sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

R.I.P Antero Viherkenttä

Luin suruviestin tänään, että legendaarinen urheiluselostaja Antero Viherkenttä on kuollut.

Olen murheellinen, mutta haluan kunnioittaa suuren urheiluselostajalegendan muistoa kirjoittamalla niistä suurista hetkistä, joista Antero Viherkenttä välitti minulle pikku poikana ja vähän isompana radion välityksellä.

Yksi Antero Viherkentän lempilajeja oli pesäpallo. Niitä selostuksia kuunteli mielellään, kun hän selosti asiantuntevasti, kenestä tuli kärpänen ja kuka paloi kotipesän kynnyksellä. Hän oli muistaakseni usein Hyvinkään Tahkon otteluita selostamassa. Itse pääsin lajiin sisälle, koska en ole pelannut pesäpalloa.

Antero oli monipuolinen selostaja, hän taisi yleisurhelun ja hiihdon, mutta oli erittäin hyvä ampumahiihdon ja loistava painin selostaja. Oma innostukseni monen lajin seuraamiseen kasvoi hyvän selostajan myötä ja sellainen Antero oli, ja innostunut. Minusta radio on hyvä väline ja Antero oli hyvä radiossa, mutta osasi Antero televisiossakin selostaa. Antero oli aina asiallinen, ja kunnioitti urheilua, urheilijoita ja yleisöä. Hänen sanankäyttönsä oli virheetöntä, hän oli innostunut.

Anteron legendaariset Jukolaselostukset radioon yöllä muistan. Antero toi metsän äänet, ja rapinat ja lamppujonot ja leimaukset elävästi koteihin.

Tietojeni mukaan Antero kutsuttiin Kaukametsäläisiin ensin Taula-Matiksi ja myöhemmin mukaan varsinaiseksi kaukametsäläiseksi, ja 2005 alkaen hän laati Jukolan Viestin sanoman.

Kiitos Antero Viherkenttä, muistoasi kunnioittaen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)