perjantai 23. toukokuuta 2014

Lukioiden rankkaus 2014 alkoi

Turun ykkönen oli keväällä 2014 Puolalanmäen lukio, mutta Espoon Etelä-Tapiolan lukio ylsi parhaaseen ylioppilastulokseen pakollisissa aineissa koko Suomessa. Etelä-Tapiola oli ykkönen myös 2015, Luostarivuori oli Turun ykkönen, juttu täällä.

Tiedon ehti Iltalehti ensin kertoa ja julkaisi koko tilastonkin. Tiedot ovat tämän päivän 24.5.2014 Iltalehden paperi- ja digilehdessä ja Ylen webbisivuilla täällä.

Etelä-Tapiolan lukiossa kirjoitti keväällä 2014 ylioppilaaksi 120 kokelasta puoltoäänten keskiarvolla 23,6. Ranking-listan ykkönen keväällä 2013 oli Helsingin Ressu, jonka lukion pakollisten puoltoäänien keskiarvo oli 23,87 ja tänä  vuonna tulos oli 23,17, kirjoittajia oli 137.

Turun ykkönen oli tänä vuonna 2014 Puolalanmäen lukio keskiarvolla 21,26 viime vuonna keskiarvo oli 20,57. Luostarivuori jäi taakse keskiarvolla 21,02, kun 2013 keskiarvo oli vielä oli 22,07. Luostarivuori tippui sijalta 5 kärkikymmenikön ulkopuolelle sijalle 11, Puolala oli vuonna 2014 sijalla 10. Klassikon lukion kirjoittajien määrä tuplaantui lukioyhdistysten vuoksi ja sijoitus romahti sijalta 13. alaspäin. Nyt keskiarvo oli 18.78. Turun normaalikoulu nosti asemiaan. TSYK pysyi suunnilleen ennallaan. Katedralskolan i Åbo saavutti vuosi sitten keskiarvon 20,03 nyt liu'uttiin hieman alaspäin alle 20:n. Tässä ylen aineistosta exceliin poimitut ja järjestetyt Turun ja lähialueen lukiot:
sija Lukio yot ka
10  Puolalanmäen lukio 137 21,26
11  Luostarivuoren lukio 108 21,02
36 Katedralskolan i Åbo 87 19,23
38  Pargas svenska gymnasium 53 19,09
41 Turun normaalikoulu 54 19,02
55  Turun klassillinen lukio 197 18,78
68  Naantalin lukio 117 18,49
132 Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio 200 17,8
140 Paimion lukio 60 17,75
165  Raision lukio 154 17,51
177  Turun lyseon lukio 96 17,4
234  Kerttulin lukio 143 16,98
313  Kaarinan lukio 123 16,22


Turun iltalukio oli viime vuonna sijalla 410 keskiarvolla 15,07, nyt oli valahdettu alle 15:n puoltoäänen. Sija oli 414 (eri listoissa on eri sijalukuja). Lakin saaneita on paljon yli 100, sillä pääosin Turun ammatti-instituutin kaksoistutkintolaiset kirjoittavat Turun iltalukiossa. Näitä opiskelijoita on ollut läpipäässeistä noin 50% ehkä ylikin. Turun iltalukiosta valmistuu keväisin yli 100 ylioppilasta.

Tässä aikuis-ja iltalukiot, joissa yli 100 ylioppilasta
228  Keravan lukio ja aikuislukio 155 17,01
272  Eiran aikuislukio 163 16,55
364 Tampereen aikuislukio 166 15,61
389  Oulun aikuislukio 133 15,11
394 Espoon aikuislukio 125 15,01
412  Turun iltalukio 115 14,63
442 Linnankosken lukio, aikuislinja 25 12,28

Lukioita lienee ollut nyt ranking-listalla vähemmän kuin viime vuonna ylen listalla "vain" 442. Linnakosken lukio, jossa ylioppilaita valmistui 25 oli peränpitäjä. Aikuislukion tarkoitus ei ole leipoa laudaturin ylioppilaita vaan mahdollistaa ylioppilaskirjoitukset aikuisille.

Puoltoääniä saa laudaturista 7, eximiasta 6, magnasta 5, cum laudesta 4, lubenterista 3, ja approbaturista 2. ABBA:n ylioppilas saisi puoltoääniä 10, ja neljän L:n ylioppilas (LLLL) saisi 28 puoltoääntä.
*****

Keskiarvorajat 2013, alin keskiarvo, jolla on päässyt lukioon Turussa
Lukio
Puolalanmäki 8,92 (yleislinja)
Luostarivuori 8,77
Turun klassinen lukio 8,33
Kerttuli 8,25 (TK linja 8,21)
TSYK 8,18 (luonnontiede)
TSYK 7,83 (yleis), merilinja 7,56
Turun Lyseon lukio 7,58
Katedralskolan i Åbo 7,38
(Lähde Turun Sanomat ja kouluta-ohjelman tilastot)

Tässäkin listassa Puolala on ykkönen, sitten Luostarivuori. Nämä opiskelijat kirjoittavat tosin pääsääntöisesti keväällä 2016.

Tämä tieto otettaneen huomioon kun verrataan lähtötasoa ja yo-kirjoitusten menestymistä tänä vuonna Säkylän seudun lukio oli toinen, STT:n lukiovertailun ykkönen oli Kotka Svenska Samskola, joka viime vuonnakin menestyi hyvin ollen yhdeksäs. STT:n uutisiessa ihmettelin lausahdusta "Lisäksi pienikokoisen lukion opetusryhmissä aikaa riittää jokaisen oppilaan tukemiseen". Ihmettelen kuka rahoittaa toiminnan.

Pakollisia aineita on yksi eli äidinkieli. Lisäksi yhdestä aineesta joko kielestä tai matematiikasta pitää kirjoittaa pitkä oppimäärä. Yhden reaaliaineen voi kirjoittaa pakollisena.
Vaihtoehtoja pakollisissa aineissa voisi olla
Vaihtoehto 1: Äidinkieli. Matematiikka pitkä, Toinen kotimainen kieli, ja Yhteiskuntaoppi
Vaihtoehto 2: Äidinkieli, Englanti a-oppimäärä, Matematiikka lyhyt, Terveystieto
Vaihtoehto 3: Äidinkieli, Englanti a-oppimäärä, toinen kotimainen kieli, Psykologia
Jokainen ymmärtää, että suoraan puoltoäänet eivät kerro kirjoittamisesta ehkä kaikkea, sillä vaihtoehtoja on paljon paljon enemmän.

Keväällä 2014 ilmoittautui kokelaita seuraavasti (lähde YTL)
Pakollinen aine
Äidinkieli suomi   28092
Äidinkieli ruotsi 2156
Saame (pohjois ja koltan) yhteensä 12 kokelasta

A-oppimäärä eli pitkät kielet ja matematiikat suuruusjärjestyksessä
Englanti, pitkä 22596
Matematiikka pitkä 10865
Ruotsi pitkä 1409
Saksa pitkä 513
Suomi pitkä 850
Ranska, pitkä 296
Venäjä 217
Espanja, pitkä 42

Reaaliaineet, lyhyt matematiikka ja keskipitkät kielet
Matematiikka, lyhyt 12673
Terveystieto 6997
Fysikka 5756
Psykologia 5662
Yhteiskuntaoppi 5531
Kemia 4382
Historia 3992
reaaliaineiden jako on varsin tasainen.
..

Vielä kieliä
Ranska lyhyt 1014
Saksa lyhyt 513
Englanti lyhyt 495

Tämän listan tiedot olen poiminyt YTL:n julkisista tilastoista.

*****
2013 pakollisista yo-kirjoitus rankingistä olen blogannut näin.
2013 lähtötason huomioonottamisesta näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)