maanantai 21. huhtikuuta 2014

Oppilaiden plagioinnista



Lokakuussa 2012 oli kova kohina oppilaiden plagionnista. Kuulemma kirjablogeissa käytiin katsomassa juoniselosteita ja laitettiin ne omaan paperiin. Jyrkimmät tekstit moralisoivat tekijänoikeusrikkomuksista ja jopa rikoksesta.

Jo tekijänoikeusrikkomus-epäilyssä on minusta jotakin vinossa.

Kymmenen huomiota
1. Respektio-oikeus (lain 3§ 2 momentti) kieltää minusta klassikon muuntelemisen.
2. Onko netissä oleva juonitiivistelmä tosiaan niin omaperäinen ja taiteellinen, että se ylittää teoskynnyksen? Onko bloggaus aina teos? Haluaisin nähdä oikeustapauksia, kun kirjabloggari perää oikeuksiaan, kun opiskelija on poiminut Seitsemän veljeksen nimet netistä. Teoksesta saa ottaa kopion omaan käyttöön. Oppilas vain poimii nimet netistä, jonka bloggaaja on poiminut teoksesta. Ei minusta todellakaan täytä rikoksen tunnusmerkistöä.
3. Onko bloggari itse kunnioittanut tekijäoikeuksia, pyytänyt luvan ottamiinsa valokuviin, joita monesti on muualtakin kuin kannesta? Onko sitaattioikeutta käsitelty oikein?  Onko respektio-oikeutta kunnioitettu? Onko muutenkin blogin aineisto sopusoinnussa tekijänoikeuksien ja henkilötietolain kanssa?
4. Koulussa vastuu on opetustoiminnasta opettajalla ja koululla sekä rehtorilla. Oppilaat ovat koulussa sen vuoksi, että he oppivat tietoja, taitoja ja pelisääntöjä mm. lakipykäliä. Alle 15-vuotias ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa. Koulussa ollaan koulun vastuulla. Tekijänoikeuskysymysten vastuu on minusta pääsääntöisesti koululla.
5. Oppilaat eivät tee kopiointia tai mahdollista plagiointia ansaintatarkoituksessa vaan koulutehtävät pitää tehdä. Oppilaiden on pakko tehdä tehtävät, joita opettaja määrää toimivaltansa turvin. Minusta  oppilaat "plagioivat" sen minimoidakseen vaivan (tai vain pieni osa oppilaista, muuthan voivat vain katsoa bloggauksia syventääkseen oppimaansa). Opettajan pitää ohjeistaa oppilaat lukemaan kirjan ja laatia koulu- tai kotitehtävät siten, että plagiointi ei kannata.
6. Yhdestä rikkomuksesta tulee vain yksi seuraamus pääsääntöisesti. Lunttaus on vilppiä, johon koulun pitää puuttua ja rangaista. Oppilaalla ja hänen huoltajillaan on oikeus tulla kuulluiksi ennen mahdollisia kurinpitotoimia koulussa.
7. Opiskelijoiden koevastaukset eivät minusta ole yleisön nähtäville julkaistu teos, joten plagiointiväite on minusta tästäkin näkökulmasta kummallinen. Jos opettaja ei ole ohjeistanut ja nimeenomaan kieltänyt netin käyttöä tehtävien tekemisessä, luultavasti esimerkiksi toisella asteella ei voida varoitustakaan antaa. Parempi tie on ohjeistaa ja ohjata oppilasta ja opiskelijaa lukemaan kirjaa ja jäsentämään tietoa.
8. Jopa tekijänoikeusrikoksista halutaan puhua, minusta tämä on väärää tietoa, sillä siitä säädetään erikseen rikoslaissa, eli minusta olisi jokaisen hyvä lukea rikoslaki ja tekijänoikeuslaki ensin, ennen kuin lausuu jotakin "varmaa". Rikoksen määritelmään minusta kuuluu, että se pitää olla laissa säädetty rangaistavaksi teoksi.  Teon tahallisuutta voi jokainen pohtia. Rangaistus minusta edellyttää teon tahallisuutta, eli onko opettaja ohjeistanut ja opettanut oppilasta, lisäksi pitäisi olla yli 15-vuotias.
Tässä ei mikään rikoksen tunnusmerkistö minusta täyty.
9. Alaikäisen vahingonkorvausvastuutakin aina sovitellaan. Blogeista tai niiden lukemisesta ei peritä maksua, joten vahingonkorvausvastuutakaan minusta ei voi syntyä. Tämänkin bloggauksen kirjoittaja on blogisti, joka käyttää ilmaista alustaa, ja lukemisesta ei peritä maksua eli mistä kummasta vahingonkorvausvastuu voisi syntyä, ei minusta mistään.
10. Lopuksi vinkki kaikille kirjabloggareille. Blogissa on asetus, joka estää sen näkymisen google-haussa, suosittelen sen käyttämistä, jos ei halua, että muut kuin toiset kirjabloggarit vierailevat blogissa.

*****
Rikoslain 1889/39 49 luku 
Tekijänoikeusrikos
Joka ansiotarkoituksessa tekijänoikeuslain 404/1961 säännösten vastaisesti ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, loukkaa toisen oikeutta
1) kirjalliseen tai taiteelliseen teokseen,
2) kirjallisen tai taiteellisen teoksen taikka kansanperinteen esitykseen,
3) äänilevyyn tai muuhun laitteeseen, jolle on tallennettu ääntä,
4) filmiin tai muuhun laitteeseen, jolle on tallennettu liikkuvaa kuvaa,
5) radio- tai televisiolähetykseen,
6) luetteloon, taulukkoon, ohjelmaan tai muuhun sellaiseen tekijänoikeuslaissa tarkoitettuun työhön, jossa on yhdisteltynä suuri määrä tietoja, tai tietokantaan, jonka sisällön kerääminen, varmistaminen tai esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta, taikka
7) valokuvaan,
on tuomittava tekijänoikeusrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Tekijänoikeusrikoksesta tuomitaan myös se, joka ansiotarkoituksessa ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, tuo maahan yleisölle levitettäväksi tai Suomen alueelle edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi ulkomailla valmistetun tai jäljennetyn 1 momentissa tarkoitetun teoksen tai valokuvan kappaleen taikka äänilevyn, filmin tai muun laitteen, jolle on tallennettu ääntä tai liikkuvaa kuvaa, taikka luettelon, taulukon, ohjelman tai muun sellaisen työn, jossa on yhdisteltynä suuri määrä tietoja, taikka tietokannan, jonka sisällön kerääminen, varmistaminen tai esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta, ja jonka hän tietää valmistetuksi tai jäljennetyksi sellaisissa olosuhteissa, että valmistaminen tai jäljentäminen Suomessa tehtynä olisi ollut rangaistavaa 1 momentin tai tekijänoikeuslain 56 a §:n mukaan.

Tekijänoikeusrikoksesta tuomitaan myös se, joka tietoverkossa tai tietojärjestelmän avulla loukkaa toisen oikeutta 1 momentissa mainittuihin suojan kohteisiin siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle.


Tekijänoikeuslaki

56 a § Tekijänoikeusrikkomus
Joka
1) tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta valmistaa teoksesta kappaleen tai saattaa teoksen yleisön saataviin tämän lain säännösten vastaisesti tai rikkoo 3 §:n säännöksiä moraalisista oikeuksista,
2) muuten rikkoo sellaista tämän lain säännöstä, jolla suojataan tekijänoikeutta, taikka toimii vastoin 41 §:n 2 momentin nojalla annettua määräystä, 51 tai 52 §:n säännöstä taikka 53 §:n 1 momentissa tai 54 b §:n 1 momentissa tarkoitettua kieltoa, taikka
3) tuo maahan tai Suomen alueelle edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi teoksen kappaleita, joiden hän tietää tai joita hänellä on perusteltua syytä epäillä valmistetuiksi ulkomailla sellaisissa olosuhteissa, että valmistaminen Suomessa olisi ollut rangaistavaa tämän lain mukaan,
on tuomittava, jollei teko ole rangaistava rikoslain 49 luvun 1§:ssä (yllä) tarkoitettuna tekijänoikeusrikoksena, tekijänoikeusrikkomuksesta sakkoon.

Tekijänoikeusrikkomuksena ei pidetä muutaman kappaleen valmistamista yksityistä käyttöä varten sellaisesta tietokoneella luettavassa muodossa olevasta tietokoneohjelmasta tai tietokannasta, joka on julkaistu taikka jonka kappaleita on tekijän tai tietokannan valmistajan suostumuksella myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu, taikka teoksesta 11 §:n 5 momentin vastaisesti.
*****
Olkaa siis huoleti oppilaat.
Juonitiivistelmä ei ole teos, eikä kukaan saa tai menetä rahaa. Usea kirjabloggari tosin pyytää tai saa ilmaisia arvostelukappaleita kustantamoilta.

Ehdotan, että opettajat ohjeistavat oppilasta etsimään oikein tietoa ja kannustavat kirjan lukemiseen. Kirjakuulustelu voi tehdä tekemällä sellaisen tehtävän, että blogeista ei löydy vastausta. Esimerkiksi ainekirjoitus jostain näkökulmasta tai parikeskustelu.

Lunttaaminen ja vilppi ovat aina väärin. Vilpistä jää ennemmin tai myöhemmin kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)