torstai 26. joulukuuta 2013

Liikennevalot puurouttavat Kukolantien ja Kakskerrantien T-risteyksen liikenteen?


Liikennevalot rakennetaan Kukolantien ja Kakskerrantien T-risteykseen.

Minusta parempi vaihtoehto olisi ollut, kuten olen ehdottanutkin liikenneympyrä, kuten Kukolantien toisessa päässä on.

Kakskerrantietä ajavat ovat varsin joustavasti antaneet tilaa aamuruuhkassa. Nyt on vaarassa suuremmat ruuhkat, ja hankalat paikat Kukolantien ja Riistakadun kohdalle, sekä aiempiin Kukolantien risteyksiin.

Jos risteykseen tulee vielä jalankulkijoiden ylityspaikka palaa liikennepuuro lopullisesti pohjaan.
Jos tehdään suojatie se kannattaa laittaa Satavan puoleiseen päähän, jotta kaupunkiin kääntyvät saavat kääntyä, muuten jono on ainakin Anniityn päiväkodille asti ja ylikin.

Suurin ongelma risteyksessä on ollut liikennemäärän lisäksi se, että linja-autopysäkit ovat  Turusta tullessa juuri Kakskerrantiellä ennen T-risteystä ja Kukolantiellä sen jälkeen.Tälle asialle pitää tehdä jotain.

Autoilijat ovat olleet erittäin joustavia, järkeviä, muuten liikenne ei olisi toiminutkaan. Uutisessa on mainittu, että asiasta on tullut toiveita. Tämä on kummallista, sillä olen kuullut, että liikenneympyrää on toivottu ei valoja.

Kaupunkiin mennessä Ylikylän tien T-risteyksessä on valot, kuten Vanhan Kakskerran tien kohdalla, mantereen puolella on seuraavassa T-risteyksessä valot, joten niitä riittää.

Vähä-Heikkiläntien ja Uittamontien risteykseen tulee valot. Tämä on hyvä. Uittamontieltä tulo on ollut hyvin vaikeaa. Liikennepuuro johtuu siitä, että Hirvensalosta tuleva liikenne puuroutuu Stålarminkadulle, jonka vuoksi käytetään kiertoreittinä Vähä-Heikkilöntietä, joka siis myös puuroutuu.

Ongelmaan on vain yksi ratkaisu. Hirvensalon rakentaminen lopetetaan kunnes uusi joko silta- tai tunneliyhteys tehdään. Tämä vaihtoehto ei ole mahdollinen, koska satoja tai tuhansia pientaloja rakennetaan saarella juuri tälläkin hetkellä, eli liikennepuuro sen kuin sakenee.

Itse ajan Hirvensaloon/Hirvensalosta autolla vain jos muitakin on kyydissä tai joudun kuljettamaan tavaraa, muuten käytän polkupyörää, kävelen tai juoksen. Bussia en käytä.

***
Laitoin nämä asiat myös liikennesuunnittelun tietoon, jos kerran muitakin toiveita on tullut.

Läheinen alikulku on tämän näköinen.

Palautetta antamastani palautteesta en ole (tietenkän) saanut.

24.8.2014 liikennevaloja ei ole vieläkään alettu asentaa, 23.9 on alettu toimia, bloggaus TÄÄLLÄ.

Aamulla valoista ei pääse autoja, sillä Ylikyläntien risteys jumittuu koulun lakamisaikana ja tilanne Kukolantiellä on kaaosmainen, odotin 8.12.2014 klo 7.47- 8.02 yli 10 minuuttia, ennen kuin  pääsin valoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)