonka huipulla on maali.  Ensin hyytyy Martin, sitten Voecler, Kwiatkowski, joka on ollut kärkikahinoissa menettää valkoisen paidan ja sitten Rodriques. Nibali iskee 2,6 km ennen maalia ja voittaa etapin sekä keltaisen paidan. Tony Martin palkittiin yritteliäimpänä pyöräilijänä veto tallikaveriaan Kwiatkowskia, tosin turhaan, mutta sisukkaasti.

Tiistai 15.7.2014 Vapaapäivä
Richie Porte SKY-tallista on toinen eli Bradley Wigginsin olisi ehkä kannattanut ajaa Tour. Valverde Movistarista on kolmantena. Contadorin sääriluu on ilmeisesti murtunut. Fabian Cancellara keskeyttää, nimi oli siis enne "cancel".

11. Keskiviikko 16.7.2014 Besancon - Oyonnax 187,5 km, kiharainen etappi, kolme 3-kategorian nousua ja yksi nelonen, maali alamäen jälkeen. Reitillä 300 metriä kokonaisnousua sillä lähtö on 230 m:ä ja maali 530 m:ä merenpinnasta, mutta ylös alas mennään.
Etappivoittaja: Tony Gallopin Ranska ja Lotto Belisol
Keltainen paita: Vincenzo Nibali
Kiripaita: Peter Sagan
Vuoristo-paita: Joaquim Rodriquez
Valkoinen paita: Romain Bardet AG2R la Mondiale
Tapahtumia: Ensimmäinen välikiri lähestyy ja kolmikko Elminger, Lemoine ja Delaplace ovat 4,26 karkumatakalla. Lemoinella oli alkuun vuoristopaita. Nyt Rodriguez johtaa 51 pisteellä ja seuraava Voeckler on 17pisteen päässä. Välikiristä Lemoine saa 20 p, Elminger 17 p, pääjoukosta ehtii ensimmäiseksi Greipel 13 p, Kittel 11 p, Sagan ei yritä kiriä ja saa vain 5 p. Viisitoista ensimmäistä saavat pisteitä. Menin itse urheilemaan, mutta Tony Gallopin voitti etapin uusintalähetyksestä selvisi, että Gallopin oli irti, ajettiin kiinni, ja lähti uudestaan irti ja irtosi vielä porukasta, missä oli Peter Sagankin. Sagan ei lähtenyt mukaan ja jäi yhdeksänneksi. Paitatilanne ei muuttunut.

12. Torstai 17.7.2014 Bourg en Bresse - Saint Etienne 185,5 km mäkinen etappi
Etappivoittaja: Kristoff
Keltainen paita: Nibali
Kiripaita: Sagan
Vuoristo-paita: Rodriquez
Valkoinen paita: Bardet
Tapahtumia: Irtiotto, joka vie ensimmäisen välikirin, Vachon saa 20 pistettä, pääjoukkotulee myöhemmin, Kittel saa 10 p, ja Sagan 5 p. Mäet vasta edessä, ja huomenna on raskas etappi. Kristoff voittaa etapin Sagan on toinen ja johtaa ylivoimaisesti vihreän paidan kilpailua. HC-mäelläkin Rodriquez on ensimmäinen (saa 5000 euroa?), nyt johtanee mäkikilpailua.

13. Perjantai 18.7.2014 Saint Etienne -  Champrousse 197,5 km, maali 1730 metrin korkeudessa maaliin nousua
Etappivoittaja: Nibali
Keltainen paita: Nibali
Kiripaita: Sagan
Vuoristo-paita: Rodriquez
Valkoinen paita: Bardet
Tapahtumia: Suunta on kohti Alppeja. Aluksi oli nyppylä, josta Visconti sai kaksi mäkipistettä, Kadri yhden. Hento irtiotto ajaa vajaan parin minuutin johdon turvin ohi kauniin auringonkukkapellon ja muhkean padon. Noin 60 km jäljellä ja ensin on jyrkkä ykköskategorian mäki, lasku, välikiri ja vielä pidempi jyrkkä seinä HC-kategorian mäki, jonka huipulla on maali. Viimeisessä nousussa Nibali siirtyy johtoon. Kärjessä olleet Majka ja König jaksavat maaliin asti, ja häviävät muutama sata metriä Nibalille, joka vahvisti  johtoa, Valverde nousi toiseksi. Nibali johtaa myös mäkikirikilpailua, paita pysyy Rodriquezilla, jolla on 53 pistettä. Nibalilla on 70 pistettä. Sagan johtaa kirikilpailua ylivoimaisesti. Bardet niukasti valkoista paitaa, Pinot on 16 sekuntia perässä.

14. Lauantai 19.7.2014 Grenoble - Risoul 177 km, kolme nousua
Etappivoittaja: Rafal Majka, Puola ja Tinkoff-Saxo
Keltainen paita: Vincenzo Nibali
Kiripaita: Peter Sagan
Vuoristo-paitaMajka ja Rodriquez tasapisteissä 88 p, Nibalilla 86 p.
Valkoinen paita: Romain Bardet
Tapahtumia: Rodriquez haluaa pilkkupaidan takaisin kerää mäkipisteitä, joita tänään jaossa mäkiä 1, HC ja 1 sekä välikiri. Monen ajajan irtiotto vajaan kolmen minuutin karussa, Rodriquez kyttää mäkipisteitä, on nyt johdossa pisteissä ennen viimeistä mäkeä. Viimeisessä mäessä Majka ja De Marchi johdossa, Rodriquez kolmantena, Nibali 47 sekuntia perässä, 6 km jäljellä. Majka yksin johdossa, Rodriquez sippaa, Nibali yrittää päästä kakkoseksi ja pääseekin, Tinkoff-Saxon Majka voittaa, ja saanee mäkipaidan, koska voitti etapin, on tasapisteissä Rodriquezin kanssa.

15. Sunnuntai 20.7.2014 Tallard - Nimes 222 km, helppo etappi, joskin pitkä laskuvoittoinen
Etappivoittaja:  Alexander Kristoff
Keltainen paita: Vincenzo Nibali
Kiripaita: Peter Sagan
Vuoristo-paita: Rodriquez merkitty ykköseksi, Majkalla myös 88 pistettä.
Valkoinen paita: Romain Bardet
Tapahtumia: Etapin alussa Elminger ja Jack Bauer ovat seitsemän ja puolen minuutin irtiotossa. Välikirin vie Elmiger. Vetohalut tai voimat  loppuivat ja traagisinta juuri ennen loppua alle 100 metriä maalista. Juna meni ohi ja Jack Bauer Uudesta Seelannista jäi sijalle kymmenen, Bauerin kilpailunumero on 93 ei 24. Elminger jäi vieläkin kauemmas, mutta valittiin yritteliäimmäksi pyöräilijäksi. Sagan tuli kolmanneksi, vihreä paita on hänen, jos Pariisiin asti selviää. Etapin voitti ja päivän sankari oli siis norjalainen Alexander Kristoff Team Katushasta.

Maanantai 21.7.2014 Vapaapäivä 2
Mukana kisassa on muuten kiinalainen pyöräilijä Ji Cheng, vuonna 1987 syntynyt reipas pyöräilijä kaveri on apuajajana tehnyt vetotyötä, sijaluku on 171. Suomen lippuja on ollut paljon, puuttuu vain suomalainen ajaja.


16. Tiistai 22.7.2014  Carcassone - Bagneres de Luchon, vaikka etappi on pitkä 237,5 km, kiivetään 1755 metrin korkeuteen.
Etappivoittaja: Michael Rogers, Australia ja Tinkoff-Saxo -talli
Keltainen paita: Vincenzo Nibali, Italia ja Astana-talli
Kiripaita: Peter Sagan, Slovakia ja  Cannondale-talli
Vuoristo-paita: Rafael Majka, Puola ja Tinkoff-Saxo -talli
Valkoinen paita: Thibaut Pinot, Ranska ja FDJ.FR-talli
Tapahtumia: Alkuvaiheessa isohko irtiotto yli yhdeksän minuutin päässä, irtiotto karisee, HC-mäen jälkeiseen laskuun lähtevät ensin Serpa, Voeckler ja Rogers, sitten on irtiotosta pudonneita ajajia noin 10 sekunnin päässä Gautier ja Kiryienka. Pääjoukko on 9 minuutin päässä vielä nousussa. Michael Rogers Tinkoff-Saxosta voittaa hurjan laskunsa ansiosta etapin, Voeckler kirii kakkoseksi. Valverde yrittää karistaa Nibalia, ei onnistu. Majka saa yhden pisteen turvin mäkipaidan. Valkoiseen paitaan pukeutuu Thibaut Pinot.

17. Keskiviikko 23.7.2014 Saint Gaudens - Saint Lary Pla d'Adet 124,5 km lyhin etappi, mutta sisältää neljä raatelevaa nousua
Etappivoittaja: Rafal Majka
Keltainen paita: Vincenzo Nibali
Kiripaita: Peter Sagan
Vuoristo-paita: Rafal Majka
Valkoinen paita: Thibaut Pinot
Tapahtumia: Välikiri on takana, ja hento irtiotto (52 sekuntia) , edessä on mäet 1,1,1 ja HC-kategorioin.  Irtiottoon menevät mukaan myös pallopaidan metsästäjät Majka ja Rodriquez.
Rodriquez valloittaa huipun ensimmäisenä ja saa 10 p ja "virtuaalisen mäkipaidan", mutta ei oikeaa, sillä Rafal Majka voittaa etapin ja suurimmat mäkipisteet ja kunnian toisesta etappivoitosta, ja on siis pallopaidan kilpailun kärjessä. Nibali kasvatti eroa Valverdeen pukeutuu keltaiseen. Tinkoff-Saxolla menee hyvin toinen etappi voitto peräkkäin.

18. Torstai 24.7.2014 Pau - Hautacam 145,5 km, nousua luvassa ensin noustaan  Col du Tournaletille 2115 metrin korkeuteen lasketaan alas ja maali 1520 metrin korkeudessa Hautacamilla.
Etappivoittaja: Vincenzo Nibali
Keltainen paita: Vincenzo Nibali
Kiripaita: Peter Sagan
Vuoristo-paita: Rafal Majka
Valkoinen paita: Thibaut Pinot
Tapahtumia: Iso irtiotto runsaan parin minuutin erolla. Välikirin (20 p) vei Coquard ja pienten nyppylien 2 p menivät Boomille ja Huzarskille, mutta isoimmat nousut ovat lopussa. Voeckler on taas irtiotossa. Tilanne kehittyy ensimmäisessä HC-mäessä Nieve ja Kadri on irti, Nieve tuntuu heistä vahvimmalta, sen jälkeen on seuraajia, pääjoukko on 4 minuutin päässä, Nieve teki työt Kadri vei mäkipisteet ja rahat, varsin tyypillistä pyöräilyssä. Alamäessä Nieve halkoo taas tuulta. Viimeisessä nousussa Nibali vastaa irtiottoon ja vetää miltei 10 km yksin ja voittaa. Pinot on kakkonen ja pallopaitakilpailun voittaja Majka kolmonen.

19. Perjantai 25.7.2014, Maubourguet Pays du Val d'Adour - Bergerac 208 km
Etappivoittaja: Ramunas  Navardauskas, Liettua ja Garmin-Sharp
Keltainen paita: Nibali
Kiripaita: Sagan
Vuoristo-paita: Majka
Valkoinen paita: T. Pinot
Tapahtumia: Irtiotto, jossa mm. Taaramae ja Elminger. Etapilla on välikiri ja neloskategorian nyppylä. Tuuli yltyy noin 5,5 m/s ilmeisesti sivumyötäinen? Alkaa sataa. Irtiotto sulaa, mutta Liettuan ja Garminin Navardauskas lähtee irti ja voittaa sateessa. Voitto oli ansaittu, mutta sitä edesauttoi pääjoukon kolari noin kolme kilometriä ennen maalia. Paitatilanne ei muuttunut. Minusta Navardauskasin tallikaveri Jack "ei-24 " Bauer, melkein etappivoittaja", yritti himmailla vauhtia pääjoukossa. Navardauskas on sijoittunut kolmesti kymmenen joukkoon, hän on kirimies, sillä sijoitus yleiskilpailussa on 144 ennen tätä etappia. Kirikilpailussa sijoitus on ollut 13:s, nyt 9:s.

20. Lauantai 26.7.2014, Bergerac -Périgueux 54 km:n henkilökohtainen aika-ajo, mäkinen korkein kohta tosin vain 212 m
Etappivoittaja: Tony Martin
Keltainen paita: Vincenzo Nibali
Kiripaita: Peter Sagan
Vuoristo-paita: Rafal Majka
Valkoinen paita: Thibaut Pinot
Tapahtumia: Aika-ajoilma on kaunis, tie on kuiva.
Tony Martin aika-ajon johdossa ajalla 1:06:21, Martin oli ennakkosuosikki. Ajajat ajavat käänteisessä paremmuusjärjestyksessä yhteiskilpailutilanteen mukaan. Nibali on 39 km:n kohdalla jäänyt Martinista 1,22 ja on neljäs kuten lopputuloksissakin miltei 2 minuuttia Martinista. Nibali kasvatti kuitenkin johtoaan. Saksalainen Martin voitti etapin. Ag2r-La Mondiale on voittamassa tallien kisan

21.7 Sunnuntai 27.7.2014 Évry - Paris Champs-Élysée 137,5 km.
Etappivoittaja: Marcel Kittel
Keltainen paita: Vincenzo Nibali
Kiripaita: Peter Sagan
Vuoristo-paita: Rafal Majka
Valkoinen paita: Thibaut Pinot
Tallikilpailu: Ag2r-La Mondiale
Tapahtumia: Etappi on edennyt Pariisin keskustaan ja alle 40 km ruutulippuun. Pieniä irtiottoja on ilmassa mutta kaikki jää loppukirin varaan, jossa Marcel Kittel on vahvin, toiseksi jää Kristoff.

Lopputulokset
1. Vincenzo Nibali, Italia, Astana: 89 h 59 min ja 06 s
2. Jean-Christophe Peraud, Ranska, Ag2r-La Mondiale + 7,37
3. Thibaut Pinot, Ranska, FDJ FR  + 8,15
Nibali pääsi alle 90 tunnin, muut eivät.

Vihreä paita
1. Peter Sagan, Slovakia, Cannondale 431 pistettä
2. Alexander Kristoff, Norja, Team Catusha 282 p
3. Bryan Coquard, Ranska, Europcar 271 p
Sagan oli ylivoimainen, mutta etappivoittoa ei tullut

Pallopaita
1. Rafal Majka, Puola, Tinkoff-Saxo 181 p
2. Vincenzo Nibali, Italia, Astana 168 p
3. Joaquim Rodriquez, Espanja, Team Katusha 121 p

Valkoinen paita alle 25-vuotiaat
1. Thibaut Pinot, Ranska, FDJ FR  90 h 7 min 21 s
2. Romain Bardet, Ranska, Ag2r-La Mondiale  + 3 11
3. Michal Kwiatkowski, Puola, Omega-Pharma 1 h 13 min 40 s
Pinot ja Bardet olivat ylivoimaisia

Tallikisa
1. Ag2r-La Mondiale 270 tuntia 27 minuuttia ja 2 sekuntia
2. Belkin Pro Cycle +34 min 46 s
3. Movistar + 1 h 6 min 10 s

Eurosportin suorat lähetykset olivat loistavia. Kiitos järjestäjät, tallit, ajajat, Eurosport ja selostajat Peter ja Christian Selin. Peter Selinin kielitaitoa myös ihailenm hän simultaanikääntää italian, espanjan ja ranskan kielestä, englantia vähemmän, mutta sitä osaan itse enemmän.

Vueltaa 2014 on olen seurannut täällä.