torstai 8. maaliskuuta 2012

Pikkuautot, pikkupoikien aarteita ennen ja nyt?

Pienenä ostettiin matchbox ja corgiautoja.

Käytin suuren osan viikkorahoistani pikkuautoihin alle kymmenen ikäisenä. Autoja oli ja niistä pidettiin hyvää huolta. Meillä oli autorata, jolla autot kilpailivat, eli rata, jossa "voltti", minun keltainen matchbox hotrod-auto oli usein paras.

Erään partio- tai muun leirin jälkeen meidän kodin kaikki pikku autot oli viety lahjoituksena "lasten sairaalaan", tämä asia on vaivannut sikäli, että olimme omilla viikkorahoillamme ostaneet pikku autot veljen kanssa ja ne olivat meidän omaisuuttamme, ja ne olivat vielä hyvässä säilytyksessä yhdessä paikassa, ehkä siksi ne oli helppo viedä uudelleen leikittäväksi.

Ne autot, jotka olivat hujan hajan siis vain kuvan 5 autoa jäivät jäljelle. Keltainen Hot Rod -auto äärimmäinen oikealla on suurin piirtein samanlainen kuin poisviety Hot Rod. Vaimoni osti sen muutama vuosi sitten keräilymessuilta, ja sattumalta se on samanlainen Hot Rod.

Silloin 1970-luvun alussa myytiin autoja, josta sai pyörät pois avaimella, tämän merkkisistä autoista Jaguar oli hyvä radalla. Eri autoihin sai vaihdettua pohjan, eli niitä pystyi tuunaamaan, minulla lienee avainkin tallessa ja kuvaan sen jos löydän.

Tässä on myös huonokuntoinen auto 1960-luvulta, kumirenkaat ovat nimittäin haurastuneet. Tämä on matchbox autoja isompi, ja painamalla katon nappia kuljettaja kurkkaa ulos.
--
Omat lapsemme keräsivät autoja, eikä niitä lahjoitettu pois. Matchbox oli menettänyt valta-asemansa, ja tilalle tuli siku, meillä oli myös joitain uusia matchboxeja, hot wheelsejä, ja majoretteja.


Siku-autot olivat laadukkaita, tässä kahdesta eri luettelosta kuvia. Perheessämme oli paljon pieniä autoja, mutta isommista, ainakin roskisauto, säiliöauto, lumitamppari, jokaisella oli joitakin autoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)