sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kaija Koo levyt


Kaija Koon ensimmäisiä kertoja TV:ssä oli Maukka Perusjätkän taustalaulajana, biisi oli Vaatteet on mun aatteet, Kaija Koo oli Kirkan ja Sonja Lumpeen taustalaulajana Euroviisuissa,  ja Steel City bändissä, jollabiisit Seis!. Kaija Koo julkaisi vuonna 1986LP:n jossa 11 kappaletta, näitä on kokoelmissa julkaistu kuten Savukkeet on loppuneet, Kevään ensilunta, Kaikki vanhat filmit. Biisit oliRisto Asikaisen käsialaa. Kaija Koolla alkoi pitkä tauko.  Vuonna 1993 ilmestyi radioiden soittolistoille Markku Impiön tekemä biisi "Kuka keksi rakkauden". Sen jälkeen ilmestyi albumi Tuulten viemää  (1993)  ja sitä myytiin 175 000 kpl.
Ostin Tuulten viemää ensin kasettina, jota kuuntelin ahkerasti, kuvassa "etupuoli", jossa biisit puolittain (a- ja b-puoli).



Ostin myöhemmin 1994 juhlapainos-CD:n. Kuka keksi rakkauden on avausraita, mutta vielä parempia biisejä ovat minusta Viimeinen lento, Hanat aukeaa, Kylmä ilman sua. Viimeinen lento kertoo isästä, josta Kaija Koo myöhemminkin laulaa. Levyllä on 11 biisiä ja kaksi bonusraitaa (eri versioita). Levyn biisien tekovastuu on ollut pääosin Markku Impiöllä, Kaija Koo on tehnyt yhden biisin sanat Impiön kanssa. Hyvä "esikoislevy" siis soolouralle Kaija Koona (vaikkatuo 1986 levy). Tänä aikana levyjä myytiin enemmän kuin nyt, mutta tämä on ollut TOP10:ssä kaikkien aikojen Suomessa myytyjen levyjen listalla.



Tuulikello  (1995)levyä myytiin 107 000 kpl .Tämä oli minulla ensin kasettina, mutta hankin myös CD:n. Yksitoista biisiä, joista nimiraita on neljäs, muita hyviä biisejä ovat Taivas sisälläni, Viisi vuodenaikaa, Viimeiset hitaat, joka päättää levyn. Impiöllä pääosa vastuusta biisipuolella. Minusta hyvä "kakkoslevyksi".


Unihiekkamyrsky  (1997). Myyty 52 000 kpl. Tämä on erilainen levy, ja siksi pidän siitä, vaikka myynti on puolet edellisestä. Tämä on toinen CD samasta levystä, sillä  ensimmäiseen tuli särö, ja ostin uuden. Biisejä: Intro + 11 biisiä, joista Unihiekkamyrsky tulee intron jälkeen. Impiö päävastuussa biisipuolella Kaija Koolla on kuudessa roolia.


Operaatio jalokivimeri  (1998), myynti "vain" 37 000. Tästä levystä todella pidin, ja siinä on loistavat biisit Operaatio jalokivimeri, sekä Maraton, jotka ovat Markku Impiön sävellyksiä, ja Impiön ja Kaija Koon sanoituksia. Impiön tekemä päätösraita Hyviä öitä on aivan loistava. 

Tinakenkätyttö  (1999) , myynti "vain" 27 000. Tämä on minusta parempi levy, mitä myynti antaa ymmärtää. Tinakenkätyttö on mahtava biisi avaa levyn ja tätä Cheekin versioi osin omin sanoin, myös kolmos, nelos ja vitosbiisit ovat hyviä eli Ex-nainen, Isä ja Kaljaa pöytään. Uni ei tuu päättää levyn, hieno biisi. Biisit pääosin Impiön käsialaa, Kaija Koo mukana muutaman biisin teossa.

Mikään ei riitä  (2002) myynti 22 460 kpl, Biisit Impiön käsialaa pitkälti, hyviä biiesjä esim. Mikään ei riitä, Hakaniemen pitkä silta, Saa koskettaa.

Viiden minuutin hiljaisuus  (2004), pääosin Impiön biisejä, minusta hyvä levy, päättöraita on Maki Kolehmaisen sävellys. Tämä on minusta hyvä levy, mutta ylläolevasta selviää Kaija Koon levyjen myyvän aina edellistä vähemmän, toki levymyynti muutenkin oli laskussa. Olen kirjannut muut myynnit www.ifpi.fi kautta, siellä on vähintään kultalevyjen myynnit, ilmeisesti tämä ei ole yltänyt kultaan.

Joulukirkossa  (2005), en omista levyä.

H-Hetki  (2007), 22 400 kpl, Impiö mukana kymmenessä biisissä 11:sta. Mentävä on, Valeria, Olen nähnyt rakkauden, Rukoilen, Sydän laulaa ovat hyviä biisejä. Myynti on ollut  nousussa.


Irti  (2010) - myynti 26 000 kpl
Hyviä biisejä ovat esimerkiksi: Vapaa, Mul on yö, ja Rakkaus on voimaa
Biisejä ovat Markku Impiön lisäksi tehneet Toni Wirtanen (esim. Vapaa), sanoituksissa jossain mukana Kaija Koo, Jippu ja Hannu Korkeamäki ovat säveltäneet biisin Mul on yö, joka on sangen hyvä Jipun sanoin ja taustalauluin, Jussu Pöyhönen on tehnyt myös yhden biisin. Levyn vahvuus on vankka tekijäkaarti, ja hyvä asenne. Laaja tekijäkaarti aiheuttaa myös sen, että yhtenäinen "teema" ei ole kovinkaan voimakas levyllä, mutta minusta hyvä levy. Levyn paras biisi on viimeinen eli Rakkaus on voimaa, jonka on tehnyt Markku Impiö. Levyn tuottajiin kuuluvat ensimmäinen idols-tuomari Hannu Korkeamäki sekä Jukka Immonen, joka sävelsi kaiketi Belgian Euroviisukappaleen Love kills vuonna 2013.

Kokoelmat

Tuuleen piirretyt vuodet  (2000) myynti 40 700 kpl
Kaksi 16 biisin cd:tä, kiinnostavia biisejä on Kaija Koon vanhempaa tuotantoa Steel Citystä esim. Seis, sanat Hector, ja biisejä, missä Risto Asikainen ollut tekemässä Kaikki vanhat filmit, Kevään ensi lunta sekä Kun savukkeet ovat loppuneet, jossa Kaija Koo on ollut tekemässä sanoja yhdessä Asikaisen kanssa. Muuten levyllä on isoimmat "hitit", minusta hyvä levy.

Lisäksi on Kaunis rietas onnellinen -kokoelmalevy, jota on myyty 46 000 kpl, mutta en omista levyä. Mutta omistan Syksyn Sävel 2011 levyn, jossa biisi on. Biisi on parivaljakon Saara Törmä ja Aku Rannila säveltämä ja sanoittama. Rannila ja Jukka Immonen ovat sen tuottaneet. Kaijan biisinä ihan ok, mutta ei voittanut kisoja, ja eikä ole henkilökohtainen suosikkini. 

Mutta Vain elämää -ohjelmassa laulun esitti akustisena Jari Sillanpää, ja minusta esitys oli erittäin hyvä, kuten kaikkikin, mutta Kaija Koo valitsi Sillanpään duettokumppaniksi. 



Saaristo Openissa porukka laulaa tätä biisiä antaumuksella.



Minulla on vain Elämää levy.

Cheek lauloi Tinakenkätytön isolla energialla, Erin kappaleen Vapaa akustisena minusta oikein hyvin, Jonne Aaron Kylmä ilman sua, mikä minusta on Kaija Koon parhaita biisejä ja Jonne Aaronin versio kirvoitti kaikkien kyyneleet, aivan mykistyttävä esitys, Neumann lauloi Tuulikellon, ja Katri-Helena Kuka keksi rakkaudenVain Elämää ohjelmassa Kaija Koo itse laulaa kitaralla itseään säestäen Neumannin Mennään hiljaa markkinoille, Cheekin Syypää sun hymyyn osin räpäten, Jari Sillanpään Pariisi-Helsinki, Jonne Aaronin Won't let go, Katri Helenan Katson sineen taivaan. Kaija Koo esiintyy myös Vain elämää ykköskauden kahdella levyllä ja hänen kappaleitaan lauletaan, siitä oli puhetta ylempänä.

Kaija Koon 30 suosikkia on Tähtisarjassakin. Kahdella CD:llä on tuttuja hittejä, mutta myös vanhempaa tuotantoa: Kevään ensilunta ja Jotakin tärkeää, molemmat Risto Asikaisen tekemiä, muut raidat ovat pääosin Markku Impiön ja muutamat Markku Impiön ja Kaija Koon tekemiä
***

Minulla on Juicesta tehty Palava sydän tupla-CD, jossa Kaija Koo laulaa Juicen biisit Sietämätön mies ja Risainen elämä. Kaija Koo on ylärivillä oikealla. Sietämätön mies biisiä tai sen sanoja voi verrata Kaija Koon omaan Ex-nainen -biisiin. Tämä Laulava-sydän on tehty jo vuonna 2000, jolloin maestro itse vielä vaikutti, minusta hyvä tupla CD, itse TV2:n konserttia en ole nähnyt.



Kaija Koon uusin levy on "Kuka sen opettaa", levyllä on kymmenen biisiä,  minusta varsin kaijakoomainen levy hyvässä mielessä. Levyn päättää Markku Impiön biisi Kaksi lastua vain. Arto Tuunela on säveltänyt kaksi biisiä Supernaiset ja Ajoin koko yön. Tekstipuolella ovat ahkeroineet eniten Paula Vesala, sitten Iisa Pyökäri. Kaija Koo on sanoittanut oivan biisi Vihalla raivolla lämmöllä kaiholla yhdessä Saara Törmän kanssa biisin Kuka sen opettaa kanssa se on levyn parhaimmistoa. Matti Mikkola on säveltänyt kaksi biisiä, Timo Kiiskinen on tehnyt yhden biisin. Lisäksi on monia muita tekijöitä. Kaikesta tästä huolimatta on levyn teko onnistunut. Tämä on yhtenäinen ja kaijamainen levy. Minusta edeltäjäänsä parempi. (Kannen kuva on skannaus, pienensin sitä ehkä liikaa). 

***
Tämän bloggaus sisältää omia mielipiteitäni, faktat olen kaivanut levyvihoista, ja yhdistellyt tietoja muiden musiikkitietojen kanssa. Kaikki mahdollisesti väärät tiedot ovat omaa väärinkäsitystäni. 

EDIT elokuu 2016

Siniset tikkaat kuulostaa Livenä tältä /(yllä biisi)

Syksyllä 2016 ennen albumia ilmestyi sinkku Nää yöt ei anna armoo, jossa on Cheekin fiittaus kipaleen loppuosassa.

Lopulta tuli uusi albumi, Sinun naisesi, avausraita on En ole vielä valmis lähtemään, sitten on Nää yöt ei anna armoo ja Siniset tikkaat. Tätä seuraavat Joku, jonka vuoksi kuolla ja Hillitse itsesi, hieman "välibiisejä", mutta Huoli pois, Sinun naisesi, Hei DJ ja Tahdon mitä ne kaikki tahtoo ovat tuttua Kaijaa. Näistä nimibiisi Sinun naisesi on todella hyvä.


8.9.2017- 
Kaija Koo on Vain Elämää allstar eli kaudella 7. Cheekin päivänä hän esitti Syypää sun hymyyn, Jari Sillanpään päivänä biisin Tanssii kuin John Travolta. Sannin päivänä Kaija Koo esitti biisin Että mitähän vittua? Vittu tämä oli seisauttava esitys! Toni Wirtasen päivänä Kaija Koo lauloi biisin Valot pimeyksien reunoilla, ja pääsi duetoimaan se loppulauluna. Juha Tapion päivän biisi oli Rakastettu. Kaija Koon päivänä Toni Wirtanen esitti Kaijalle tekemänsä biisin Vapaa, Juha Tapio lauloi Niin kaunis on hiljaisuus, Jenni Vartiainen Sydän vähän kallellaan, illalla Jari Sillanpää lauloi Minun tuulessa soi, Sanni Kuka sen opettaa sekä Cheek Surulapsi. Viimeisenä päivänä Kaijaa Koo laulaa Phil Collinsin Against All Odds.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)