tiistai 14. helmikuuta 2012

Synnytykset maksulliseksi myös Turussa? Toivottavasti ei.

Tyksin synnytysosasto 


2012
Omien (täysikäisten) lasteni syntymien aikaan Turun kaupunki maksoi ensimmäisessä kolmen päivän sairaalassa olon, ja seuraavissa ainakin ne päivät, jonka siellä olivat.

Turussa ollaan väläytetty, että ensimmäinenkin päivä olisi maksullinen myös Turussa kuten kuulemma ympäristökunnissakin, tietenkään kustannuksia vastaavaa hintaa ei peritä.

Minusta synnytys on tärkein lapsen tapahtuma, ja olisi hyvä, että esikoisen syntymää tuettaisiin kaikilla tavoilla, eli ensimmäisen lapsen imetys lähtisi käyntiin, lastenhoito onnistuisi hyvin jos kyse on toisesta tai kolmannesta lapsesta on vauvan hoito jo hallinnassa, mutta jokainen lapsi on erilainen ja synnytystapahtumaa olisi hyvä tukea, kuten odotustakin.

Turussa on ollut puhetta myös neuvolatoiminnan uudelleen järjestelyistä. Minusta vanha systeemi oli parempi. Äidit kävivät yksin äitiysneuvolassa, jossa oli kätilö. Lapsi kävi vanhemman kanssa lastenneuvolassa, jossa oli terveydenhoitaja.

Neuvolatoiminta pitää olla käyttäjälle maksuton pienen kynnyksen paikka, jonne voi myös soittaa ja saada neuvoja.

Meillä oli lapsilla sairaskuluvakuutukset, ja käytimme sekä yksityistä sektoria että julkista juhlapyhinä, lisäksi suvussa oli lääkäreitä, mutta soitimme kuitenkin muutaman kerran lastenneuvolaankin esim. hampaiden lähdöstä, ja neuvolakäynnit olivat kasvua tukevia, ja odotusta auttavia ja myös mukavia tapahtumia.

Olen valmis verorahoillani sponsoroimaan tätä palvelua. Jos pitää priorisoida, pidän äitiyspakettia, äitiysrahaa, vanhempainrahaa, hoitovapaan rahaa sekä maksutonta synnytys- ja neuvolatoimintaa sekä kaikille maksettavaa lapsilisää tärkeämpänä kuin esim. "ilmaista" päivähoitoa. Minusta on parempi leikata subjektiivisia oikeuksia päivähoidossa ja miettiä maksupolitiikka uudestaan, ja tukea maksuttomia synnytyksiä, neuvolapalveluja ja lapsilisääkin voisi korottaa pienillä lapsilla kompensoimaan päivähoidon maksuja. Seitsemäntoistavuotiaan opintotukea pitäisi korottaa nykyisen lapsilisän tasolle. Tämänkin olen valmis rahoittamaan verorahoin tai säästämään esimerkiksi siten, että opiskelija saisi opintotukea vain yhteen toisen asteen tutkintoon, ja yhteen korkeakoulututkintoon, luultavasti uudistus olisi mahdollista tehdä kustannusneutraalisti. Tällöin voitaisiin luopua 17-vuotiailta vanhempien tulojen tarkistuksesta, ja kaikki saisivat esim. 100 euroa opintorahaa opiskelukuukautena, jos eivät ole itse töissä, mutta ostaisivat opiskelumateriaalit, kirjat ja maksavat kuljetukset itse. Jos opinnot keskeytyvät, ei seuraavaan aloitukseen makseta enää tukea samalla kouluasteella. Jos opinnot eivät etene tuki katkaistaan kuten nytkin. Minusta opintotuen raha voisi olla tukikuukausikattoinen, jossa henkilöllä olisi esim. oikeus 54 tukikuukauteen kaikkiin koko uran opiskeluihin, kaikkiin tutkintoihin, maksimissaan siis 6*9=54. Onneksi en joudu päättämään asiasta.

Ymmärrän, että kaikkeen eivät yhteiskunnan varat riitä, mutta toivottavasti synnytysten tukemiseen ja järkevään opintotukeen.

Minulla ei ole tämän ikäisiä lapsia eikä lapsenlapsia, joten "oma lehmä ei ole ojassa" tässä dilemmassa.

--
Tänään 16.2.12 oli TS:ssa, että lautakunta oli päättänyt asia, ja muutos tulisi voimaan jo maaliskuun alusta. Katsotaanko tapahtuuko näin. Toivottavasti ei.
--
1.3.12. Lautakunta oli pyörtänyt kantansa, eli maksuttomuus säilyy, katsotaanko jääkö päätös voimaan, toivottavasti!
***
2013
Eipäs-joopas maksullisuus -jatkuu
17.1.2013 Turun Sanomien mukaan 1.2.2013: Synnytykset maksullisiksi, ja jutun mukaan vuosittain Turussa ( luultavasti TYKSissä, sillä ei enää Heidekenillä synnytetä ei miltei kahteen vuosikymmeneen) on kaksituhatta  synnyttäjää, ja säästöt ovat noin 190 000, eli laskin, että noin 100 euroa synnyttäjältä keskimäärin tulee maksua, jota kaupunki ei enää "kompensoi".
9.2.13 asiaa ei ole uutisoitu, joten synnytykset ovat siis maksullisia myös Turussa, suurin osa turkulaisista synnyttää TYKSissä. (ja sotesopan jälkeen pian moni varsinais-suomalainen).
***
Samassa lehdessä luki, että lapset halutaan pois myös koululaiset Impivaaran ladulta valitusten takia. Minusta älytöntä, koska palvelu on Turun kaupungin maksamaa (lumen "teko", ajo ja latukoneet, sekä valot ladulla). Päiväaikaan esim. klo 8-14 tai vaikka klo 10-12 siellä voisi minusta olla myös koululaisia. Itse olen aikuinen ja tuppaan jäämään "himohiihtäjien jalkoihin".
2014
Lapsilisistä pois 7 euroa kehysriihessä. Politikot sanovat "vain" seitsemän euroa. kaikki vaan kallistuu, ja ne synnytyksetkin ovat maksullisia.
Aiemmin päätettiin kotihoidontuen jakamisesta, joka itse asiassa on leikkaus, sillä kaikilla ei ole mahdollisuus jakaa vanhemmuutta näin.

2016
Tässä vatuloinnin maassa, kotihoidon tuki ei kaiketi mennyt läpi. Sen sijaan lapsilisät laskivat, kaikille lapsille taataan vain 20 tuntia varhaiskasvatusta. Opintotuesta ollaan ikävä kyllä leikkaamassa tosin vain korkeakouluopiskelijoilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)